keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Puheesta aihetta

Viimeisen viikon ajan minulla on ollut työn alla amerikkalaisen Rachel Bertschen MWF Seeking BFF ( = married white female seeking best friend forever). Rachel kertoo kirjassaan ystävyyshaasteesta, jonka keksi löytääkseen uudessa kaupungissa uusia ystäviä: kerran viikossa vuoden ajan hänen on käytävä tyttötreffeillä. Seuraksi hän sai pyytää lähinnä puolituttuja tai täysin tuntemattomia. Aika hurja haaste!

Olen kirjassa nyt 38. treffien kohdalla ja jo tähän mennessä Rachelin tarina on avartanut ajatuksia ystävystymisestä ja ystävyyden ylläpitämisestä. Yllättävin sivuvaikutus on ollut se, että tuntemattomille puhuminen ei enää tunnu yhtä omituiselta - ainakaan teoriassa. Ihmiset saa takuuvarmasti nauramaan kertomalla, että Suomessa tuntemattomille ei puhuta ilman syytä ja että small talkia opetetaan ja opetellaan englannin tunneilla. Näin oli ainakin meillä Etelä-Pohjanmaalla.

Käytännössä en vielä uskalla avata suutani puheenaiheiden loppumisen pelossa - kylähullun leima ei enää pelota. Jos taas muut puhuvat minulle tai katsovat vähänkin normaalia pidempään ovat ensimmäiset ajatukseni edelleenkin "Mitähän tuo tahtoo?" ja "Onkohan mulla hameenhelma pikkuhousuissa?". Refleksi, jolle jopa tällainen vähemmän jäyhä, geeneiltä puolisavolainen pohjalainen ei voi mitään.

Mutta voisi kai sitä oppia vähemmän vakavaksi. Rachel nimittäin on ystävähaasteensa aikana paitsi tavannut paljon uusia ihmisiä tyttötreffeillä myös kehittynyt sujuvaksi niiden näiden jutustelijaksi tilanteessa kuin tilanteessa. Ehkä minullakin on toivoa, jos harjoittelen. Jos ei muu auta, täytyy laittaa hankintaan kirja The Art of Small Talk for Dummies! Uskokaa tai älkää, sellainenkin on olemassa.

Miksi omalta mukavuusalueeltani pois uskaltautuminen tässä asiassa sitten kiehtoo minua? Siksi, että joka päivä joudun tilanteisiin, joissa opittu vakavuuteni ja hiljaisuuteni tuntuu epämukavalta, epäsopivalta. Ja oikeastaan olisi ihan kivaa höpistä joskus niitä näitä, mutta ennen kaikkea: olla avoin ja vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa. Jatkuvasti, luontevasti. Se vain olisi niin mukavaa!

maanantai 26. maaliskuuta 2012

Tulppaanien lumoissa



Kasinon puistoon ilmestyi ilmeisesti yhden yön aikana upeat tulppaanit. Siitä on nyt jo viikko tai pari, mutta kauniisti ne vielä kukkivat, kun pysähdyin tänään katsomaan matkalla töistä kotiin.


Ihmisissä puolestaan tapahtui muutos yhden yön kuluessa kesäaikaan siirryttäessä. Oli ihan erilainen tunnelma tänään kaupungilla. Vastaantulijat ovat hymyilevämpiä, kasvot avoimempia kuin vielä pari päivää sitten. Jännä. Tai ehkä se olen minä, joka on erilainen.


Lauantaina kulutimme murun kanssa puolipäivää Antibesin Castoramassa. Pesää rakennetaan vimmatusti siis edelleen. Kevät on ihanaa!

tiistai 13. maaliskuuta 2012

Se aika vuodesta



Taitaa olla se aika vuodesta eli kevät! Me kyyhkyläiset ollaan oltu pesänrakennuspuuhissa, kun saatiin viikonloppuna meidän talosta vuokralle varastokoppi. Sinne kannettiin kaikki turha, joka on jo pidemmän aikaa tehnyt meidän 33 neliön asunnosta sietämättömän ahtaan. Nyt on ihan outoa, kun tilaa on muka kauhean paljon ja kämppä on jopa viihtyisä.

Parvekkeenkin raivasimme romppeesta ja nyt haaveilen kesäkukista, uudet tuolitkin pitää hankkia. Odotan jo innolla kesäiltoja, kun saa töiden jälkeen istahtaa parvekkeelle rosé-lasillisen kanssa naatiskelemaan. Ah!

Muita kevään merkkejäkin olen havainnoinut. Mimosan keltakukkainen loisto on jo hiipunut, kirsikkapuissa on ollut kukkia jonkin aikaa ja nyt on mun lempipuun magnolian vuoro:


Voiko ihanampaa näkyä olla!