Ensimmäinen kynttilä

Blogini ensimmäinen postaus on päivätty 29.9.2010, joten paljon onnea oma, yksivuotias blogini! Vuoden varrella olen etsistkellyt omaa kirjoitustyyliäni ja haeskelu jatkuu edelleen... Eiköhän se sieltä löydy ajallaan. :) Kovin ahkeraksi bloggaajaksi en ole osoittautunut, mutta ylitin ehkä omat odotukseni kuitenkin. Into kirjoittaa tulee vähän aalloittain, vaikka nytkin olisi monen monta asiaa, joista pitäisi rustata postaus.

Tähän astisen blogitaipaleen varrella on valmistunut gradu ja yksi maisterisnaikkonen, työn syrjäänkin tuli päästyä kiinni. Mainitsemattakaan kaikkia pienempiä sattumuksia. Ja tärkeintä kaikesta, olen onnellisempi kuin vuosi sitten. :)

Puuuuh, puhallan ensimmäisen kynttilän ja toivon blogilleni lisää ikää sekä tuttuja ja uusia vierailijoita. Bloggaaja puolestaan katsoo peiliin ja miettii, miten yksivuotiasta taaperoaan kasvattaisi ja sivistäisi, jotta siitä voisi olla enemmän iloa muille. Yhden asian jo tiedänkin: kuva on kiva ja niitä olisi hyvä olla enemmän. Tässä siis aiheeseen sopiva kuva, jonka otin eilen tullessani töistä kotiin:

Roskiksen eteen jätetty samppanjapullo. :D Kippis!

Monaco Yacht Show

Hullu hulinaviikko töissä oli osaltani melkein paketissa. Kunnes puhelin soi 10 minuuttia sitten ja töihin pyydettiin tulemaan huomennakin. Herätys on aamulla siis tavalliseen tapaan kello 6:15, aamutoimet ja menoksi, mutta mikäs siinä - palkka juoksee. Monaco Yacht Show eli venemessut jatkuvat vielä huomisen, joten eiköhän meille respan tytöillekin ole tekemistä.

Kävin tänään töiden jälkeen vähän ihmettelemässä, mistä Yacht Showssa oikein on kyse. Satamaan on parkkeerattu toinen toistaan upeampia huvipursia ja alan yrittäjiä on paikalla pilvin pimein standeineen ja työntekijöineen. Meidän firmalla taitaa olla näytillä kahdeksan paattia, joista jokainen täyttää luksusjahdin mitat. Kaikilla jahdeilla on pituutta yli 40 metriä ja kyllähän ne aika ylellisiltä näyttivät, kun niitä satamassa katselin. Hmm, nyt olisi tietysti hyvä olla kuvia ladattavaksi, mutta ei ollut kameraa mukana...

Huomenna toimistolla on toivon mukaan suht rauhallista. Asiakkaat ja yhteistyökumppanit tuskin kovin paljon soittelevat, kun eivät ole tottuneet siihen, että lauantainakin joku vastaa. Päivä tulee todennäköisesti sujumaan työntekijöitä autellessa. Porukkaahan toimistolla onkin riittänyt koko viikon ajan. Välittäjiä on lentänyt firman toimipisteistä ympäri maailman Monacoon ja messuapulaisia on juoksupojista autokuskeihin ja vene-emäntiin. Avunpyyntöjä on tullut mitä omituisemmissa asioissa. Toissapäivänä esimerkiksi etsittiin yhden välittäjän puhelinta, eilen piti hankkia nuppineuloja ja tänään ostoslistalla oli panadolia. Olo on kuin lasten luokkaretkellä valvojana.

On kuitenkin kivaa olla avuksi, kun jokainen autettava on ollut hurjan kiitollinen. Vaikka viikko on ollut tajuttoman raskas 95%:lle henkilökunnasta, eivät sanat "voisitko", "anteeksi" ja "kiitos" ole unohtuneet käytöstä missään välissä. Siksi ei yhtään harmita uhrata lauantaiaamupäivää työlle. Sitä paitsi se on aivan loistava tekosyy siirtää tänään Rivieralle pariksi viikoksi tulleiden appivanhempien tapaamista yhdellä päivällä...

Respan kulisseissa

Tänään tein ekan työvuoron yksin ja hei, se meni ihan hyvin! Parin soittajan nimen kanssa oli hankaluuksia, mutta muuten sain kaikki hommat hoidettua. Mitä työhöni sitten kuuluukaan?

• Aamulla ensimmäisenä avaan toimiston ja laitan laitteet toimintavalmiuteen sekä tarkastan, että keittiössä on kaikki valmiina henkilökuntaa varten. Kirjoitan mahdolliset puhelinvastaajaviestit ylös ja välitän ne asianomaisille. Tarkastan sähköpostit ja hoidan niihin liittyvät asiat.

• Otan vastaan lähetyksiä, jotka kirjaan tietokoneelle ja vien vastaanottajille. Haen postin ja jaan eteenpäin. Valmistelen lähtevän postin ja paketit. 

• Vastaan puhelimeen ja välitän puhelut eteenpäin tai otan viestin. Välitän soittopyynnöt ja viestit sähköpostitse eteenpäin mahdollisimman pian niiden jättämisen jälkeen.

• Pidän kirjaa toimistotarvikkeista ja tilaan niitä tarvittaessa. Tilaan viikoittain keittiötarpeita, jotka puran ja varastoin toimittamisen jälkeen. Myös muita juoksevia asioita kuuluu minun hommiini: taksin tilaaminen, hotellihuoneen varaaminen, huoltomiehen soittaminen ja niin edelleen. Lista on pitkä ja varsin sekalainen. :)

• Otan vierailijat vastaan ja tarjoan heille virvokkeita.

• Arkistoin, järjestelen, silppuan... tai mitä milloinkin, jos on aikaa!

Tärkein osa työtä on puhelimeen vastaaminen. Kun joudun lähtemään vastaanotosta esimerkiksi keittiöön tai viemään postia, ohjaan puhelut kännykkään, jonka otan mukaani. Osaa hommista on melkein mahdotonta tehdä, jos on yksin vastaanotossa ja puhelin soi paljon, mutta onneksi olemme tunnin verran toisen vastaanottovirkailijan L:n kanssa yhdessä töissä. Tunti tosin hujahtaa nopeasti, kun on paljon tekemistä ja iltapäivävuorolaiselle pitää myös tiedottaa kaikista uusista asioista ja to-do-listalla olevista tehtävistä.

Tämä työ on siitä kivaa, että aika kuluu nopeasti. Tai ainakin nyt aluksi kuluu, kun hiljaisina hetkinä voi vaikkapa opetella huvijahtien nimiä. Ensimmäisen kerran ehdin tänään vilkaista kelloa, kun työajastani oli kulunut puolet. Jälkimmäinen puolisko meni vielä nopeampaa ja aika suorastaan loppui kesken, kun oli niin kiirettä. Yhdeltä olen kuitenkin aina kaikesta huolimatta vapaa lähtemään, kun vastaanotossa vaihtuu valta, ja L jatkaa siitä, mihin minä jäin.

Ponipataljoona ja nostalgiaa

Kesämuistelopostauksessa ponit jo vilahtivatkin, mutta kyllähän rakkaille lapsuudenystäville on omistettava oma postaus. Poneilla leikittiin kotona ja kavereiden luona. Varsinkin yksi ystävä oli yhtä ponihullu kuin minä.

Kisscurl, Mainsail, Tulip ja Talk A Lot

Taisimme olla ystäväni kanssa suurinpiirtein 6-vuotiaita, kun aloimme viettää aikaa yhdessä. Leikimme poneilla tai olimme susikoira Roita sekä katsoimme Disneyn piirrettyjä ja Hopenuolta, jonka neljännen osan lopussa itkimme, kun se oli niin surullinen. Välillä kävimme syömässä muun muassa verilättyjä (olin niihin aivan hulluna!) jaksaaksemme jatkaa leikkejä. :)

Lemondrop, Kiss N' Make Up ja Good Weather

Tein vähän salapoliisityötä ja ponini näyttäisivät ajoittuvan välille 1987-92, mikä pitänee paikkansa. Jostain syystä en ikinä muista tunteneeni vetoa vauvanukkeihin. Leikeissä oli yleensä aina mukana hevosia, koiria tai kissoja. Muistan myös, kuinka selasimme hevos- ja koirakirjaa isosiskoni kanssa ja merkitsimme muistiin kaikki rodut, joita halusimme isona yhteisessä hevostallissamme omistaa. Hevosten lukumäärä taisi olla laskettavissa kymmenissä... :) 

Surprise Twins Mommy & Babies, Rosette ja Baby Stella

Myös kirjahylly alkoi vähän vanhempana näyttää hevoshullun kirjahyllyltä. Ikionnellisena Villivarsan tai toisinaan Heppahullun tilaajana arkistoin lehtiä hyllyyn Merja Jalon Ponitalli-kirjojen viereen. Kerran tilasimme yhdessä koulukavereiden kanssa ihan oikeasta hevostarvikepostimyynnistä tavaraa. Taisin ostaa minisuitset, kaviokoukun ja suan. Ripustin kaikki seinälle ja katselin niitä unelmoidessani omasta hevosesta.

Princess Sparkle, Baby Susie ja Hip-Hop

Hevoslelujen eliittiin ylsivät My Little Ponyjen lisäksi myös Barbien upeat hevoset. Minulla taitaa olla niitä kaksi tai kolme. Yhden hevosen kanssa samaan settiin kuuluu hienot kärryt, jotka voi myös muuttaa reeksi.  Hmmm, täytyykin seuraavalla visiitillä kotiin valokuvata Barbiet ja niiden hepat. Ja nukenvaatteet! Minulla on "oikeiden" mallistojen lisäksi kokoelma kotitekoisia vaatteita. Äitini neulomat ja ompelemat ovat hienoja mestariteoksia ja itse tekemäni varmasti säälittävyydessään aika hellyyttäviä. Suunnittelin, kaavoitin ja leikkasin asut itse ja väkersin niitä illat läpeensä pienet kätöset neulan pistoissa tai silmät ristissä pudonneita silmukoita puikoille poimien. Oi niitä aikoja. :)

Dazzleglow ja Baby Stargaze

Jossain vaiheessa sain My Little Ponyille myös ponitallin. En hoksannut ottaa talosta kuvaa, mutta onneksi on internet. Tosin kuvassa taitaa olla aikaisempi, Show Stable -nimellä kulkeva talli. Kuvittelisin, että minulla on myöhäisempi versio Home Sweet Home. Ponitalli hoitaa edelleen tehtäväänsä ja kaikki ponit ovat siellä tallessa ja saavat olla jatkossakin. On ehkä vähän hassua säilyttää periaatteessa tarpeetonta tavaraa, mutta eihän noista henno luopua! Onneksi äitini on kanssani samaa mieltä, eikä isäkään vastusta, joten rakkaat ponini pysyvät turvassa vanhempieni varastoissa.

Lähde

Väistä turistia -kaupunkipeli à la Monaco

Peliohjeet:

Vedä lenkkivaatteet niskaan ja lähde kaupungille reippailemaan.

Pistelasku:

+10 pistettä - Toistat "excusez-moi"-lausahduksen kovaan ääneen ja useita kertoja yrittäessäsi turistista ohi - tuloksetta.

+20 pistettä - Joudut kohdeoppaaksi ulkoisista vihjeistä (lenkkeilyvarusteet, vesipullo, mp3 ja kuulokkeet korvissa, sykemittari, joka huutaa hoosiannaa sykkeen laskiessa) huolimatta

+30 pistettä - Räps, you're on candid camera! Pääsit vahingossa onnellisen vierailijan valokuvaan.

+40 pistettä - Törmäät täydestä vauhdista turistiin, joka yllättäen pysähtyy tai kävelee eteesi. Uuups!

Monaco-bonusbongaukset, à 5 pistettä

- sightseeing-asuksi bilemekon ja/tai korkkarit valinnut naisturisti

- virallisten pukeutumisohjeiden rikkominen

Turisti-infoa: Monaco on rakennettu rinteeseen eli kannattaa ehkä miettiä pari kertaa, onko korkkarit jalassa paras lähteä nähtävyysjahtiin...

"Muualla kuin välittömästi uimarannan tai uimalan tuntumassa on kiellettyä liikkua: ilman paitaa, pelkässä uima-asussa, paljain jaloin. Ohjeiden noudattamatta jättäminen voi johtaa rangaistukseen."

Pelin voittaja

Pelissä pärjää pysymällä rauhallisena pisteiden karttuessa. Jos kaupungissa parveilevat lomailijat alkavat käydä liikaa hermoille, on aiheellista vetää t-paita, tennarit ja sortsit ylle ja lähteä vaikkapa Nizzaan päiväksi pyörimään kameran kanssa kuin paraskin turisti. Eiköhän verenpaineet siitä taas lähde laskemaan. :)

Monaco TOP5 + jokeri

5. La Roseraie Princesse Grace

Fontviellessä sijaitseva ruhtinatar Gracen ruusutarha on ruusujen kukkiessa ihana paikka. Turistisivuilla mainitaan, että tarhassa kasvaa nelisentuhatta ruusua. Lajikkeita on vähintäänkin kymmeniä! Erivärisiä, -mallisia ja  -kokoisia ruusuja katsellessa on todella vaikeaa valita omaa suosikkiaan.

Ruusutarhavisiitin jälkeen voi vaellella kaikessa rauhassa kahville Cap D'Ailin satamassa sijaitsevaan snackiin nimeltä Les Oliviers, jossa on lähialueen paras tunnelma. Ystävällinen ja englannintaitoinen henkilökunta tarjoilee sämpylöitä ja salaatteja sekä piiraita ja kakkuja ja taustalla soi rauhallinen musiikki menneiltä vuosikymmeniltä. Herkullisimmat leipomukset ovat kotitekoisia - varsinkin omenapaistos vie kielen mennessään!

Jos on liikkeellä lähempänä päivällisaikaa, kannattaa puolestaan flaneerata kohti Fontvieillen satamaa - sen perukoilta löytyy suosittu Gerhard's Café. Häppärin aikaan drinkin mukana saa pientä purtavaa. Myös Gerhardsissa on aivan mahtava tunnelma.

Ruusutarha, lähde

4. Bussikuskit

Missään en ole törmännyt niin ystävällisiin bussikuskeihin kuin Monacossa. Lippua ostaessa he tervehtivät kohteliaasti, sanovat kiitos ja ole hyvä ja vielä toivottavat hyvät päivänjatkot. Pysäkille kiirehtiviä odotetaan, eikä heille motkoteta, vaan myöhästelijöitä kohdellaan ihan yhtä aurinkoisesti kuin muitakin.

Todennäköisesti Monacon kuskit pääsevät monien kaupunkien kollegoihinsa verrattuna suht helpolla, koska  kännissä örveltävä tai muulla tavalla yleistä pahennusta herättävä asiakas pääsee varmemmin poliisiauton kuin bussin kyytiin. Luultavasti palkkakin on tyydyttävä, eikä yövuorojakaan ole kovin paljon. Voin myös kuvitella, että PR:stä tarkassa Monacossa bussifirman leivistä saa hyvin helposti lähtöpassit, jos asiakkailta tulee huonoa palautetta.

Lähde

3. Siisteys

Rumia seinätöhryjä ei näy missään ja kadut ovat suhteellisen siistejä. En oikein usko, että ihmiset sinänsä ovat yhtään sen siistimpiä kuin muuallakaan, vaikka kyllähän kynnys roskaamiseen on korkeampi, jos katu on siisti.

Jotkut koiranomistajat eivät joko siivoa lemmikkinsä jätöksiä ollenkaan (raivostuttavaa!) tai keräävät pökäleet pussiin, mutta ovat liian laiskoja viedäkseen pussin roskikseen, vaikka niitä on aika tiheässä. Pussi jätetään tienreunaan odottamaan siistijöitä, jotka keräävät kaduilta roskat ja pesevät katuja. Kuvitelkaa huviksenne, minkälaista jälkeä pussi tekee auton ajaessa siitä yli... Ilman ahkeria siistijöitä kaupunki olisi varmaan viikossa aivan hillittömän törkeässä kunnossa.

Siisteydestä huolehtii Société Monegasque d'Assainissement, jonka nimen voi pikaisesti ja huonosti lukiessa luulla viittaavaan  salamurhaan... Noh, tietynlaista "katujen siivoamista" kumpikin. ;) Lähde

2. Meidän asunnon maisema

Merinäköalaa meillä ei ole, mutta olemme siitä onnekkaita, että asumme keskustan sijaan ihan kaupungin reunalla. Kadun vastapuolella maasto kohoaa sen verran jyrkästi, että asutus on harvaa. Rinne on puiden ja pensaiden peittämä, ja sieltä kuuluu keväällä ja kesällä iltaisin sammakoiden kurnutusta. Helmi-maaliskuussa rinteellä loistavat upeat, keltaisina kukkivat mimosa-puut. Tämän lähemmäksi luonnonvihreyttä on Monacossa vaikea päästä.

Luminen maisema toissa talvelta

1. Kansainvälisyys

Vaikka kaupunki on pieni, mahtuu joukkoon monenmaalaista asukkia. Esimerkiksi kuorossa on pari englantilaista ja pöytätennisklubissa ruotsalainen, saksalainen, pari puolalaista ja tsekki vasta tutuimmat mainitakseni. Uusi työpaikkani taas pursuaa englantilaisia ja onpa joukossa yksi suomalainenkin. Eri kansalaisuuksien keskellä on mukava elää, kun ei koe olevansa mitenkään suuressa määrin poikkeava, sillä muutkin puhuvat hassua ranskaa ja ihmettelevät paikallisia tapoja. Toisaalta on siinä mielessä eksoottista olla suomalainen, että meitä on täällä aika harvassa.

Lähde

JOKERI: Kasinopuiston suloiset ankat! Edit: SORSAT siis, eikä mitkään ankat... :)

Ylikuormitus Maximus ja kuinka siitä selviää

Mittarissa on nyt 20 tuntia harjoittelua vastaanottovirkailijana ja voin onneksi sanoa, että homma sujuu vähän paremmin kuin alkuviikosta. Tunnen jo suurimman osan toimiston työntekijöistä ja pärjään puhelinvaihteessa joten kuten. Edelleen on aivan painajaismaista saada soittajien tietoja selville - yritysten nimet ovat erityisen hankalia ja nopeasti kerrotut puhelinnumerot (onneksi on numeronäyttö!) tai tavatut nimet eivät tahdo siirtyä muistiinpanoihin sujuvasti. Yritän kuitenkin pysyä tyynen rauhallisena kysellessäni ihmisiä toistamaan, ja kiperimmissä paikoissa nakkaan peliin uusi työntekijä -kortin (tai sanon, että linja on huono, mikä on usein tottakin).

Tiistaina olin aivan ylikuormitustilassa. Päivä meni aika huonosti ja rintakehän alla tuntuva solmu vain kiristyi kiristymistään yrittäessäni sisäistää kaikkea tarpeellista ja saada puheluita välitettyä. Illalla kotona tunteet purkautuivat hillittöminä itkukohtauksina, joiden jälkeen taas tuntui, että ihan varmasti pääsen hommasta pian jyvälle. Kunnes oli taas paniikkikohtauksen vuoro. Tulin siihen tulokseen, että aivot joutuivat ehkä liian kovalle koetukselle informaatiotulvan takia. Vaikka kuinka yrittäisi, sitä ei vaan voi oppia määräänsä enempää lyhyessä ajassa ilman, että jossain vaiheessa aivot menevät takalukkoon ja täydellinen lamaannus iskee päälle. Niin inhottavaa, kuin se onkin.

Eilen ja tänään mokailin kunnolla pari kertaa, ja otin tietenkin itseeni. En onneksi kovin paljon, vaikka yleensä pienikin takaisku ketuttaa perfektionismiin taipuvaista aivan vietävästi. Toisaalta jonkun onnenkantamoisen ansiosta myös vältin pari totaalisen karmeaa mokaa, hyvä minä! 

Tällä viikolla töiden jälkeen on tehnyt vaan mieli lekotella sohvalla ja katsoa Gilmoren tyttöjen jaksoja 14. kertaa (niihin ei vaan ikinä kyllästy). Luulen, että sinä aikana aivosoluarkistoija ahertaa ja syöttää uutta tietoa kovalevylle. Tiedonmuru kerrallaan, mutta sitäkin varmempaan talteen (toivottavasti!). Vaikka olenkin tietyllä tavalla uupunut töiden jälkeen, on olo erilainen verrattuna esimerkiksi koulussa opettajana tai kouluavustajana vietetyn päivän jälkeisiin tuntemuksiin. Respassa tarvitsee tosi paljon lyhytmuistia - tai siis oikeammin työmuistia - ja luulen, että siksi työ ei tunnu kovin rasittavalta, vaikka se vaatiikin jatkuvaa tarkkaavaisuutta. Sitten kun työssä tarvittava perustieto on mennyt perille, on suurin osa tehtävistä itse asiassa edellisen toistoa.

Huomenna saan vielä porskuttaa kollegan hellässä huomassa, mutta yhteisen vuoromme jälkeen hän lähtee mammalomalle ja maanantaina minä jatkan tiskin takana yksin. Uusia haasteita kohden suuntaamme siis kumpainenkin. 

Puhelinvaihde

Voi herramunjee, mikä haaste on hoitaa puhelinvaihdetta. Kun asiakkaat joko vääntävät hassua brittienglantia tai milloin mitäkin vieraskielistä aksenttia tai natiiviranskaa. :O Onneksi en kuitenkaan tänään ollut respassa se, joka poimi erään intialaisen herrasmiehen puhelun hoidettavaksi. Erittäin mielenkiintoinen aksentti kuulemma ja kaiken lisäksi huonohko yhteys.

Puhelimeen on yritettävä vastata ennätysajassa ja päällekkäin tulevia puheluja on vain laitettava sitä mukaa pitoon, kun niitä tulee. Soittopyynnöt ja puheluiden välittäminen edelleen vaativat tarkkavaisuutta, kun pahimmillaan yhdestä lauseesta tulisi poimia soittajan nimi, yritys ja kenelle puhelu pitäisi 40-50 työntekijän toimistossa ohjata. Välitin ehkä kokonaisuudessaan kolme puhelua, säädin ja sähelsin ja jouduin pyytämään asiakkaita toistamaan yksinkertaisimpiakin nimiä. Kuten Woody. :D Huh. Oli se vaan vaikeaa.

Onneksi huomenna homma ei ainakaan teoriassa voi olla vaikeampaa, koska opin tänään, miten puhelin ylipäätään toimii ja aion opiskella henkilökunnan nimiä ja puhelinkoodeja kotiläksynä. Harmi vaan, että teoria ja käytäntö ovat kaksi eri asiaa. Joudun varmasti vastaamaan puhelimeen enemmän kuin 3 kertaa, mikä tietää lisää takaiskuja ja nolottavaa nimien tankkaamista. Noh, mikä ei tapa, se vahvistaa.

Brittiaksenttiin tottumista ja sen tarttumista odotellessa...

Kesä taakse jää

Syyskuu tuli ja alkoi sataa. Tuskin harmaata säätä tosin pitkään jatkuu, kun periaatteessa täällä kesää on vielä jäljellä. Voi hyvinkin olla, että seuraavat kolme viikkoa taivas on kirkas ja lämpötilat huitelevat hellerajoilla. Tuttu, tottumuksen tuoma kutina neulepuikkoihin, saapikkaisiin ja sateenvarjoihin on kuitenkin tallella - kun on ties kuinka monta vuotta aloittanut koulut sun muut viimeistään syyskuun alkuun mennessä ja alannut samaan aikaan kiskoa viikko viikolta lämpimämpää varustusta niskaan, ilmoittaa biologinen kello, että nyt on syksy ja hyvä aika muistella menneen kesän kivoja hetkiä.

Alkukesän ihaninta antia oli gradukammotuksen valmistuminen sekä maisterinpapereiden odottelu teemalla 'dolce far niente'. Työnhaut sun muut ikävät asiat eivät paljon vaivanneet ja hömppäkirjojen sivuja tuli lehteiltyä ihailtavalla pieteetillä. Aina välillä innostuin pistämään nenäni ulos lukukammiostani, mistä olkoon seuraava kuva todisteena:

"Mitä toi vihree hommeli tossa maassa on?"

Kuoron kanssa kävin esiintymässä pariin otteeseen. Saas nähdä jäivätkö kesän konsertit viimeisiksi minun osaltani kyseisessä kokoonpanossa, kun motivaatiopula vaivasi pitkin kevättä. Hengellinen taidemusiikki ei oikein kolahda tuossa mittakaavassa, vaikka se kaunista onkin.

Tässä oltiin muistaakseni Cap d'Ailin kirkossa ja laulettiin Lottin latinankielinen messu ja Händelin hymnejä englanniksi

Monacossa tapahtuu kaikenlaista enemmän tai vähemmän jännittävää kesäsesongin aikana. Tänä viikonloppuna taisi olla meneillään jotain triathloniin liittyvää ja parin viikon päästä alkaa koko kaupungin sekoittava boat show eli huvipursimessut. Tivoli puolestaan laittoi juuri pillit pussiin viime viikolla. Harvemmin tapahtumat kuitenkaan aiheuttavat allekirjoittaneessa yhtä suurta riemua kuin esteratsastuskilpailut, joihin tupsahdimme aivan sattumalta flaneeratessamme satamassa kesäkuussa.

Ollessani töissä koululla tutustuin huippumukavaan I:hin, joka houkutteli meidät pienelle vuoristo get-awaylle Mercantourin kansallispuistoon. Tapasimme I:n ja hänen miehensä Casterinossa, aloitimme retken piknikin merkeissä ja jatkoimme etsimällä murmeleita ja sammakkojärveä. Lopulta tunteja myöhemmin rauhallisen kuljeskelun, rupattelun ja pitkän kahvitteluhetken jälkeen sovimme, että retki täytyy ehdottomasti uusia tulevaisuudessa.

Uskokaa tai älkää, kuvan keskivaiheilla oleva harmaanruskea kökkö on murmeli ;)

Vuoristoammuja

Lac des grenouilles eli sammakkojärvi, jossa ei kyllä mitään sammakoita ollut

Idyllinen vuoristopuro

Heinäkuinen Suomen visiitti oli tietenkin kesän kohokohta. Kun kapsahdin juna-asemalla meitä vastassa olleiden äitin ja iskän kaulaan, tirautin jopa pienet itkut jälleennäkemisen riemusta. Vanha, rakas Roope-koirakin sai halauksia ja pusuja aimo annoksen.

Roope, 14-v, linssilude

Muutama päivä saapumisen jälkeen juhlimme ystäväni, yhden niistä parhaimmista, häitä kotipaikkakunnalla. Tsemppasin koko vihkimisen ajan itseäni välttämään liikaa tunnekuohua, sillä aviopuolisoiksi julistamisen jälkeen oli minun vuoroni astella alttarille ja laulaa Romanssi (eli Sua vain yli kaiken mä rakastan). Pari kertaa nostin katseen laulun aikana morsiameen, ja myötäelämisen kyyneleet nousivat saman tien kurkkuun. Tosin vihkipari näytti käyvän samaa taistelua liikuttumista vastaan. Myöhemmin juhlissa lauloimme häätanssiksi mieslaulajan kanssa duettona laulun Jos sä tahdot niin, ja silloin ei tainnut enää kukaan pidätellä kyyneliä. Onneksi omat silmät pysyivät ihan itsestään kuivina! Kaikin puolin mukavat, perinteiset hääjuhlat, joita on mukava muistella.

Myös kotosalla oli ihana olla. Leivoin paljon ja laitoimme monet välimerenruuat A:n kanssa kaikille neljälle. Katsoin telkkarista reality-draamaa à la Suurin pudottaja ja Hurja remontti. Yritin pitää pihakukkia elossa, kun äiti ja iskä lähtivät viikoksi omille teilleen Kreikkaan. Lenkkeilin peltojen keskellä yksin ja Roopen tai teiniaikojen lenkkikaverin K:n kanssa, joka oli myös käymässä kotona. Taas ihan entiseen malliin parannettiin maailmaa, juoruttiin ja höpistiin kaikesta, mikä sattui mieleen juolahtamaan. Maakuntamatkailu varmisti sen, että muitakin ystäviä tuli nähtyä.

Opiskelukaverin H:n mies R vei meitä veneilemään saaristoon

A nautti golfaamisesta ja kävi kentällä harva se päivä lyömässä palloa

Kaivoin lapsuusaikojen rakastetun ponipataljoonan esille, Roope oli hengessä mukana

Puuhasteltavaa riitti loman viimeisiin päiviin asti: kävimme Jyväskylän rallien huoltoalueella Minin vieraina, harrastimme lisää maakuntamatkailua ja ehdimme vielä matkalla lentokentälle pistäytyä tuttavaperheen luona yhden yön verran. 

Minien huoltoalue

Hektistä, puolen tunnin huoltoa oli kiinnostavaa seurata

Elokuu olikin sitten jo erilainen kuukausi työnhakuineen ja muine velvollisuuksineen. Vähän ehdimme silti vielä matkailla, sillä teimme ex tempore -roadtripin Belgiaan ja Saksaan. Ajoimme yhden päivän aikana 1200 kilometriä Brysselin hujakoille, kiertelimme A:n lapsuudenpaikkoja ja tapasimme erään hänelle läheisimmistä tuttavaperheistä. Päivä alkoi aamuneljältä, kului mukavasti vaihtuvia maita ja maisemia ihastellessa ja loppui hauskaan illalliseen tuttavaperheen kanssa. 

Auringonnousu kuudelta aamulla Italiassa

Aamulla siirryimme Belgiasta Saksaan ja vietimme päivän samaan tapaan kuin Jyväskylässä - rallien merkeissä. Illalla aloitimme kotimatkan, joka jäi sen päivän osalta lyhyeksi. Eksyimme pari kertaa ja julistin sanan umleitung kirosanaksi. Juuri ja juuri välttävässä murjussa vietetyn yön jälkeen ajelimme kaikessa rauhassa kotiinpäin. Sveitsissä pysähdyimme tutustumaan Luzerniin ja ajoimme Gotthardin tunnelin sijaan solatietä. Ajoitimme matkamme siten, että olimme Piemontessa, Italiassa, päivällisaikaan ja kävimme vetäisemässä herkkupizzat hyväksi havaitussa ravintolassa.

Gotthardin solatie

Muru nuuskamuikkusmaisissa tunnelmissa

Bongailin jään aiheuttamia jälkiä kallioissa aivan tohkeissani. Jotain hyötyä on näköjään lukion maantiedon tunneista.

Alempi pizza on mainittu herkkupizza - rucolaa, bresaolaa, mozzarellaa, parmesaania, tryffeliöljyä, parsaa... mitähän unohtui mainita?

Yllättävä arki: työtä ja sympatiaa

Olen viimeiset pari viikkoa orientoitunut työnhakuun ihan tosissaan. Aloitin ensin kevyesti seurailemalla netissä sivustoa, jonne monet vuokratyö- ja työnvalitysfirmat ilmoittavat avoimia paikkoja. Muutamaan aika vaativaan sihteerin ja assistentin hakuilmoitukseen vastasin pokkana - tuloksetta. Yhden henkilökohtaisen assistentin paikan tiimoilta pääsin keskustelemaan välitystoimistoon, mutta valitettavasti asiakas halusi assarin puhuvan englantia äidinkielenään, vaikka työvälityksen nainen pitikin minua sopivana ehdokkaana. Noh, kohti uusia haasteita.

Tällä viikolla pääsin Manpowerin konttoriin juttusille erään vastaanottovirkailijan paikan takia. CV:ni oli herättänyt siellä kiinnostusta ja keskustelu poikikin kutsun "oikeaan" haastatteluun itse yritykseen. Manpowerin virkailija briiffasi minut, että kyseessä on korkean profiilin huvijahtifirma ja kehotti vaihtamaan farkut ja t-paidan johonkin vähän muodollisempaan. Työkin kuulemma tulisi hoitaa edustavana ja koroilla seisoen. Nyökkäilin tyynenä, että kaikki käy, vaikka mielessä myllersi kaikenlaisia ajatuksia ja kysymyksiä. Mutta kuulostihan kuvaus silti aika kivalta!

Kävin haastattelussa keskiviikkona. Jännitys oli kammottava, vatsassa väänsi. Keskustelu meni muuten ihan hyvin, paitsi että sain kuulla työn olevan osa-aikainen! Olin todella pettynyt, enkä täysin kyennyt peittämään tunteitani. Koska haastattelijatytöt olivat kauhean rentoja ja mukavia, kerroin heille, että asia kieltämättä huolettaa minua. Jälkeenpäin ajattelin, ettei olisi pitänyt sanoa mitään, vaan olla niin kuin ei mitään. Tulin kotiin kiukkuisena ja varmana siitä, että se oli siinä. Ei olisi pitänyt lörpötellä! Ja pirun Manpower voisi hoitaa hommansa kunnolla... McDo:n kanaboksi ja kookosleivokset saivat hoitaa lohtusyöpöttelyn virkaa.

Torstaina iltapäivällä virkosin masennuksestani ja aloin viritellä uusia verkkoja. Tuoreita työnhakuideoita alkoi suorastaan pursuta. Huomasin, että kansainvälinen koulu hakee opettajaa - CV sinne siis. Journal de Monacossa on joka perjantai työpaikkoja auki - muista tarkastaa! Tänään kävin kyselemässä neuvoja Monacon työkkäristä ja selvittämässä opetusvirastossa, kuinka englannin opettajan sijaisuuksiin voisi päästä käsiksi. Olin juuri ottamassa selvää, miten todistusten käännättäminen ranskaksi onnistuu, kun puhelin soi...

Tunnistin jahtifirman numeron... Mahassa kouraisi. Toivo heräsi, vaikka olinkin varma, että sieltä soitetaan vain kohteliaisuudesta - kiitos, mutta ei kiitos.

Olin pudota jaloiltani, kun sihteeri kertoi, että he haluaisivat minun liittyvän joukkoon! Hän lupasi lisäksi tehdä kaikkensa, että saisin lisätunteja auttelemalla toimistotöissä. Kannatti ehkä sittenkin olla avoin...

Aluksi menen maanantaina vähän kokeilemaan ja jos olemme kaikki tyytyväisiä, saan jatkaa. :) On epätodellista laittaa koko työnhakuprojekti jäihin nyt ainakin alkuviikkoon asti. Sitten katsotaan taas. Olin aluksi jopa pettynyt, koska olin jo ehtinyt innostua kaikenlaisista muista haasteista... :)

Jos kaikki menee hyvin maanantaina, olen työllistetty osa-aikaisesti puoli vuotta. Sehän on jo hyvä alku! Työaika olisi klo 8-13, ja hmmm, eihän sitä tiedä, mitä jännää - työtä tai jotain muuta kivaa - iltapäivän vapaille tunneille voisi kehitellä... :D