Uuden vuoden terveiset Ylläkseltä!

Joulu meni ihanasti kotona laiskotellessa, tämän viikon maanantaina kävimme katsomassa Seinäjoen alennusmyynnit ja keskiviikkona hurautimme 750 kilometriä Ylläkselle.

Eilen lasketeltiin ja tänään moottorikelkkailtiin. Laskettelusukset minulla on viimeksi ollut jalassa kymmenisen vuotta sitten, joten aluksi jännitti aivan kamalasti. Kyllähän se siitä taas lähti, mutta vahingossa satuin pari kertaa vähän jyrkempään rinteeseen ja tulin alas pääosin sivuttain... Silloin ei ihan hirveästi naurattanut. Loivemmissa rinteissä laskettelu oli ihan ok, mutta parasta rinteessä olossa oli silti yksinkertaisesti ulkoilu.

Kelkkailu sen sijaan oli mahdottoman mukavaa. Vuokrasimme kaksipaikkaisen kelkan, ja mies hyppäsi rattiin minun nautiskellessani vauhdista ja maisemista takapenkillä. Pomppuisilla osuuksilla matkustajankin lihakset pääsivät hommiin, joten ihan laiskottelusta kelkkaretki ei käynyt. Maisemat olivat upeat, vaikka pilvisessä säässä mentiinkin.

Kauppareissulla käväisimme Velhon kodalla kaakaolla. Kota oli tunnelmallisesti kokonaan kynttilöin valaistu - jopa joulukuusessa oli oikeat kynttilät!

Illalla kävimme vielä Yllästunturin huipulla hehkuviinillä. Gondolihissillä sinne pääsi ilman suksiakin, mikä oli meille oikein hyvä vaihtoehto. Kelkkaretki riitti ihan hyvin päivän urheilusuoritukseksi.

Vuosi vaihtuu rauhallisissa tunnelmissa mökillä isäntiemme kanssa. Hyvä, jos pysymme hereillä vuodenvaihteeseen saakka! Raketit tosin pitävät meteliä, mutta eiköhän niidenkin räiske jo pian puolen yön jälkeen hiljene. Samaan aikaan varmaan meidän mökkimmekin hiljenee asukkaiden hiipiessä unisina nukkumaan.

Hyvää uutta vuotta!

Joulukalenterin 24. luukku: Iloista, ihanaa ja lämmintä joulua!

Joulusauna, joulurauha... Ja siinä välissä kuusenkoristelu. Radiossa soivat joululaulut ja pian syödään päivällinen pöydän notkuessa herkuista. Kaiken kruunaavat ulkona haaleassa auringonpaisteessa säihkyvät lumikristallit. Pakkanen paukkuu, mutta sisällä ei ole kylmä.

Iloista, ihanaa ja lämmintä joulua!

Joulukalenterin 23. luukku: Aloita rauhoittuminen jouluun

Niin sitä vain ollaan jo aatonaatossa ja on aika aloittaa jouluun rauhoittuminen. Tänään on ollut tosi mukava päivä. Sain nukkua kaikessa rauhassa yhdeksään. Mies jatkoi vielä unia minun luikkiessani aamusuihkuun kinkunmaistelun kautta. Puolen päivän maissa oli suurella hartaudella odotettu aika kampaajalle ja nips naps melkein olkapäille ulottuva polkka katkaistiin taas miellyttävän lyhyeksi. Tuntuu kivalta, kun hiukset eivät enää kutittele niskassa ja otsiskin on taas siedettävässä mitassa. Teimme samalla reissulla pienen kiertoajelun upeissa talvimaisemissa ja kauppaankin uskaltauduimme pipareita ostamaan. Kassajonossa ollut rouva pyysi meitä menemään hänen edelleen - meillä kun oli vain keksipaketti ja hänellä täysi kärryllinen ruokaa. Ilahduin suunnattomasti tästä huomaavaisesta eleestä! Iltapäivällä laitoin mieheni ja vanhempieni lahjat pakettiin ja blogin päivittäminen on näillä näkymin viimeinen asia tehtävälistalla. Matkaväsymys painaa vielä vähän päälle, joten ilta sujunee hyvin rauhallisissa merkeissä.

Joulukalenterin 22. luukku: Haistele, maistele, nauti!

Me matkalaiset pääsimme onnellisesti vain pienin viivästyksin perille. Molemmat lennot myöhästyivät ½ - 1½ tuntia sää- yms. syistä ja juna 40 minuuttia pendon teknisen vian vuoksi. Matkasuunnitelmat eivät kuitenkaan menneet mönkään, vaan mainiosti aina ehdimme sinne, minne pitikin. Paitsi lentokenttähotellin viimeiseen bussiin, josta näimme klo 01:12 viime yönä vain takavalot. Jouduimme siis ottamaan taksin ja kuski oli pahalla päällä, kun matka oli niin lyhyt. Tervetulopuheiksi sain siis kuulla saarnan aiheesta "Kyllä suomalaisilla ulkomaan ryyppyreissuihin on varaa, mutta ei takseihin". En uskaltanut jutella kuskin kanssa edes säästä, kun pelkäsin provosoivani häntä lisää...

On mukavaa olla kotona. Kinkku on uunissa ja tuoksuu koko talossa. Ennen kinkun paistoa ihastelin hyasintin tuoksua. Herkuttelin jo karjalanpiirakalla ja vesi kielellä ajattelen tulevia kinkkumaistiaisia. Uni painaa silmää ja odotan jo innolla yötä omassa, tutussa huoneessa, jossa melkein aina nukuttaa hyvin. Nautinnollista.

Joulukalenterin 21. luukku: Vaihda maisemaa!

Eli tänään on lähtö Suomen tuiskuihin ja tuiverruksiin. Ihan mielellään vaihdankin nämä pikkunäppärät Etelä-Euroopan "talvisäät" Pohjolan arktisempiin olosuhteisiin. Todellisuus kylläkin iskee varmaan vastaan jo hotellin bussia odotellessa Helsinki-Vantaan koleahkossa talviyössä ja romantisoijalle tulee villapöksyissä värjötellessä nopeasti ikävä takaisin. :)

Kaikille maisemanvaihtajille hyvää ja turvallista matkaa!

Joulukalenterin 20. luukku: Arvostele toisten joulukoristeita ;)

Joku tykkää vilkkuvista, soivista, monivärisistä valosarjoista, yhden mielestä kaikki valohärpäkkeet enkelikelloa lukuunottamatta ovat mautonta roskaa ja joillekin kelpaavat ainoastaan perinteiset ikkunatähdet ja kolmiomaiset kyntteliköt. Makuja on monenlaisia ja ne yleensä sekoittuvat hauskasti naapurustossa. Mikäpä siis hauskempaa, kuin arvostella toisten joulukoristeita - leikkimielellä tietenkin.

Me teimme eilen pienen kierroksen Monacon jouluvaloja ja -koristuksia ihmetellen, ihaillen ja pilkaten. Otin tietenkin mukaan myös kameran, jotta voin ikuistaa tämän vuoden hitit ja hudit.

Katukuvaa. Kadun yläpuolelle ripustetut jääpuikkoketjut ovat tosi nättejä.

Onkohan noita valoja ihan varmasti tarpeeksi? :D

Hotelli Hermitagelle (ja punaiselle Ferrarille) johtaa kuusin reunustettu polku. 

Katu, jolla pitävät majaa mm. YSL, Dior, Cartier ja Louis Vuitton, pitää valaista näyttävästi.

Kasinopuiston kuusi sai mieheltäni rankkaa kritiikkiä. Minä sain hyvät naurut.

Kasinon eteen oli loihdittu taikametsä, jonka kuusien keskeltä pilkotti palmuja.

Osa puiston palmuista oli valaistu ihan tarkoituksella.

Joulukylässä oli tunnelmaa...

... churroja, joilla ei sinänsä ole mitään tekemistä jouluvalojen kanssa...

... kilttejä poneja siliteltäväksi...

... pelottavia Pähkinänsärkijä-ukkeleita...

... ihana karuselli valkoisine hevosineen... 

... ja maailmanpyörä.

Joulukalenterin 19. luukku: Tee glögiä

Ensimmäistä kertaa elämässäni tein tänään ihan itse glögiä. Tähän mennessä Marlin glögitiiviste on ollut niin suuressa suosiossa, että glögireseptit on jääneet kokeilematta, mutta olosuhteiden pakosta nyt oli testattava omatekoista. Ja hyväähän siitä tuli! Kaupassa oli vähän ihmettelemistä mausteneilikkaa etsiessä. Varsinkin kun idioottina muistelin, että se näyttää pippurilta. Mikä lie (toivottavasti) väliaikainen mielenhäiriö aiheutti tämän. Mieheni pelasti minut lataamalla älynokiaansa ranskankielisen sanakirjan ja sieltä löytyi apu...

Ohje:

2,5 dl omenamehua

1 kanelitanko

5 kokonaista mausteneilikkaa (clou de girofle)

0,5 cm pitkä pala tuoretta, kuorittua inkivääriä

1 rkl (tai jotain sinne päin) sitruunamehua

sokeria maun mukaan

0,5 ploa valkkaria

Keittele kattilassa hiljalleen mehua ja mausteita kymmenisen minuuttia. Lisää valkkari ja sokeri ja lämmitä hitaasti kuumaksi. Tästä määrästä tulee 3 mukillista, joten kannattaa tehdä isompi annos, jos on enemmän porukkaa juomassa (tai kovat glöginhimot). Jos joku ei vielä tiedä, mainittakoon varoituksen sanana, että kuuma glögi menee sitten nopeasti päähän. :)

Joulukalenterin 18. luukku: Priorisoi

Tänään on vuorossa pikapostaus, sillä aikaa ei yksinkertaisesti ole enempään. Eli täällä minä ainakin priorisoin. :) Tunnin päästä pitää olla kirkossa valmistautumassa konserttiin, ja siellähän sitten meneekin koko ilta. Vähän jänskättää, kuinka ääni kulkee, kun nuha on vaivannu pari päivää. Näinköhän selviän laulujen läpi aivastelematta ja niistämättä! Itse päivä on kulunut kotitöiden merkeissä. Huomenna pitäisi vielä siivota ja pestä viimeiset koneelliset pyykkiä. On sitten mukava tiistaina lähteä reissuun, kun kämppä on siisti ja pyykkikori tyhjä.

Joulukalenterin 17. luukku: Suunnittele ja jousta

Meidän Suomeen lähtömme lähestyy ja kaikenlaisia suunnitelmia on tekeillä. Kavereita on ainakin ehdottomasti nähtävä ympäri maakuntaa, käytävä kampaajalla, yliopiston kirjastossa ja alennusmyynneissä, rentouduttava kotosalla sekä (säiden suosiessa) ulkoiltava lenkkeillen, luistellen, lasketellen ja lumessa leikkien. Luetteloon voisi vielä lisätä ruuanlaittoa vanhempieni iloksi, leivontaa (kun kerran on uuni), nyrkkeilytreenejä tai muuta hikiliikuntaa, jos mahdollista, ja parin yön reissun jonnekin päin Suomea.

Suunnitteleminen on kivaa, mutta kannattaa pitää jalat maassa: kaikkea ei ehdi, voi eikä jaksa tehdä. Joskus myös tapahtuu jotain, jonka ansiosta kaikki menee mönkään, eikä sille yksinkertaisesti voi mitään. Mietiskelin tätä tänään siivoillessani lättyjen teosta aiheutunutta sotkua keittiössä. Sotkun aiheutti puoli lasillista kookosmaitoa, jonka onnistuin pudottamaan lattialle. Lasin kanssa... Kesti aika kauan, että sain kookosmaidon ja sirpaleiden sekaisen töhnän putsattua ja pääsin jatkamaan lättyjen paistoa. Raivari oli lähellä, mutta joku järjen ääni päässä sanoi, että siivoa nyt vaan.

Jotkut sanovat, että kun ei odota mitään, ei voi pettyäkään. Pitää varmasti paikkansa, mutta tuolla logiikalla odottamisen riemustakin jää kokonaan paitsi. Mielestäni pettymyksien välttelemistä tärkeämpää on vastoinkäymisten tullessa sopeutua tilanteeseen ja joustaa suunnitelmistaan. On mahdollista, että emme pääse Suomen lomalla ulkoilemaan, jos sää ei suosi. Esimerkiksi viime vuoden -25 asteen pakkasissa ei tehnyt mieli edes käväistä ulkosalla. On mahdollista, että en löydä yhteistä aikaa tavata kaikkia ystäviä ja kavereita, kun jokaisella on omat kiireensä ja suunnitelmansa. On myös mahdollista, että lentokoneet ja junat myöhästelevät tai työntekijät lakkoilevat. Kaikki on mahdollista. 

Tekemättömien asioiden tai vastoinkäymisten vatvomisen sijaan aion yrittää iloita toteutuneista suunnitelmista ja uusien tekemisestä. Toivotaan nyt kuitenkin, että pääsisimme kotimaisemiin turvallisesti ja suht ajallaan.

Joulukalenterin 16. luukku: Juttele jouluperinteistä

Minusta on kiehtovaa keskustella perinteistä ja vertailla perheiden, alueiden ja kulttuurien erilaisia tapoja. Yhtäläisyyksien ja erojen löytäminen on hauskaa ja se avartaa omaa maailmankuvaa. Joulu on maailman kristityissä kolkissa varmasti yksi perinnerikkaimmista juhlista, joten etenkin monien ulkomaalaisten kanssa siitä riittää keskusteltavaa. Monikulttuurisen parisuhteen ja Suomesta muuton myötä nämä asiat kiinnostavat minua entistäkin enemmän. On myös hauska seurata sivusta, kuinka mieheni reagoi suomalaisiin tapoihin.

Minun jouluni alkaa aattoaamun saunomisella ja jatkuu kuusenkoristelun merkeissä. Telkkarista katson aina Lumiukon ja sen jälkeen juhlavan joulurauhan julistuksen. Joulupäivällinen meillä syödään yleensä jo valoisaan aikaan ja ruokapöydän komistuksena on vanhempieni suolaama kinkku, joka maistuu aina yhtä herkulliselta. Illan mittaan yleensä soittelen pianolla ja lauleskelen joululauluja omaksi ja toivottavasti myös muiden iloksi. Ohjelmaan kuuluvat tietysti myös lahjojen jako ja avaaminen ajan kanssa koko perheen kesken sekä kahvittelu täytekakun kera. Hautausmaalle en ole tavallisesti mennyt vanhempieni kanssa, koska se ahdistaa, mutta mieheni tykkää niin kovasti hautuumaan harry pottermaisesta tunnelmasta, että ehkä tänäkin vuonna lähdemme käymään. Koko päivää leimaa aivan erityinen tunnelma, jota ei ole muulloin kuin jouluna.

Joulukalenterin 15. luukku: Askartele joulukoristeita

Kaikki omistamani joulukoristeet ovat siististi pakattuna laatikkoon ja säilytyksessä, eivät suinkaan täällä, vaan lapsuudenkodissani. Miehelläni ei puolestaan ole yhtä ainoaa joulukoristetta. Joulupallot, valosarjat ja muut härpäkkeet eivät muutenkaan oikein houkuttele, mutta olen jo pari viikkoa haaveillut koristelevani isoikkunaiset parvekkeen ovet perinteisillä, itse leikatuilla paperisilla lumihiutaleilla. Asunnon oveen tekisi mieli laittaa lisäksi kranssi, mutta se taitaa mennä jo vähän liian vaikeaksi, kun en halua mitään muovitekelettä ja aito kranssi taitaisi nahistua nopeasti rappukäytävässä. 

Lumihiutaleet ovat siitä kiva koriste, että niihin löytyy aina tarvikkeet kotoa valmiina. Niin ainakin luulin, kunnes mies tiedotti, että tulostuspaperi on loppu... Onneksi taannoin rompelaatikon (siitä lisää täältä) siivouksessa löysin vähän paksumpaa, valkoista paperia. Lumihiutaleet onnistuivat mainiosti siitäkin ja ne ehkä kestävät parempina paperin jämäkkyyden ansiosta. Muutaman kokeiluhiutaleen jälkeen löysin mallin, joka miellytti kovasti silmää. Leikkasin yhteensä 14 hiutaletta kahta eri kokoa. Kiinnitin hiutaleet teipillä ikkunoihin ja lopputuloksesta tuli meidän kummankin mielestä oikein kaunis.

Joulukalenterin 14. luukku: Palauta mieleen joulun kierrätysohjeet

Jouluna syntyy armoton määrä jätettä, joka olisi varsin suotavaa lajitellä ja hävittää oikein. Tietenkin kaikkein paras ohje on välttää roskavuoren kasvattamista, joten kannattaa miettiä, minkälaisilla valinnoilla asiaan voi vaikuttaa. Täältä löytyy hyviä ohjeita erityisesti joulunajan kierrätykseen ja jätteiden lajitteluun. Mikäli päivittäisjätteen kierrätys ja lajittelu on yleensäkin hakusessa, on korkea aika ottaa aiheesta selvää ja alkaa noudattaa ohjeita.

On hyvä myös pitää mielessä, ettei joulunakaan kukaan loputtomiin jaksa herkutella, joten ruokaa on varattava järkevä määrä. Jos ruokaa kaikesta huolimatta päätyy roskikseen, on se ehdottomasti lajiteltava oikein, sillä käsittelemätön biojäte vapauttaa kaatopaikalla ilmaan metaania, joka on kasvihuonekaasu.

Monacossa lajittelusysteemi on aika erilainen kuin Suomessa kotipaikkakunnallani, jossa kotitalousjätteet lajitellaan pääasiassa kahtia keittiö- ja karkeaan jätteeseen lasia, metallia yms. lukuunottamatta. Suurin ero on, että muovi, pahvi ja metalli lajitellaan täällä yhteiseen astiaan. Systeemi on mielestäni selkeämpi, kuin mihin olen tottunut Suomessa.

Joulukalenterin 13. luukku: Valaise koti kynttilöillä

Hyvää Lucian päivää! Lucia on siitä erityinen pyhimys, että häntä muistetaan myös alueilla, joilla luterilaisuus on pääuskonto. Uskonpuhdistushan käsittääkseni aikoinaan kielsi pyhimysten palvonnan. Suomeen nykyaikainen Lucian juhlinta on rantautunut Ruotsista, vaikka omassa vanhassa kansanperinteessämmekin on merkkejä tästä 200- ja 300-lukujen taitteessa eläneestä nuoresta neidosta.

Taivaalla tähtivyö kirkkaana loistaa,

viestiä jouluyön tuikkeensa toistaa.

Taivainen kirkkaus, riemuisa julistus.

Kynttilät syttyy. Kynttilät syttyy.

Muistan ala- ja yläasteajoilta joitain Lucian päiviä. Yksi on jäänyt erityisesti mieleen. Taisin olla 7. tai 8. luokalla, kun olin koulun kuoron mukana Lucia-kulkueessa. Lauloimme joululauluja ensin koko koululle ja sitten lähdimme kierrokselle vanhainkotiin, sairaalaan ja pariin muuhun paikkaan. Astelimme joka paikassa pimeään esiintymissaliin perinteisesti valkoisiin kaapuihin pukeutuneina, kynttilöitä kantaen ja Lucia-laulua laulaen. Parijonoa johti tietenkin Lucia-neito kynttiläkruunua vaaleilla kutreillaan kantaen.

Metsiin jo Pohjolan vaipan luo hanki,

ja maa on valkean verhonsa vanki.

Taivaisen hohteen tuo, Lucia valon suo.

Pyhä Lucia, pyhä Lucia.

Lucian päivä on valon juhla. Satoja vuosia sitten siitä lähtien päivät alkoivatkin pidentyä, sillä vuoden lyhin päivä osui sen paikkeille. Me joudumme vielä odottamaan reilun viikon, mikä onkin oivallinen syy valaista koti tänään kynttilöillä pyhän Lucian kunniaksi.

Kiteet luo helmivyön valkoiseen kaapuun.

Kätköstä talviyön luoksemme saapuu.

Lucia seppelpää juhlista hetki tää.

Saavuthan luoksemme pyhä Lucia.

Luciasta lisää:

Pyhä Lucia (Wikipedia); Arno Forsius: Pyhä Lucia; Pyhä Lucia tuo valon pohjoisen pimeään

Joulukalenterin 12. luukku: Ota yhteyttä "kadotettuun" ystävään

Olen asunut kotoa muuton jälkeen kolmella eri paikkakunnalla Suomessa ja viimeisen reilun vuoden verran siis täällä Monacossa. Opiskelun, työn, harrastusten ja muiden aktiviteettien parissa minulla on ollut onni tutustua valtavaan joukkoon ihania ja kiinnostavia ihmisiä. Sanomattakin on kuitenkin selvää, että aika harvaan tulee loppujen lopuksi pidettyä yhteyttä. Onneksi on Facebook - sitä kautta pysyy sentään auttavasti perillä, mitä kavereille kuuluu.

Olen kuitenkin yrittänyt viime aikoina viritellä yhteydenpitoa niiden kanssa, jotka ovat saaneet sydämessäni aivan erityisen sijan. He ovat tuttavapiiristä niitä, joiden kanssa juttu luistaa, vaikkei olisi tavattu kuukausiin tai vuosiin. He eivät valita, vaikka yhteydenpito olisi jostain syystä jäänyt ja todennäköisesti tulee arjen pyörteissä jäämään uudestaankin. Joitakin heistä ehdin Suomen vierailuilla nähdä ja paremman puutteessa puhelimessakin on kiva jutella kuulumiset. Täältä päin sähköposti ja Skype ovat naamakirjan lisäksi oikeastaan ainoat järkevät yhteydenpidon apuvälineet.

Kun ystävästä ei ole kuulunut pitkään aikaan mitään ja omatunto soimaa yhteydenpidon laiminlyömisestä, käy helposti niin, että yhteydenotto alkaa pelottaa. Mielessä käy ajatus, että toinen on vihainen ja pettynyt, kun et ole antanut kuulua itsestäsi. Minulle kävi erään ystäväni kanssa niin, ettei kumpikaan meistä uskaltanut kirjoittaa toiselle, kun pelkäsimme toisen reaktiota. Samalla olimme kuukausia tahoillamme ajatelleet, kuinka kamalaa olisi, jos ystävyytemme olisi nyt piloilla. Lopulta kirjoitin hänelle ja väärinkäsitys selvisi parhain päin. Kokemusteni mukaan yhteydenotto pitkänkin hiljaisuuden jälkeen koetaan pelkästään positiivisena.

Älä siis turhaan haudo pahoja ajatuksia, vaan ota reippaasti yhteyttä. Mitä suurimmalla todennäköisyydellä ilahdutat ystävääsi ja saat itsellesikin hyvän mielen. Jos vastaanotto ei olekaan lämmin, voit ainakin lakata murehtimasta laiskaa yhteydenpitoa. Ehkäpä siihen oli syynsä.

Joulukalenterin 11. luukku: Joulutunnelmaa tietokoneen taustakuvasta

Netistä löytyy läjäpäin ilmaiseksi ladattavia taustakuvia, joilla saa näppärästi tuunattua tietokoneen jouluisaksi. Kuvia ladatessa kannattaa kuitenkin muistaa pari perusjuttua. Ihan ensimmäiseksi on järkevää tarkastaa näytön tarkkuus ja ladata vain resoluutioltaan samoja taustakuvia. Itselläni oli vähän harvinaisempi resoluutio, 1024x600, ja löysinkin oikeankokoisia taustakuvia googlettamalla hakusanoilla "christmas wallpaper 1024x600". Löysin myös taustakuvan koon muuntimen, mutta se muunsi haluamani kuvan vähän hölmösti rajaamalla osan pois. Toiseksi, muista aina tarkistaa kuva virusten varalta ennen sen avaamista tai asettamista taustakuvaksi.

Minulle taustakuvan vaihto tuotti vähän ylimääräistä päänvaivaa, koska en löytänyt windowsin näyttöasetuksista paikkaa, jossa kuvan voi vaihtaa. Aikani epäuskoisena etsittyäni ja tuskailtuani hain ensiapua netistä. Kävi ilmi, että käyttöjärjestelmässäni Windows 7 Starterissa ei ole mahdollista vaihtaa taustakuvaa! Netistä onneksi pystyi lataamaan ohjelman, jolla taustakuvan vaihto kävikin juuri niin helposti ja nopeasti kuin olin etukäteen ajatellut. Nyt työpöytää koristaa tällainen kuva Windowsin logon sijaan:

Lähde: http://www.widescreenwallpapers.org

Joulukalenterin 10. luukku: Ota selvää alueesi tapahtuma- ja kulttuuritarjonnasta

Joulukuussa pienilläkin paikkakunnilla järjestetään jos jonkinlaista tapahtumaa ja aktiviteettia. Mikset siis ottaisi selvää, mitä kaikkea on tarjolla, ja osallistuisi? Joulutorilla, -markkinoilla tai -myyjäisissä on helppo pistäytyä muiden kiireiden lomassa ja niiltä saattaa löytää jopa joululahjankin ihan sattumalta. Joulukonsertissa voi puolestaan rentoutua ja pysähtyä nauttimaan musiikista. Jos tapahtumien joukosta ei löydy mieleistä, voit tietenkin myös järjestää omat pirskeet haluamallasi teemalla. Kutsu ystävät vaikkapa glöginmaistelutalkoisiin.

Täällä päin melkein joka kylässä järjestetään jonkin sortin joulutori. Monacossa tori on auki päivittäin joulukuun alusta tammikuun alkuun. Sinne tekisi lähinnä mieli mennä syömään, koska myytävänä on kaikenlaisia herkkuja juustofonduesta vohveleihin ja hehkuviinistä soccaan. Tänä vuonna torin teemana on Pähkinänsärkijä-baletti, jonka hengessä tori on koristeltu. 

Laulan Ensemble Vocal Sakura -kuorossa ja meillä on ensi viikon lauantaina konsertti, joka taitaakin jäädä tämän vuoden ainoaksi joulukonsertikseni. Ihan koko konsertti ei mene osaltani laulaessa, sillä esiintyjinä on kaikki Sakuran kolme kuoroa: mieskuoro, naiskuoro ja sekakuoro. Odotan innolla, että pääsen kuulemaan mies- ja naiskuoroa, sillä kummatkin ovat aloittaneet toimintansa vasta tänä syksynä.

Joulukalenterin 9. luukku: Tutustu uuteen joululauluun

Joka vuosi artistit kirjoittavat ja levyttävät uusia joululauluja, jotka soivat radiossakin ihan kiitettävästi perinteisempien viisujen lomassa. Kauneimpien joululaulujen lauluvihkoonkin otetaan aina muutama tuntematon laulu, mikä on minusta aivan mahtavaa. Kokemuksieni perusteella tosin itse tilaisuudessa uudet laulut jätetään harmittavan usein laulamatta, mitä en ymmärrä ollenkaan. Eihän niitä lauluja opikaan tuntemaan, jos ei edes yritä! Mitä jos siis ottaisit jonkun (sinulle) uusista joululauluista tehokuunteluun (tai -lauleskeluun)?

Tämän vuoden Kauneimpien joululaulujen vihosta löysin aivan ihastuttavan suomennoksen Carolan joululaulusta Himlen i min famn. Sitä onkin tullut soiteltua pianolla ja lauleskeltua aika ahkerasti. Täytyy jonain päivänä tulostaa myös ruotsinkieliset sanat ja kokeilla, miten laulu taittuu alkuperäiskielellä. Joka tapauksessa suomenkieliseltä nimeltään Taivas sylissäni on minulle jo nyt yksi joulun ehdottomia klassikoita. 

Joulukalenterin 8. luukku: Siivoa "rompelaatikko"

Veikkaisin, että aika monesta kodista löytyy "rompelaatikko". Ai mikä se sellainen on? Se on laatikko tai kaappi, jonne laitetaan kaikki ne tavarat, joille ei oikein löydy omaa paikkaa, eivätkä ne oikein sovi muidenkaan kanssa samaan säilytyspaikkaan. Sitä ei myöskään tule siivottua usein, vaikka sinne tulee puolihuolimattomasti lisättyä rompetta silloin tällöin. Kokeilepa huviksesi tyhjätä laatikko ja katsoa, mitä kaikkea sieltä löytyy.

Kun mieheni muutti asuntoomme, emme olleet vielä tavanneet. Asettuessani tavaroineni tänne mies raivasi minulle muutaman laatikon, enkä sen kummemmin ole penkonut muita laatikoita. Nytpä pengoin ja sillä lailla löysinkin meidän kodin rompelaatikon. Sinne oli eksynyt paljon harvoin - jos koskaan - tarvittavaa tavaraa, joille löytyi parempi säilytyspaikka kenkälaatikosta parvisängyn tikkaiden alta. Rompelaatikkoon oli pesitytynyt myös melkoinen arkisten tarvikkeiden kätkö ja tein huikeita löytöjä: tulitikkuja, lyijytäytekynän lyijyjä, hehkulamppuja, paristoja, muovitaskuja ja pelikortit!

Sattumalta samana iltana mies harmitteli autonavaimen kuollutta kaukosäädintä. Oli mukava ilmoittaa, että rompelaatikosta löytyy juurikin avaimen elvyttämiseen tarvittava paristo. Voilà!

Joulukalenterin 7. luukku: Auta vähäosaista, ilahduta yksinäistä

Säteilevä Tarja Halonen muistutti eilen Linnan juhlissa, että kaikista on pidettävä huolta. Lisäksi Paleface ja professori Heikki Hiilamo puhuivat haastattelussaan köyhyydestä ja eriarvoisuudesta. Joulun alla on erityisen sopiva aika miettiä, miten omalla toiminnallaan voisi edistää myös muiden hyvinvointia.

Auttaminen on siitä mukavaa toimintaa, että sitä voi tehdä monella tapaa ja siitä tulee itsellekin hyvä mieli. Mikä aihe on erityisesti sinun sydäntäsi lähellä? Lapset, vanhukset, eläimet, köyhät, luonto... Monella järjestöllä on internet-sivut, joiden kautta avustustyötä voi tukea usein eri tavoin. Lisäksi ainakin joulupadat muistuttavat ihan konkreettisella läsnäolollaan, että apua tarvitaan.

Jos raha on tiukalla, voisitko antaa aikaasi? Paikkakuntasi kehitysapukaupassa saatetaan esimerkiksi tarvita vapaaehtoisia joulumyyntiin. Voit myös sopia vaikka kahvihetken naapurin yksinäisen vanhuksen kanssa tai tarjoutua yksinhuoltajatuttavalle lapsenvahdiksi. Myös jo mainittujen joulupatojen seuraksi tarvitaan vapaaehtoisia.

Haluatko auttaa, mutta et mielellään lahjoita rahaa, eikä aikaakaan oikein ole? Muistathan, että lahjoittamalla sinulle tarpeetonta, hyväkuntoista tavaraa myyntiin avustusjärjestöjen kirpputoreille, paitsi autat, teet kierrättämällä myös ekoteon ja saat kodin kaappeihinkin tilaa. Jos olet töissä vanhainkodissa, järjestä vaikka kaverikoiratapaaminen vanhusten iloksi. Usein nelijalkaisen rapsuttelu herättää henkiin unohtuneita muistoja, jotka ovat arvoltaan korvaamattomia.

Annoit sitten aikaa tai rahaa tai osallistuit jollain muulla tavalla, on tärkeää muistaa, että apua tarvitaan vuoden ympäri. Parhaiten tuet tekemällä auttamisesta itsellesi tavan.

Joulukalenterin 6. luukku: Juhli itsenäistä Suomea

Tänään kuuluu luonnollisesti juhlia itsenäistä Suomea. Täällä muilla mailla vierahilla asia ei tietenkään ole niin yksiselitteinen kuin koti-Suomessa, mutta pienellä vaivalla tavalliseen maanantaihin voi luoda itsenäisyyspäivän tuntua. Askartele hammastikuista ja sinisistä ja valkoisista papereista lippuja ruokapöydän koristeeksi ja kokkaa makuhermojen iloksi perinteistä karjalanpaistia. Nauti päivällinen tunnelmallisesti kynttilöiden valossa ja jatka iltaa vaikkapa Yle Areenan parissa Linnan juhlia katsellen.

Minulla jää Linnan juhlien katselu väliin nyrkkeilytreenien takia ja se kyllä vähän harmittaa. Voisi ne kättelyt kai katsoa jälkikäteenkin, mutta ei siinä oikein ole samaa tunnelmaa kuin suorassa lähetyksessä. Iltapäivä kuluu jouluostoksilla, mutta jos ehdin ruokakauppaan, voisin panostaa päivälliseen ja pöydän koristeluun. Hätätilanteessa juhlin itsenäisyyttä nautiskellen sen viimeisen murusen Fazerin sinistä, jota olen säästänyt kaapissa viikkokausia sadepäivän varalle.

Joulukalenterin 5. luukku: Katso jouluaiheinen elokuva

Tänään ainakin täällä sataa, joten minusta parasta viihdettä on käpertyä kullan kainaloon sohvalle katsomaan telkkaria. Ja koska miltään niistä sadasta kanavasta, jotka meillä näkyvät, ei tule mitään katsomisen arvoista, on aika kaivaa DVD-hyllyistä ja tietokoneen arkistoista esiin jouluaiheiset elokuvat - animaatiot ja lyhkärit mukaan lukien. Omiin suosikkeihin lukeutuvat esimerkiksi ihastuttava Jaska Jokusen joulu ja Madagascarin pingviinit. Lumiukkoon en tosin aio koskea, sillä sen katsominen kuuluu ehdottomasti ja ainoastaan aattoaamuun!

Joulukalenterin 4. luukku: Riko rutiineja

Joulu on perinteiden juhla, jota monet viettävät vuodesta toiseen saman kaavan mukaan. Joulun rutiinit ja rituaalit ovat ainakin minulle erottamaton osa joulutunnelman syntymistä: luumukakun leipominen, aattoaamun sauna, kuusenkoristelu, joulurauhan julistus, jouluruuat... Rohkeimmat luovat uusia jouluperinteitä, mutta koska joulu on vain kerran vuodessa, mikset rikkoisi sen sijaan joitain arkipäivän rutiinejasi? 

Muutin tänne reilu vuosi sitten. Yhteiseloa aloittavana pariskuntana meillä ei ollut minkäänlaisia yhteistä rytmiä. Esimerkiksi ruokaostosten teko oli painajaismaista: minä paatuneena opiskelijana laskin ostosten hintaa sentin tarkkuudella mieheni hamutessa ostoskoriin ruokia mielitekojensa perusteella. Yhdessä löysimme kompromissin jostain puolivälin hujakoilta, kun minä lupasin olla vähän vähemmän pihi ja mieheni sitoutui noudattamaan ostoslistaa. Pikkuhiljaa meille on kehittynyt rutiineja, jotka tuovat arkeen ryhtiä ja sujuvuutta, mutta hiljattain tulin siihen tulokseen, että alamme olla jo vähän liiankin kaavoihin kangistuneita.

Uuden kokeileminen piristää ja ruokkii luovuutta. Itseään ja muita oppii lisäksi tuntemaan paremmin irrottautumalla hetkeksi tutusta ja turvallisesta. Hyvin pienikin muutos tai yksittäinen kokeilu saa muilta osin rutiininomaisen arjen tuntumaan "uudelta". Me päätimme, että silloin tällöin kokeilemme keittiössä jotain uutta reseptiä tai raaka-ainetta. Aloitimme ostamalla 1,5 kiloa jäniksen lihaa! Oli jännittävää seurailla lihan kypsymistä ja haistella keittiössä uusia tuoksuja - puhumattakaan sitten myöhemmin maistelusta.

Joulukalenterin 3. luukku: Kurkkaa siivouskomeroon

Kuka tunnustaa kuuluvansa siihen joukkoon, joiden mielestä jouluna kodin kuuluu kiiltää puhtauttaan? Työmäärää ja siitä mahdollisesti aiheutuvaa stressiä voi helpottaa satsaamalla kunnolla välinepuoleen. Kurkkaa siis siivouskomeroon ja tee lista tarvittavista välineistä ja pesuaineista ja hanki ne jo nyt. Säästät aikaa ja hermojasi. Siivouskomeron täydennyksessä on sekin hyvä puoli, että siitä on iloa pitkälle ensi vuoteen.

Edellisessä postauksessa kerroin, etten ole mikään siivousfriikki, mutta joulusiivot olen aina tehnyt sinnikkäästi ja tunnontarkasti. Joskus tunnollisuus on mennyt vähän överiksi: Kerran halusin kaiken olevan täydellistä ja lakanoita silittäessäni melkein itkin epätoivosta, kun ne eivät silinneet kunnolla. Parina vuonna olen pessyt mattoja yltä päältä mäntysuovassa opiskelijakaksion minikokoisessa kylpyhuoneessa. Jälkikäteen ajateltuna etenkään lakanoiden silittämisessä ei ollut mitään järkeä.

Siivouskomeroa tutkiessani tajusin jotain. Olen kuukausia kiusannut itseäni ihan turhaan käyttämällä kylpyammeen pesuun kloriittia. Ensin tein pesuliuoksen veteen ja pyyhin ammetta liuokseen kastetulla sienellä. Hankalaa. Sitten kokeilin tehdä saman liuoksen suihkepulloon, mutta ei sekään oikein toiminut. Viimeksi siivotessani löysin siivouskomerosta ikivanhan Cifin lopun, jolla amme puhdistui kerrankin kunnolla ja vieläpä helposti. Mars kauppaan siis Cifiä ostamaan! Samalla reissulla mukaan tarttui myös monikäyttöisiä keittiösieniä.

Tänä vuonna pääsen helpolla, sillä vietämme joulun ja uuden vuoden Suomessa. Todennäköisesti teen silti jonkinlaisen tavallista suuremman siivouksen ennen lähtöä. Loppuvuosi on psykologisesti hyvää aikaa tyhjätä nurkista kaikki ylimääräinen pois ja miettiä, miten hyödyntää mahdollisimman hyvin käytettävissä oleva säilytystila.

Joulukalenterin 2. luukku: Haasta itsesi!

Miksi tehdä lupauksia vasta uutena vuotena? Haasta itsesi jo tänään tekemään jouluun asti jotain sellaista, jonka laiminlyömisestä on jatkuvasti huono omatunto. Asia voi olla hyvinkin pieni, sillä tärkeintä on siitä huolehtimisesta koituva hyvä mieli.

Itseni haastan tiskaamaan ahkerammin. Olen siistissä kodissa kasvaneeksi järkyttävän boheemi ja minulla on uskomaton kyky sulkea silmät sotkulta ja epäjärjestykseltä. Siivoamiseen odottelen mieluummin inspiraatiota sen sijaan, että ottaisin rätin käteen rutiininomaisesti. Myös tiskaamista välttelen usein viimeiseen asti, mikä toisinaan kiristää sekä omia että mieheni hermoja. Etenkin aamuisin on tympeää, jos edellispäivän likaiset astiat lojuvat tiskipöydällä.

Tavoitteeni on siis ennen kaikkea huolehtia, että tiskit tulee pestyä samana päivänä, kuin ne likaantuivatkin. Samalla on helppo vielä pyyhkäistä keittiön tasot ja keraaminen liesi. Aamulla onkin sitten mukava aloittaa päivä "puhtaalta pöydältä". :)

Emilian joulukalenteri 2010

Tervetuloa joulukalenteriini! Minun on tarkoitus yksinkertaisesti tehdä päivittäin jotain joulumieltä herättelevää ja raportoida puuhistani blogiin. Olen aina rakastanut joulunalusaikaa ja siihen liittyviä askareita, mutta tänne muutettuani monet rutiinini ovat menneet uusiksi. Joulukuu ei sitä paitsi ole täällä erityisen jouluinen - lumeen ja pakkaseen tottuneen täytyy nähdä vähän vaivaa joulutunnelman luomiseksi. Luovuutta siis kysytään, mutta kuten eräs ystäväni hiljattain muistutti, pienet asiat ja hetket ovat elämän ilo ja suola.

Pysähdytään siis kukin nauttimaan arjen pienistä ylellisyyksistä vuoden ihanimpaan juhlaan valmistautuessa. Mukavaa joulunodotusta jokaiselle!

Emilia

Joulukalenterin 1. luukku: Kuuntele joululauluja

Kuuntele joululauluja cd-levyltä tai vaikka internetistä. Itse kokosin suosikkeja yhteen ja tallensin cd:lle. Levyä kuunnellessa ulkona sateessa heiluvat palmut unohtuivat ja mielen valtasi aito joulunodotustunnelma.

Levylleni pääsivät:

1. Happy Holiday - Andy Williams

2. White Christmas - Bing Crosby

3. Lonely Pup - Adam Faith

4. Merry Christmas Everyone - Shakin' Stevens

5. Little Drummer Boy - Charley Pride

6. Rockin' around the Christmas Tree - Brenda Lee

7. Silver Bells - Jim Reeves

8. Winter Wonderland - Doris Day

9. 12 Days of Christmas - Roger Whitaker

10. Mistletoe and Wine - Cliff Richard

11. Mary's Boy Child - Harry Belafonte

12. Let It Snow - Dean Martin

13. Silent Night - Elvis Presley

14. Happy Xmas (War Is Over) - John Lennon & Yoko Ono

15. The Christmas Song - Nat King Cole

16. O Little Town of Betlehem - Marty Robbins

17. The Most Wonderful Time of the Year - Andy Williams

18. The First Noel - Nat King Cole

19. Santa Claus Is Coming to Town - Chipmunks

20. O Holy Night - Mariah Carey

21. Silent Night - Bing Crosby

22. Blue Christmas - Elvis Presley

23. Jingle Bells - Frank Sinatra

24. Walking in the Air - Aled Jones

Jouluyö, juhlayö tuli vahingossa kahteen kertaan, mutta kyllähän sitä kelpaa kuunnella sekä Elviksen että Bing Crosbyn laulamana, joten vahinko ei ole kovin suuri. :)

Kauneimmat joululaulut

Kävimme eilen laulamassa Nizzassa Kauneimmat joululaulut, jotka Rivieran Suomi-seura järjesti jo seitsemättä kertaa. Tarkennanpa nyt vielä, että minä lauloin ja mies kuunteli. Suomalaisen kulttuurin pakkosyöttöä? :) Oli kyllä ihanaa laulaa suomalaisia joululauluja, vaikkei täällä nyt niin jouluista vielä olekaan - jouluvaloista ja muista tunnelmannostattajista huolimatta.Tilaisuudessa oli arviolta sata osallistujaa ja ulkosuomalaisten oma piispa, Wille Riekkinenkin, oli ennättänyt paikalle.

Vinkki lauleloihin tuli Stazzylta, jonka kanssa tutustuttiin tilaisuuden jälkeen lisää. Kiitos seurasta, hauskaa oli ja otetaan ehdottomasti uusiksi!

Pintaa syvemmältä

Suomesta hankittu Blistexin luottohuulirasvani pääsi loppumaan, ja koska jossain kuulin kehuttavan Biothermin huulirasvaa, marssin sen suuremmin ajattelematta Monacon Sephoraan, joka siis sijaitsee ylellisessä Metropolitan-ostoskeskuksessa. Kaupassa myyjä tarjosi apuaan, joten minä selitin ontuvalla ranskallani, mitä tarvitsen. Myyjä valitteli, että Biothermin rasvaa ei heillä ole, mutta:

- Voisinko esitellä teille muita vaihtoehtoja?

Vastasin, että mikä ettei ja myyjä johdatti minut toiselle hyllylle. Sain käteeni pienen purnukan ylistävän esittelyn kera.

- Ahaa. Mitenkäs paljon tällä on hintaa? kysyin, vaikka olen toki jo ymmärtänyt, ettei se ole soveliasta - jos ei ole rahaa ostaa hintaa kysymättä, ei kauppaan tulisi edes astua työntekijöiden päivää pilaamaan.

- 42 euroa, myyjätär vastasi.

42 euroa! Kerroin myyjälle samantien, että rasva on liian kallis. Tästä alkaen myyjän käytös muuttui suorastaan alentuvaksi. Marssimme Lancômen hyllylle ja myyjä oli etsimässä huulirasvaa, kun seuraamme liittyi toinenkin myyjätär. 

- Etsitkö jotain? kysyi uusi tuttavuus minua palvelleelta myyjältä.

- Juu, tämä nuori tyttönen tässä haluaisi ostaa huulirasvan, kuului vastaus.

Anteeksi, mitä?! Olen 27-vuotias ja kyllä huomannut, että iäkkäämmät miehet joskus tytöttelevät, mutta eivät sentään hekään (ainakaan Suomessa) asiakaspalvelutilanteissa.  No, huulirasva löytyi, ja kaksoispommitus alkoi:

- Tämä maksaa vain 17 euroa ja on erittäin riittoisa ja hoitava rasva, sanoi ensimmäinen myyjä maireasti.

- Se kestää ainakin 5-6 kuukautta, joten hintaa ei tule kuin muutama euro kuukautta kohden, lisäsi toinen silmin nähden huvittuneena.

- No entäs, jos en pidä siitä ja se jää käyttämättä? Onko teillä testeriä? tiedustelin jo hieman turhautuneena.

- Ei ole, mutta se on oikeasti todella hyvä huulirasva, pommitus jatkui.

Hetken aikaa myyntipuhetta kuunneltuani ja jo aika ärsyyntyneenä kerroin myyjälle, että haluan harkita asiaa. Hän poistui takavasemmalle naureskelemaan kollegansa kanssa.

Monacossa on juuri tällaista. Ihminen määritellään kaupoissa ulkonäön ja pankkitilin katteen perusteella. En mielelläni tee virheostoksia, joten kaupoissa käyminen on pahimmillaan painajaismaista. Myyjät katselevat nenäänsä pitkin, kun en osta lähes täydellistä mekkoa tai kenkäparia tai vaikka sitten huulirasvaa, vaan mieluummin säästän rahani siihen täydelliseen tuotteeseen, joka ehkä odottaa minua seuraavassa kaupassa. Mielestäni tämä on täysin normaalia. Olenko aivan hakoteillä?

Vain röhkeys rajana

Pari päivää sitten lähdimme viettämään päivää Nizzaan. Olin todella innoissani, sillä sää oli riittävän kaunis matkan taittamiseen skootterilla. Pääsimme perille vähän ennen kahtatoista ja parkkeerasimme skootterin Nice Etoilen kulmille eli ihan keskelle kaupunkia. Nautiskelimme päivästämme ajan kanssa, söimme hitaan lounaan Fnacin kahviossa ja tutkimme siellä kirjahyllyjä ja kiertelimme muutaman kaupan. Rauhallinen ja miellyttävä päivämme tyssäsi kuin seinään, kun palasimme skootterille.

Skootterin kori lukon vieressä repsotti hieman auki. Mies totesi ensimmäisenä - yllättävän rauhallisesti -, että kypärät on sitten varastettu. En oikein edes ehtinyt kunnolla käsittää tätä, ennen kuin avasimme skootterin istuimen ja tutkailimme säilytystilaa. Toinen kypärä, se kalliimpi ja parempi, oli viety. Mieheni päivä jatkui poliisiasemalla jononjatkeena ja minä tulin bussilla kotiin. Monta tuntia jonotettuaan mieheni sai lopulta rikosilmoituksen tehtyä ja kotiutui lopulta pimeän jo tultua.

Onneksi skootteri oli ajokuntoinen. Onneksi toinen kypärä oli tallella. Onneksi meillä ei ollut minnekään kiire. Mutta ottaa se silti päähän. Miksi pitää kajota toisen omaisuuteen? Seuraava askel on hakea korvauksia vakuutusyhtiöstä. Näinköhän sieltäkään mitään liikenee...

Fête Nationale

Perjantaina Monacossa oli Fête Nationale eli kansallispäivä. Jo viikkoa ennen juhlapäivää parvekkeille, sisäänkäynneille, jopa autoihin alkoi ilmestyä punavalkoisia Monacon lippuja. Perjantain lähestyessä jopa monien kauppojen näyteikkunat oli koristeltu punavalkoisin vaattein, autoin, leivoksin...

Vilkusta asiaa

Täkäläisestä liikenteestä on tullut pauhattua jo parin postauksen verran, mutta vielä haluan harrastaa ainakin vähän vilkunviilausta. Minulle opetettiin autokoulussa hyvin selkeästi, miten vilkkua käytetään. Vaikken läpäissytkään ajokoetta ensimmäisellä kerralla, ei vilkuttamisen logiikka jäänyt epäselväksi. Täällä kuitenkin törmää kaikenlaisiin vilkunkäytön variaatioihin.

1. Mikä vilkku?

Yleisin ongelma on tietenkin vilkun puuttuminen. On aina hauskaa arvailla, mitä edessä ajava suunnittelee, kun vauhti hidastuu, hidastuu, hidastuu ja sitten auto kääntyy johonkin suuntaan tai vaihtaa yllättäen kaistaa.

2. Kestovilkku

Kestovilkuttaja laittaa vilkun fiksusti päälle, vaihtaa kaistaa, ohittaa auton, vilkku on edelleen päällä, siirtyy takaisin samalle kaistalle, vilkku on edelleen päällä ja ajaa satoja metrejä - vilkku edelleen päällä. Tätä näkee useimmiten moottoritiellä.

3. Yllätysvilkku

Yllätysvilkku tarkoittaa vilkuttamista eri suuntaan, kuin siihen, mihin on kääntymässä. Tätä loogista vilkunkäyttötapaa näkee etenkin kaupungeissa.

4. Pikavilkku

Pikavilkku on viime hetkessä päälle huitaistu vilkku eli käytännössä vilkun puuttumisen astetta lievempi versio. Pikavilkuttajia näkee joka paikassa.

5. Hätävilkku

Hätävilkku on kätevä. Parkkeerata voi vaikka keskelle tietä ruuhka-aikaan, kunhan napsauttaa hätävilkut päälle. Kun ajaa ruuhkaan, voi silloinkin laittaa hätärit. Moottoritiellä toista kaistaa ajaville tämä on erityisen mukavaa, kun saa arvailla, onko auto kenties vaihtamassa kaistaa. Ruuhkassa kun ei autosta näe kuin toisen puolen. Joskus voi ajellakin hätärit päällä, jos siihen kokee tarvetta.

Monaco-Barcelona-Monaco

Kun mieheni vanhemmat tulivat Eurooppaan käymään reilut pari viikkoa sitten, Ranskan eläkeuudistuksesta johtuva kuohunta oli pahimmillaan. Heidän oli tarkoitus lentää Madridista Nizzaan, mutta lennoissa oli jotain ongelmia, ja he vuokrasivatkin auton ja ajoivat matkan. Auto vuokrattiin koko siksi ajaksi, kun he ovat täällä, ja heidän suunnitelmansa oli palauttaa auto Madridiin ja jatkaa sieltä kotimatkaa lentäen. Keskiviikkona he kuitenkin huomasivat suunnitelmassa ikävän porsaanreiän: jos he eivät lennä Nizzasta, koko matkasuunnitelma raukeaa. Vaihtoehtoina oli siis a) perua lennot ja varata uudet Madridista Väli-Amerikkaan, b) palauttaa auto Ranskaan ja maksaa huikea lisämaksu tai c) lähteä kahdella autolla Espanjaan palauttamaan vuokra-auto. 

Torstaina aamupäivällä mieheni isältä tuli käsky lähteä ajamaan kohti Espanjaa niin pian kuin mahdollista, sillä he olivat jo lähdössä. Impulsiivista, mutta minkäs voit! Puoli neljältä pääsimme mekin lopulta tien päälle. Torstaina ajoimme vain muutaman tunnin ja pysähdyimme Montpellierin jälkeen yöksi pieneen rannikon kylään nimeltään Bouzigues. Vanhemmat olivat myös siellä ja menimme kaikki neljä ihanalle päivälliselle yhteen kylän äyriäisravintoloista. Itse en äyriäisistä oikein innostunut, mutta onneksi listalla oli myös kalaa.

Aamulla yhdeksältä huonosti nukutun yön jälkeen jatkoimme matkaa. Mikä kumma siinä muuten on, että ensimmäinen yö vieraassa paikassa on aina painajaismainen? Jo 2-3 tunnin päästä ylitimme Espanjan rajan ja ennen kahta olimme jo Barcelonassa. Kahdelta vuokra-auto oli palautettu, me, vanhemmat ja heidän pieni koiransa kaikki meidän autossamme ja auton nokka kohti Ranskaa. Paluumatkalla taisimme pysähtyä kaksi vai peräti kolme kertaa. Mieheni ajoi koko matkan(!) ja olimme kuolla nälkään, kun lopulta illalla vähän ennen kymmentä pääsimme kotiin. Laskeskelin, että koko reissuun meni sellaiset 30 tuntia, joista yli puolet istuttiin autossa. Auton mittariin tuli huikeat 1500 kilometriä! Pikaista toimintaa.

Ruokakomeron vakiot

Tämän alueen ruoka saa minulta täydet pisteet. Kokkailemme kotona lähes poikkeuksetta ihan tavallista, Välimeren alueelle tyypillistä ruokaa ja esittelenkin nyt ruokiemme perusraaka-aineita.

Raaka-aine, jota ilman emme pärjää päivääkään, on tietenkin oliiviöljy. Sitä menee keskimäärin litran pullo kolmessa viikossa. Joskus enemmän, joskus vähemmän. Oliiviöljyn pitää olla extra virginiä ja maultaan vahvaa. Hauduttelemme pastan kaveriksi vihannekset aina runsaassa öljyssä ja usein öljyä tulee vielä kaadettua valmiiseenkin pastaan. Kuivahtaneen leivän voi dipata oliiviöljyyn ja esimerkiksi viipaloitu tomaatti menee ruuan lisäkkeenä, kun seuraksi lorauttaa öljyä, tipan balsamicoa ja vähän suolaa. Oliiviöljystä valmistan myös kaikki marinadit.

Suolasta puheen ollen, kaapissa pitää aina olla isorakeista Fleur de sel de Guérandea. Harvemmin lisäämme ruokaan tekovaiheessa suolaa, joten ruokaillessa on usein tarpeen ripauttaa muutama murunen. Rakastuin kyseiseen sormisuolaan ensimaistamalla, sillä se antaa ruokaan hyvin pehmeän maun toisin kuin tavallinen suola.

Pastaa ilman ei voi elää. Useimmiten tulee ostettua Barillan tai De Ceccon spagettia, penneä ja minipenneä. Aivan hiljattain olen hurahtanut ravioliin ja muihin täytettyihin tuorepastoihin.

Käytämme kaikkiin ruokiin lihaa ja jääkaapissa onkin aina oltava possusuikaleita. Täällä kaupasta löytää todella hyvänmakuisia suikaleita, joiden pakkauskoko on täydellinen. Yhdessä paketissa on kaksi erikseen suljettua sadan gramman annosta ja yksi annos riittää meille yhteen ruokailuun.

Kuivattu timjami on hyvin tyypillinen, monipuolinen Välimeren alueen ruokayrtti. Sitä tulee käytettyä pastakastikkeisiin, munakkaaseen, pihvin mausteeksi, perunoihin... Suomessa myytävät pikku purkit eivät meillä kauaa riittäisi, kun timjamia tulee lisättyä ruokiin aika reilulla kädellä. Täältä sitä saa onneksi isoissa pusseissa ja laatukin on todella hyvä.

Vihanneksista meiltä löytyy melkein aina valkosipulia, sipulia, tuoretta persiljaa ja/tai tomaattia. Tomaateista suosikkeja ovat makeat kirsikkatomaatit ja pitkulaiset tomaatit. Valkosipulia me syömme ihan kauhean paljon. Toisinaan pastakastikkeeseen menee kokonainen iso valkosipuli! Persiljaa myydään tuoreena ympäri vuoden marketeissa, joten sitä on kiva pitää jääkaapissa aina. Sitä voi käyttääkin melkein mihin vaan ja siitä saa kivasti ekstramakua ja -väriä ruokiin.

Säilykkeenä kaapissa on oltava tomaattimurskaa ja herneitä. Tomaattimurskasta saa ihanan pastakastikkeen possusuikaleiden tai jauhelihan kanssa. Käytän sitä myös meksikolaistyyppisiin kokkailuihini, kun tulisen ruuan himo yllättää. Herneet voi syödä pastan tai kuskusin kanssa.

Pakastimen puolelta löytyy nykyään jauhelihapihvejä (100% naudanlihaa!), pommes noisettes-pussi ja pinaattia. Jauhelihapihvit ja perunapallot ovat helppoja ja pikaisia nälänsammuttajia niinä päivinä, kun vatsa kurnii siihen malliin, että ruokaa pitää saada äkkiä. Pinaatilla höystämme pastaa ja riisiä.

Autolla ajetaan varo-varovasti?

Vuonna 2009 tullessani Rivieralle kesätöihin tiesin, että tulen työssäni ajamaan autoa vähäsen lähes päivittäin. Onneksi en etukäteen tiennyt, minkälaiset maisemat ja liikennekulttuuri täällä päin maailmaa on. Aluksi olin tietenkin ihan paniikissa. Ensinnäkin tiet ovat mutkaisia ja kapeita. Alueen nimi ei turhaan ole Alpes-Maritimes, merelliset Alpit, sillä maasto on vuoristoista ja korkeuserot suuria. Niinpä tietkin ovat usein jyrkkiä tai vähintäänkin jonkinsortin ylä- tai alamäkiä. Maastosta johtuen koko teiden logiikka on ihan erilainen kuin Suomessa, mikä on minusta aika hämmentävää.

Viime aikoina olen ollut autoillessa lähinnä apukuskin paikalla, mistä käsin ehdin tehdä paljon huomioita paikallisesta liikennekulttuurista. Parhaimmillaan liikennekulttuuri on joustava, mutta joidenkin ihmisten käytös ihmetyttää. Monacossa ja sen ympäristössä ajelee eniten Monacoon, Ranskaan ja Italiaan rekisteröityjä autoja. Puheet italialaisten heikoista ajotaidoista pitävät kyllä paikkansa minun kokemuksieni mukaan. Usein, kun joku tekee jotain täysin kummallista ja odottamatonta, on autossa Italian kilvet. Etenkin kesäisin myös turistit aiheuttavat kaaosta. Klassikkona voitaneen pitää äkkipysähdystä vuoristotien sivuun ihailemaan maisemia ja ottamaan valokuvia. Siinä pääsevät testaamaan reaktioaikojaan ennen muuta ne lukuisat autoilijat, joille turvavälin käsite on tuntematon.

Liikeenteessä on paljon kuskeja, jotka ajavat hiljaa ja epävarmasti, mutta heitä, jotka kaahaavat röyhkeästi muista piittaamatta, on liikaa. Muutaman kerran olen herännyt yöllä siihen, että joku ajaa (äänestä päätellen Ferrarilla) meidän kotikatua hirvittävää vauhtia. Auto vain suhahtaa talon ohi ja sitten kuuluu kamala jarrujen kirskunta auton ajaessa mutkaan. Viime keväällä olimme liikennevaloissa Nizzassa Promenade des Anglaisilla, kun vierekkäistä kaistaa ohitsemme - punaisia päin siis - ajoi 150 km/h iso katumaasturi. Ja samoin päin seuraavia punaisia ja seuraavia ja seuraavia... Vihreä valo oli siis suojatietä ylittäville jalankulkijoille. Ihme ja onni, ettei mitään sattunut.

Yllättävän monille liikenneympyrässä ajaminen on täysi mysteeri. Milloin ei käsitetä sitä, että ympyrään tullessa täytyy väistää, milloin taas sitä, että ympyrässä ajaessa ei tarvitse väistää. Vilkunkäyttö on usein satunnaista tai muuten vaan epäloogista - muuallakin kuin liikenneympyrässä. Skootteri- ja moottoripyöräkuskit ovat sitten oma lukunsa. Jotkut heistä tuntuvat ajattelevan, etteivät mitkään liikennesäännöt koske heitä. Liikenteen seassa saatetaan jopa temppuilla esimerkiksi nostamalla etupyörä ilmaan puhumattakaan ihan perusjutuista, kuten vaikkapa ylinopeuksista ja vastaantulevien kaistalla ajamisesta.

Sitten on tietenkin vielä ne ihmiset, jotka vaan tekevät yksiselitteisesti jotain ihan käsittämättömän typerää, kuten se roskakuski, jonka näimme tänään moottoritiellä. Moottoritiellä Nizzasta Italian rajalle on jonkin verran tunneleita ja tunneleissa jokaisen kaistan yläpuolella on näyttötauluja, jotka osoittavat, onko kaista käytössä vai ei. Yhden tunnelin suulla huomasin, että oikeanpuoleisen kaistan ensimmäinen näyttötaulu roikkuu katosta johtojen varassa. Ajoimme tunnelista ulos juuri parahiksi nähdäksemme ison rekan ajavan samanlaisen näyttötaulun yli voimakkaasti jarruttaen. Ohitettuamme rekan turvallisesti, näimme roska-auton, joka ajoi roskalaatikoiden poimuri ylhäällä. Siinä asennossa auto on paljon rekkaakin korkeampi! Roskakuski onnistui kuulemastamme pamahduksesta päätellen kolauttamaan kolmannenkin näyttötaulun hajalle. Emme jääneet katsomaan, tuliko vahinkoa enemmän, kun emme halunneet näyttötaulua eteemme tai päällemme. Olisipa kiva tietää, mitä ihmettä sen kuskin päässä liikkui...

Juoruja

Monacolla kuulemma menee taloudellisesti huonosti ja täälläkin joudutaan siis turvautumaan valtionvelan kasvattamiseen. Kyllähän sen tietenkin järki jo sanoo, että jos Euroopan rikkaat eivät rikastu, niin ei heidän tänne kannata tullakaan, jolloin valtiolta jää paljon tuloja saamatta. Jos ja kun talous elpyy, riittää Monacoonkin taas muuttajia. Tällä hetkellä kaupungissa on paljon asuntoja vapaana, koska monet ovat joutuneet lähtemään muualle jo kuukausia sitten.

Kesäkuussa kihlautuneelle prinssi Albertille tuottanee tuskaa taloustilanteen lisäksi myös Robert Eringerin blogissaan esittämät syytökset. Albert palkkasi Eringerin vuonna 2002 selvittämään hänelle, minkälaisia bisnesdiilejä ruhtinaskunnan rajojen sisällä asukkaiden toimesta tehdään. Eringer ehti nuuskia ympäriinsä viisi vuotta ja löytää kaikenlaista ikävää, muun muassa asukkaiden yhteyksistä Venäjän ja Italian mafiaan, ase- ja huumekauppaan sekä rahanpesuun.

Albertilla meni vakoilun tuloksista ilmeisesti pupu pöksyyn, sillä vuonna 2007 hän erotti Eringerin tehtävistään, päätti jättää tämän viimeisen palkan maksamatta ja unohtaa koko kurjuuden. Tällä hetkellä palkka-asiaa puidaan Yhdysvalloissa oikeudessa ja Eringer tykittää blogissaan ilmoille kaiken löytämänsä loan. Ja sitähän riittää! Tiesittekö muuten, että alueen paikallislehti, joka kattaa Monacon ja Ranskan Rivieran alueita, ei saa kirjoittaa Monacosta mitään negatiivista? Eringerin blogista poimittua tämäkin.

Rahanpesijöillä on siis Monacossa hyvät oltavat. Kurkistetaan vertailun vuoksi tavallisen kansalaisen arkeen. Mieheni vanhemmat ovat käymässä täällä koiransa kanssa, ja palatakseen kotimaahan ongelmitta koiralla täytyy olla notarisoitu lääkärintodistus. Mies meni notaarille eläinlääkärin allekirjoittaman ja leimaaman todistuksen sekä eläinlääkärin henkkarikopion kanssa. Notaari ihmetteli, että eihän tämä nyt näin voi mennä, ja pyysi miestäni hankkimaan eläinlääkärin henkilökohtaisesti paikalle allekirjoittamaan lääkärintodistus. Öö, ehkä eläinlääkärillä on virka-aikaan parempaakin tekemistä? Mieheni kysyi notaarilta, onko se tosiaan ihan välttämätöntä, kun kyseessä on sentään vain koiran paperi... Edessä oli soitto toiseen notaaritoimistoon, jossa koiran todistusasia on yleensä hoidettu, ja sieltä notaarille vakuutettiin, että mieheni ei yritä tehdä minkäänlaista rikosta... :D

Tivoli tuli kaupunkiin

En edes muistanut, että tivoli parkkeeraa Monacoon näin syksystä. Viime viikolla laitekaravaanit kuitenkin saapuivat ja laitteet asennettiin paikoilleen, ja viikonloppuna tivoli oli jo täydessä toiminnassa Port Herculessa. Me kävimme siellä eilen rauhallisen sunnuntain piristykseksi, mutta emme kyllä kokeilleet laitteita. Viime vuonna menimme maailmanpyörään ja minulle tuli jo sen pyörimisestä niin huono olo, että muut kieputtimet eivät todellakaan houkuttele.

Meidän ainoa tavoitteemme oli löytää churro-koju. Kiersimme puolet tivolista, ostimme churrot ja kiersimme toisen puolen churroista nauttien. Erityisen suosittuja aikuisten keskuudessa tuntuivat olevan arvonnat ja pelit, esimerkiksi koneet, joihin voi ostaa eräänlaisia kolikkoa muistuttavia poletteja ja niillä yritetään saada lisää poletteja ja palkintoihin oikeuttavia pistekortteja putoamaan koneesta ulos pelaajalle. Varmaan koko muu maailma tuntee nämä koneet, mutta minulle ne olivat aivan uusi tuttavuus. Mieheni halusi pelata ja ostimme 35 polettia. Sitten valitsimme koneen, jossa oli mahdollisimman paljon tavaraa putoamaisillaan voiton maksimoimiseksi. Tietenkään pudottaminen ei ollut kovin helppoa, mutta pelaaminen oli todella hauskaa.

Ennen lähtöä söimme vielä soccat. Socca on paikallinen versio pannukakusta ja sen valmistamiseen käytetään kikhernejauhoa, vettä, suolaa ja oliiviöljyä. Socca paistetaan puilla lämmitetyssä uunissa pinnalta rapeaksi ja se on maukkaimmillaan juuri paistettuna. Tivolin socca oli oikein hyvää, mutta ehkä vähän liian suolaista minun makuuni. Muuten olen syönyt soccaa ainoastaan Nizzan vanhankaupungin suositussa René Soccassa. Minusta sinne on aina mukava mennä, sillä ensitreffeillämme söimme siellä lounasta. Silloin maistoin ensimmäisen kerran soccaakin.

Minusta on joskus mukava tarkkailla ihmisiä ja eilen tivolia kiertäessä silmiin pisti lasten ja erityisesti nuorten pukeutuminen. Ylipäätään Monacossa näkee hämmentävän paljon "hyvin" pukeutuvia lapsia ja teinejä. Lapset sentään on yleensä puettu lapsille sopivasti, mutta teini-ikäisten vaatetuksessa  näkyy selvä muotilehtien ja Monacon rahakkaan ilmapiirin vaikutus. Minulle on vierasta, että kasvoiltaan 13-vuotiaan näköinen tyttö keikkuu 8 sentin koroilla merkkivaatteissa Vuitton-laukku kädessä. Täysissä meikeissä tietenkin. Näin tällaisia tyttöjä eilen laumoittain. Merkkivaatteissa ja siinä, että vanhemmat suostuvat maksamaan vaatteet, ei sinänsä ole mitään pahaa, mutta jokin kokonaisuudessa saa miettimään, että ulkonäkö on saanut turhan suuren merkityksen.

Olen kyllä huomannut, että täällä arvioidaan ihmistä ulkonäön perusteella paljon enemmän kuin missään muualla, missä olen ollut. Erityisen selvästi tämän tuntee talvella turistien ja kesätyöläisten puuttuessa, kun paikalla ovat ainoastaan monacolaiset ja lähialueiden ihmiset. Paine pukeutua tiettyjen standardien mukaan on varmaan musertava nuorelle, joka vielä hakee omaa identiteettiään ja paikkaansa suhteessa muihin. Monacossa ei sitä paitsi näe esimerkiksi gootteja, punkkareita tai hippejä, joihin missä tahansa kaupungissa törmää aika nopeasti. Ihmiset ovat kaikki kuin samasta, klassisesta vaatepuusta veistettyjä, mikä on oikeastaan aika tylsää. Tivoli sentään tuo hetkiseksi vähän väriä pankkiirien ja bisnesmiesten kotikulmille.

Skootterointia

Olin ensimmäisen kerran muun kaksipyöräisen kuin polkupyörän kyydissä 15-vuotiaana. Kuljettaja oli koulukaveri ja matkaa hurjat 200 metriä. Kypärää minulla tuskin oli päässä. Muistaakseni kokemus oli kamalan jännittävä, vaikkei kuski edes yhtään hölmöillyt. Onneksi ei! Seuraavan kerran nousin kaksipyöräisen kyytiin kymmenen vuotta myöhemmin Nizzassa ja olin kauhuissani. Kuljettajana oli mieheni, jonka olin muuten tavannut edellisenä iltana ja jonka kanssa olin siis ensitreffeillä, enkä tietenkään tohtinut kieltäytyä skootterikyydistä. Tein kyllä erittäin selväksi, etten ole tottunut kaksipyöräisellä matkustaja. Silmistäni paistava kauhu kertoi varmaan enemmän kuin sanat.

Meidän menopeli

Ensimmäinen matka oli Nizzan linnavuorelta vanhaan kaupunkiin. Eli jyrkkää, kiemurtelevaa, kapeaa tietä alas ja sitten muun liikenteen joukossa ruuhkaisia katuja määränpäähän. Olin todella peloissani. Nykyään, kun ajattelen silloista rautakangen niellyttä itseäni skootterin kyydissä, minun vähän huvittaa. Tottumiseen meni kuitenkin todella kauan ja vieläkin silloin tällöin jotkut tiukat mutkat jännittävät ja vähänkin kaupunkiajoa kovemmassa vauhdissa mielikuvitus saattaa eksyä kehittelemään kaikenlaisia kauhuskenaarioita.

Etenkin sadesäällä onnettomuusriski on suuri, sillä täällä käytetään tiemerkinnöissä maalia, joka on märkänä liukasta kuin jää. Yhdelle tuttavistamme sattui juuri pari viikkoa sitten sateella onnettomuus, jossa autoilija jarrutti odottamattomasti ja tuttumme siis joutui myös jarruttamaan voimakkaasti. Hän sattui olemaan tiemaalauksen kohdalla, joten hän kaatui skootterillaan. Seurauksena oli täysin murskaantunut polvi, joka jouduttiin leikkaamaan, sekä muita, lievempiä ruhjeita. Myös jalkakäytävien reunukset ovat märkinä vaarallisen liukkaita. Kerran olimme ajamassa sadesäällä parkkihalliin ja ylittäessämme jalkakäytävän reunan  etanavauhtia takapyörä luisui alta. Kuin ihmeen kaupalla mieheni onnistui pitämään skootterin pystyssä, mutta tämä kyllä opetti sen, että liian varovainen ei voi olla koskaan.

Kaikesta huolimatta skootteri on auttamattoman kätevä menopeli. Ruuhkassa mieheni kiemurtelee sillä kätevästi autojonojen ohi ja asiat hoituvat kaupungilla etenkin turistisesongin aikaan puolet nopeammin kuin autolla. Skootterin saa pysäköityä melkein minne vaan kaupunkien keskustoissakin, eikä ikinä tarvitse maksaa parkkimaksuja tai pysäköidä kauas. Toisinaan skootterikyyti on suoranainen nautinto, kun auringosta voi nauttia ulkoilmassa samalla liikkuen paikasta toiseen. Sitä paitsi autossa ravintoloiden ja kukkien ihanat tuoksut jäävät haistamatta.

Tähän aikaan vuodesta saa jo varsinkin iltaisin vetää toppatakin niskaan skootterointia varten. Käsineet ja kaulahuivi on myös hyvä olla. Viime vuonna teimme vielä marraskuun puolivälin jälkeen skootterilla retken Italiaan. Halusin mennä italialiseen supermarkettiin ostamaan ruokatuliaisia vanhemmilleni. Meiltä ajaa Ventimigliaan noin 40 minuutissa, mutta muistaakseni emme silloin menneet ihan sinne asti. Alitajuntaisesti tajusin jo 5 minuutin ajon jälkeen, että meidän olisi paras pyörtää takaisin, mutta en vielä myöntänyt sitä itselleni. 

Kun sitten puolen tunnin päästä pysähdyimme kaupan pihassa, olimme kummatkin ihan kylmissämme. Kaupassa oli onneksi vähän lämmin, mutta ei se paljon pelastanut, kun edessä oli kuitenkin vielä kotimatka. Ensimmäisenä kotiin päästyämme ryntäsin laskemaan kuumaa kylpyvettä. Lämmittelin kylvyssä varmaan lähemmäs tunnin, mutta siitä huolimatta paleltaminen jatkui koko illan ja flunssahan siitä seurasi. Tänä vuonna täytyy yrittää olla fiksumpi.

Elokuviin!

En ole aina ollut mitenkään innokas elokuvissa kävijä (tai elokuvien katselija muutenkaan), mutta toisinaan on aikoja, jolloin elokuvat kiinnostavat. Kesällä tein taas täyskäännöksen, kun huomasin, että Sinkkuelämää 2 pyörii leffateattereissa. Sitähän oli sitten päästävä katsomaan.

Ranskassa suurin osa leffatarjonnasta on joko ranskalaisia elokuvia tai kansainvälisiä, mutta ranskaksi dubattuja, elokuvia. Kun tuttu näyttelijä mongertaa vieraalla äänellä ranskaa suun ja ilmeiden liikkuessa eri tahtiin, ei alkuperäisiin versioihin tottunut ole ihan vakuuttunut. Lopputulos on pahimmillaan koominen tai vaihtoehtoisesti ärsyttävä ja epäuskottava. Ranskan ymmärtäminenkään ei minulta käy aina ihan saumattomasti. Elokuvasta riippuen dubbaus voi joskus olla ihan siedettävää, mutta onneksi alueen elokuvateattereissa on tarjolla jonkin verran alkuperäisversioita. Dubbaamattomat versiot on merkitty lyhenteellä VO eli Version Originale. Niissä on käsittääkseni aina ranskankielinen tekstitys. Ranskaksi dubatut on puolestaan merkitty lyhenteellä VF, Version Francaise. Internetissä elokuvat voi helposti tarkistaa AlloCinéstä ja sieltä selviää myös, mitä versioita missäkin lähiteattereista on tarjolla.

Sinkkuelämää 2:n päädyimme katsomaan Cinéma Rialtoon, Nizzaan. Jo tämän kokemuksen perusteella oivalsin, että VO-leffoja ei pääasiassa moderneimmissa teattereissa esitetä. Lippuja oli myymässä karmeasta tupakkayskästä kärsivä nainen, joka näytti siltä, kuin olisi työskennellyt lipunmyyjänä teatterin perustamisesta lähtien. Aulassa oli limsa- ja karkkiautomaatti, joten rakastamani popcornin narskuttamisen sai unohtaa tykkänään. Sali oli nätisti sanottuna ajan patinoima. Millään näistähän ei loppujen lopuksi ole kovin paljon painoarvoa, mutta ongelmia oli myös kuvan- ja äänenlaadussa. Tekstitys tuli ihan tarpeeseen. Uusimman Twilight-elokuvankin taisimme tosin käydä katsomassa Rialtossa, koska sitä ei muualla juuri esitetty VO:na.

Mercuryssa Nizzassa kävimme katsomassa toimintasekoilu Kick Assin. Mercury menee vähän samaan kastiin Rialton kanssa, mutta kaikin puolin hitusen modernimpi leffateatteri on kuitenkin kyseessä. Kuvassa ja äänessä ei ollut mitään valittamista ja Mercuryynkin menimme uudestaan. Toisella kertaa katsoimme aivan loistavan englantilaisen elokuvan An Education salissa 3, joka oli todella pieni! Sali oli vain puoliksi täynnä ja olo oli silti kuin 40-paikkaisessa lentokoneessa.

Nizzan elokuvateattereista tasokkaimmat ovat Pathé - Massena ja Pathé - Le Paris. Kävimme niissä ensimmäistä kertaa ihan hiljattain. Massenassa katsoimme hauskan ja sympaattisen animaatioelokuvan Moi, moche et mechant (Itse ilkimys) 3D-versiona. Olimme kummatkin ensimmäistä kertaa katsomassa 3D-elokuvaa ja kokemus oli erittäin viehättävä. Toisessa mainituista Pathén elokuvateattereista näimme vampyyrielokuvan Laisse-moi entrer (Let me in). Verrattuna Rialtoon ja Mercuryyn lippujen hinnat ovat muutaman euron kalliimmat ja 3D-elokuvalipusta saa maksaa vielä pari euroa ekstraa. Pathén teattereissa myydään popcornia, mikä on ihanaa, ja siihen sujahtaakin tällaiselta herkkusuulta liian usein muutama lisäeuro.

Monacossa on ainoastaan yksi leffateatteri, Le Sporting. Aivan kasinon lähellä sijaitseva teatteri on tietenkin kaikin puolin moderni ja teknisestikin kaiketi tasokas. Olen ollut Sportingissa katsomassa useammankin elokuvan (mm. Ice Age 3, viimeisin Harry Potter, Going the Distance), mutta ongelma on VO-elokuvien vähäinen tarjonta. Liput ovat hinnoiltaan samaa luokkaa kuin Pathén teattereissa Nizzassa ja popcorniakin on myytävänä. Joku aika sitten hoksasin, että sitä voi pyytää kippoon puolet sokeroituna ja puolet suolattuna, mikä oli aivan loistava idea.

Kesäisin Monacossa toimii muutaman viikon ajan myös ulkoilmaelokuvateatteri Monaco Open Air Cinema. Itse en ole koskaan käynyt siellä katsomassa mitään. Olen ehdottanut sinne menoa pari kertaa, mutta mieheni on valittanut, että penkit ovat äärimmäisen epämukavat, muoviset puutarhatuolit ja hyttysetkin ovat riesana. Sitä paitsi elokuvaintoni heräsi viime kesänä toden teolla juuri heinäkuun helteiden aikaan, jolloin oli ihanaa vetäytyä ilmastoituun elokuvateatteriin pariksi tunniksi kuumuutta pakoon. Ulkoilmassa tämä puoli elokuvaelämyksestä jää vuoden kuumimpaan aikaan valitettavasti kokematta.

Lost in translation

Monet ystäväni ovat olleet kiinnostuneita minun ja mieheni kommunikoinnista. Useimmiten olen saanut vastailla kysymyksiin koskien käyttämäämme kieltä ja väärinymmärryksiä. Mieheni puhuu ranskaa äidinkielenään, vaikkei ranskalainen kansalaisuudeltaan olekaan, ja loistavaa englantia jenkkiaksentilla. Minä taas olen supisuomalainen ja oppinut englantini ihan vain koulussa. Ranskaa sentään opiskelin pari vuotta yliopistossa, mutta silti englantia on tuhat kertaa luontevampi puhua. Sitä sentään on kuullut esimerkiksi televisiosta päivittäin ja tullut onneksi harrastusten merkeissä harjoitettua esiteini-iästä asti.

Pääasiallinen kielemme on siis englanti. Suhteemme alkuaikoina olin peloissani, etten puhu riittävän sujuvasti ja kuulostan aivan typerältä sekä aksentin että puheen sisällön puolesta. Olen toisinaan ihan kauhea perfektionisti! Vähitellen onneksi rentouduin ja englannin puhumisesta tuli arkea. Nykyään jo naurattaa oman puheen hassut piirteet, esimerkiksi suomalaisille tyypillinen vaikeus ääntää kaksois-vee muun puheen keskellä. Tänään viimeksi takeltelin sanan station wagon kanssa. Piti oikein keskittyä, että sain sen oikein. Emme kuitenkaan puhu pelkästään englantia, vaan sekoitamme joukkoon ranskaa miten milloinkin. Joskus toinen puhuu englantia, toinen ranskaa. Puheen keskellä saattaa olla lause toisella kielellä tai lauseen keskellä sana. Muiden korviin joustava systeemimme tuntuu kuulostavan huvittavalta, mutta meille se on niin normaali tapa kommunikoida, etten välttämättä nykyään edes huomaa, kummalla kielellä mieheni minua puhutteli.

Tietenkin meille sattuu aika usein kaikenlaisia väärinymmärryksiä. Joskus väärinkäsitykset johtavat jopa riitoihin, toisinaan ne ovat yksinomaan hauskoja. Puhuessani ranskaa äännän sanoja toisinaan ihan väärin. Varsinkin, jos olen ainoastaan kuullut sanan, minulle on tosi vaikeaa muistaa, miten se pitää ääntää. Fretit olivat kerran puheenaiheena ja halusin söpöstellä kutsumalla miestäni omaksi pikku fretikseni, mon petit furet. Jotenkin onnistuin ääntämään väärin ja fretin sijaan mieheni luuli, että sanoin mon petit Führer! Olimme kuolla nauruun. Joskus suu ei vaan kerta kaikkiaan muodosta sanoja, joita ajattelee. Mies kutsuu minua usein kananpojaksi, poussin. Yrittäessäni nimittää häntä samoin tulin sanoneeksi poisson, kala. Oli hyvä ilme miehellä ja varmaan minullakin tuumatessani, mikä meni pieleen.

Suomessa julkisilla paikoilla käytämme usein salakielenä ranskaa. On paljon pienempi todennäköisyys, että kuuloetäisyydelle osuu ranskantaitoinen kuin englantia ymmärtävä. Ei sillä, että keskustelumme ovat mitenkään salaisia, mutta kuitenkin. Ylipäätään on kätevää, kun voi valita kahdesta kielestä. Kesäkuussa olimme viettämässä seurustelumme vuosipäivää Firenzessä. Vuosipäivän iltana halusimme tietysti nauttia hyvän päivällisen kahden kesken jossain mukavassa ravintolassa. Löysimme sopivan paikan, mutta jo menua terassin kulmalla tutkiessamme viereisessä pöydässä yksin ruokaileva amerikkalaisnainen alkoi jutella meille. Itsesuojeluvaisto heräsi välittömästi ja mieheni ilmeestä tiesin, että hän ajatteli samaa kuin minä. Tietenkin meidät ohjattiin pöytään, joka oli hänen pöydästään seuraava ja naisen lähtöön asti käytössämme oli ainoastaan salakielemme ranska.

Pari päivää sitten juttelin vanhempieni kanssa Skypessä. Pitkän puhelun jälkeen mieheni kysyi, keskustelimmeko ruuanlaitosta. Olin hämmästynyt, sillä puheena todellakin oli kaikenlaista ruokaan liittyvää, ja myönsin miehelleni hänen tienneen oikein. Seuraavaksi hän ihmetteli, ovatko vanhempani innostuneet yhtäkkiä italialaisesta ruuasta. Tässä vaiheessa hälytyskelloni alkoivat soida. Mies jatkoi kysymällä, mitä isäni halusi tietää spagetista ja äitini bruschettasta. Hetken aikaa olin vähän hämmennyksissä, koska puheenaiheena eivät todellakaan olleet italialaiset herkut vaan pannukakut ja hirvenliha! Sitten minulla sytytti ja räjähdin nauruun, jonka keskeltä sain hädin tuskin selitettyä miehelleni, että kyseessä on väärinymmärrys. Todellisuudessa isäni kysyi minulta Onkos paketti jo tullut? ja äitini totesi jotain hiusteni väristä, ruskeeta. :D

Fazerin sinistä!

Posti toi tänään paketin ihanilta vanhemmiltani. Pyytämieni magnesium-jauheiden lisäksi paketissa oli yllätyksenä Fazerin sinistä levyn verran ja 2 kpl viiden palan pikkusuklaata. Mies riisti toisen pikkusuklaista käsistäni samantien ja tuhosi sen parissa minuutissa. Mieheni ei siis ole suomalainen, mutta hänelle on kehittynyt lähes hillitsemätön himo Fazerin siniseen. Hän rakastaa myös salmiakkia. Itse nautiskelen parhaillaan toista pikkusuklaata ja ai että on hyvää! En oikeastaan saisi syödä maitosuklaata suht totaalisen laktoosi-intoleranssin takia, mutta en pysty vastustamaan. Jos kerran kauneuden eteen on joskus kärsittävä, niin kyllä sitä sitten kärsii sen ihanan kotoisan tunteenkin eteen, jonka Fazerin sinisestä täällä kaukana kotoa voi saada.

Olen todella iloinen myös siitä, että vanhempani onnistuivat lähettämään meille magnesiumia. Vajaa vuosi sitten olin aika yliherkkä ja mies alkasi epäillä, että en saa tarpeeksi vitamiineja ja hivenaineita ruuasta. Hän arveli, että etenkin magnesiumista saattaisi olla minulle apua. Itse hän oli jo pitkään käyttänyt magnesium-ravintolisiä, koska oli huomannut niiden ennaltaehkäisevän päänsärkyjä. Aloin ottaa joka päivä monivitamiinitabletin, jossa oli paljon magnesiumia ja piristyin sekä fyysisesti että henkisesti. Suomessa kokeilimme Diasporal-valmistetta, jossa on pelkkää magnesiumia sen parhaiten imeytyvässä muodossa, sitraattina. Täkäläisistä apteekeista löysin lähinnä magnesiumoksidia, johon en luota ollenkaan. Onneksi vanhempani pelastivat tilanteen.

Suosittelen kyllä kokeilemaan magnesiumia. Esimerkiksi stressi kuluttaa elimistön magnesiumvaroja, jolloin stressinsietokyky heikkenee. Oireet voivat olla melkein mitä vaan väsymyksestä ja ärtyneisyydestä suonenvetoihin ja jo mainittuihin päänsärkyihin. Minulla oli kauheita suonenvetoja ja olin väsynyt, ailahtelevainen ja itkuinen. Suonenvedot ovat kokonaan loppuneet ja koen nykyään olevani oma, entinen itseni. Jos aihe kiinnostaa, googlettamalla löytyy runsaasti tietoa.

Monaco Kart Cup, osa 2

Laiskuus iski huomatessani, että Kart Cup tulee suorana Monacon tv-kanavalta ja paikan päälle menon sijaan jännitimme kisoja siis kotisohvalla. Kävimme tosin perjantaina seuraamassa kestävyyskilpailun aika-ajoja satamassa. Televisiosta kyllä näki huomattavasti paljon paremmin, mitä radalla oikeasti tapahtuu - kameroita kun oli sen verran monta, että autoja pystyi seuraamaan vaikka radan ympäri. Televisiosta näimme myös kaikki ulosajot ja kolarit. Muutama oli aika pahan näköinen. Sunnuntaina puolet kestävyysajon autoista kolaroi heti startin jälkeen ensimmäisessä mutkassa ja silloin paikalle lähetettiin ihan ambulanssi.

Sunnuntaina kaikki ei muutenkaan mennyt loistavasti. Kisa jouduttiin keskeyttämään ensimmäisen kolarin jälkeen ja startti uusittiin 15 minuutin odottelun jälkeen. Autot ehtivät olla radalla alle 20 minuuttia, kun alkoi sataa ja kisa keskeytettiin uudestaan. Kaikkiin autoihin vaihdettiin sadekelin renkaat ja siinähän meni aikaa. Sadetta ei kestänyt kauaa, mutta autot pääsivät takaisin radalle 45 minuuttia ennen ruutulippua. Siinä vaiheessa rata olikin jo täysin kuiva ja sadekelin renkaista enemmän haittaa kuin hyötyä. Loppupäivä jatkui samoissa merkeissä - välillä satoi, välillä ei ja kilpailuluokat saatiin hädin tuskin ajettua.

Joukkue, jossa mieheni ajoi viime vuonna, oli tälläkin kertaa mukana kestävyysajossa. Viimeksi yksi kuskeista kolaroi auton sen verran pahasti, että joukkue menetti paljon ajoaikaa, kun autoa korjattiin. Sijoitus ei ollut mitenkään loistava silloin ja tänä vuonna kisa meni vielä huonommin ahkeran kolaroimisen seurauksena. Viimeinen kolmesta ajokerrasta päättyi heidän osaltaan jo ensimmäiseen mutkaan. Parempi onni ensi kerralla.

Anteeksi, että olen ajoissa

Asia, joka minua jatkuvasti täällä pännii, on myöhästely. Lähes kaikki aikataulut näyttävät olevan viitteellisiä ja se on suunnattoman hämmentävää! Sisimmältäni olen itsekin patologinen myöhästelijä, mutta täsmällinen isäni ja kokemukset työelämässä ovat kasvattaneet minusta tunnollisen yrittäjän. Pelkään myöhästymistä niin paljon, että sisintäni kylmää, jos epäilen saapuvani jonnekin myöhässä. Lukemattomat kerrat olen juossut itku kurkussa minne milloinkin ja välttänyt juuri ja juuri myöhästymisen. Tai sitten myöhästynyt ja itku kurkussa pyydellyt anteeksi sopimatonta ja epäkunnioittavaa käytöstäni.

Ihan oikeasti yritän aina olla ajoissa ja näen vaivaa onnistuakseni tavoitteessani. Myönnettäköön, että viime aikoina olen ottanut vähän rennommin, sillä mieheni yleensä muistuttelee minulle tasaisin väliajoin, kuinka monen minuutin päästä kenkien pitää olla jalassa. Hän on lisäksi tunnustanut lisäävänsä lähtöaikoihin pienen myöhästymismarginaalin... Hän on luonnostaan täsmällinen, mutta myös joustava, ja häntä tuntuu harmittavan paljon minua vähemmän pieni jousto aikatauluissa, kunhan me vain olemme ajoissa.

Aloittaessani nyrkkeilyn, kuvittelin, että se on kurinalaista hommaa ja että siksi treenitkin alkavat pääsääntöisesti ilmoitettuun kellonaikaan. Enää en vaivaudu menemään paikalle aloitusaikaan, kun edes pukuhuoneisiin ei pääse vielä silloin. Treenit alkavat säännöllisesti 15 minuuttia myöhässä. Sama juttu kuoron kanssa. Eilen menin 5 minuuttia myöhässä ja siitä 10 minuutin päästä alettiin laulamaan. Silti, vaikka kuinka ajattelen järjellä, ettei minun tarvitse olla ajoissa, pieni sinnikäs, nalkuttava ääni soimaa minua takaraivossa. Mahassa tuntuu solmu, kun ahdistaa olla myöhässä. Ajoissa ollessani sitten taas kiukustun odottamiseen ja katkeroidun muiden leväperäisyydestä.

Kaikkein pahimmat myöhästymiset olen kokenyt pöytätennisotteluissa, joissa mieheni silloin tällöin pelaa. Ottelut on merkitty alkamaan seitsemältä tai kahdeksalta illalla. Paikalla pitäisi olla tuntia ennen. Arvatkaa vaan, kuinka moni on. Useimmiten matsit alkavat lopulta tunnin(!) myöhässä. Ja arvatkaa vaan, ketkä olivat paikalla kaksi tuntia ennen pelien alkamista.

Elämä aikataulujen kanssa on jatkuvaa tasapainoilua, eikä Suomessa oppimillani selviytymistaidoilla ole paljon merkitystä. Jotain olen kuitenkin tajunnut. Viime sunnuntain pöytätennisnäytökseen mennessämme ohje oli olla paikalla varttia yli yhdeksän aamulla. Mielessä kävi, onko silloin todella oltava paikalla vai onko ohjeeseen sisällytetty paljonkin marginaalia. Todellisuudessa olisimme hyvin voineet mennä sen 15 minuuttia myöhässäkin.