keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Lomapuuhastelua

Meikäläinen on lomalla! Sain maanantaina gradun ensimmäisen kokonaisen version valmiiksi ja lähetin sen ohjaajalle luettavaksi. Jossain vaiheessa - toivottavasti ensi viikolla - saan sen vielä kommenttien kera korjailtavaksi ennen lopullista painoon menoa ja palautusta. Siihen asti pidän kuitenkin ansaittua lomaa.

Viime perjantaina sain myös työtarjouksen. Kyseessä on kolmen viikon sijaisuus ala-asteen kouluavustajana toukokuussa, ja otin sen tietenkin vastaan. Yhtään en tiedä, pärjäänkö työssä kielitaidon puolesta, mutta sehän selviää vain kokeilemalla. Työ on onneksi aika helppoa, vaikka sijaiseksi hyppääminen onkin aina vähän hermoja raastavaa, kun pitäisi mahdollisimman nopeasti oppia kaikki. Kun työ vielä tapahtuu eri kulttuurissa ja koulujärjestelmässä, kuin mihin on tottunut, on helpossakin työssä ihan valtavasti haastetta.

Eilinen lomapäivä meni lähinnä kotona laiskotellessa ja rennosta olotilasta nautiskellessa. Tänään lähdin sentään käymään kaupungilla pienellä kierroksella, kun kerran tällaiseen luksukseen on pitkästä aikaa mahdollisuus. 

Ensiksi menin Fnaciin tutkimaan kirjoja, ja kirja-addiktin mukaan tarttui tällä kertaa neljä teosta. Olin jo kotona päättänyt ostaa Meyerin Twilightin eli vampyyrisaagan ekan osan englanninkielisenä. Joskus talvella hiplailin Twilight-kirjoja lumoutuneena Nizzan Fnacissa ja ajattelin silloin, että kun gradu on valmis, hankin koko sarjan itselleni palkinnoksi. Loput osat tilaan Amazonista sitten, kun gradu on painossa. Englanninkielisten kirjojen hyllystä tarttui mukaan myös Shakespearen Hamlet. Hintaa sillä oli vaivaiset 2,5 euroa, mikä on mitätön hinta maailmankirjallisuuden klassikkoteoksesta alkuperäiskielellä. Kouluavustajan työhön valmistautumista varten löysin kaksi Sempén ja Goscinnyn Nikke-kirjaa: Les bêtises du Petit Nicolas ja La rentrée du Petit Nicolas. Niissä seikkailee muuten kouluavustajakin.

Päiväkävelyn toinen etappi oli Zara. Valikoima olikin vaihtunut mukavasti viime käynnin jälkeen, ja löysin joitain vaatteita ihan kokeiltavaksi asti. Mutta: minkälaiselle vartalolle Zaran vaatteet on mitoitettu? Ei ainakaan minunlaiselle! Järjestään kaikki vaatteet olivat jotenkin omituisia, eivätkä istuneet hyvin. Joko vatsan tai alaselän kohdalla oli kumma "kangaspömppö" tai sitten vaate kinnasi muualta. Voin unohtaa jopa Zaran kiitellyt perusneuletakit. Yhtä aivan ihastuttavaa liehuvaista printtipaitaa kokeilin, mutta sitä en taas raaskinut 40 euron hintaan ostaa. Kassiin päätyi ainoastaan kesäinen pikkutoppi, joka on kiva vetäistä bikinien päälle.

Zarasta olisin halunnut mennä Picardiin pakastemarjaostoksille, mutta muistelin, että kauppa sulkee lounasajaksi. Niinpä käpsyttelin suoraan kotiin (ilman takkia, kun oli niin lämmin ja nätti sää). Jospa sitten vaikka huomenna käväisisin Picardissa, etten pääse mökkihöperöitymään. Pitää yrittää käyttää nämä lomapäivät hyödyksi, kun niiden jälkeen on luvassa taas kaikenlaista aherrusta.

torstai 14. huhtikuuta 2011

Elonmerkkejä

Ohhoh, onpas tullut pidettyä pitkä blogitauko. Kirjoittaminen ei ole ihan hirveästi inspiroinut, kun olen pusertanut gradua kasaan ihan kokopäivätyönä. Tauon aikana olen

- laulanut kuoron kanssa kuorokisoissa Draguignanissa. Tultiin 14 kuoron joukosta kolmansiksi, jee!

- saanut gradun sellaiseen malliin, että siitä lähtee ensimmäinen kokonainen versio ohjaajalle luettavaksi ennen pääsiäistä. Valmistuminen häämöttää! :)

- käynyt äänestämässä. Onneksi meidän äänestyspaikka oli lähellä, Nizzassa.

- muuttanut virallisesti ulkomaille eli nyt sitä ollaan ulkosuomalaisia ihan oikeasti.

- nauttinut ihan liian vähän kauniista säistä. Viime lauantaina sentään istuskelimme rannalla ja Nizzan vanhan kaupungin terasseilla Stazzyn ja blogiakin kommentoineen gizin kanssa. Mukavaa oli, mutta nenänpää paloi eli ensi kerralla pitää muistaa heittää laukkuun mukaan aurinkorasva.

- laiminlyönyt harrastukset aivan täysin! Ei ole iltaisin riittänyt puhtia sitten yhtään mihinkään. Tänäänkin olisi ollut kuoroharkat 20.30-22.30, mutta ilmoitin jo johtajalle, että tämä tyttö on ihan puhki, eikä näin ollen jaksa laulaa.

- laiminlyönyt myös kotityöt aika reippaasti. Pyykkivuori kasvaa ja sitä rataa. Onneksi A on hoidellut arjen asioita oman työnsä sivussa ja tukenut sillä lailla mun työskentelyä tosi paljon. Olisin varmasti ainakin kuollut nälkään jo monta kertaa, jos muru ei olisi ilmestynyt kotiovelle kauppakassien kanssa.

Tuo lista antaa aika totuudenmukaisen kuvan mun elämästä tällä hetkellä: se pyörii vain ja ainoastaan gradun ympärillä. Hyvä kuitenkin näin. Kun se on valmis, saan suunnata ajatukset täysillä uusiin haasteisiin.

Ja poksauttaa samppanjapullon juhlan kunniaksi!