perjantai 7. tammikuuta 2011

Oma koti kullan kallis - vai miten se meni?

Kun kotoa matkustaa kotiin, on pää vähän pyörällä hetken aikaa. On sellainen olo, että emmehän me millään varsinaisella lomalla olleet, vaan kotona Suomessa käymässä. Nyt kuitenkin ollaan taas kotona eli Monacossa.

Matka meni hyvin - juna oli aikataulussa, samoin lennot, yllättäen jopa minä olin aamulla kotoa lähtiessä ajoissa valmis. Vaihto Amsterdamissa oli tosin sen verran tiukka, että matkalaukku ei ehtinyt Nizzan koneeseen. Eiköhän sekin jo tänään iltapäivällä pääse kotiin. Helsingin koneesta lähtöportille juostessa oli aika selvää, ettei laukku ehdi, ja melkein tukehduimme nauruun, kun kuulimme nimillämme varustetun kuulutuksen "you are delaying the flight. Go immediately to the gate or we will unload your luggages." 

Nyt liedellä kiehuu jo kattilassaan pastavesi ja paistinpannulla valmistuu tomaattikastike. Arki asettuu nopeasti omaan uomaansa. Ihan hyvä niin, koska seuraavan kerran matkalaukut pakataan uudestaan jo ensi torstaina, kun lähdemme pariksi viikoksi Panamaan miehen vanhempia tapaamaan ja ottamaan vähän aurinkoterapiaa. Viimeiseen pariin viikkoon aurinkoa ei olekaan paljon näkynyt, mutta sen verran onneksi paistoi, että tiistain auringonpimennys näkyi. Hassua muuten, että viikko sitten olimme napapiirin sisäpuolella ja reilun parin viikon päästä melkein päiväntasaajalla...

Tässä vielä muutama kuva Suomen visiitin loppupuolelta muisteloiden kera:


Uuden vuoden päivänä lähdimme uudestaan kelkkaretkelle ja sillä kertaa kipusimme kelkalla Yllästunturin huipulle noin 720 metriin. Saman päivän iltana kävimme koko porukalla Lainion Lumikylässä, joka on aivan uskomaton paikka. Lumikylä koostuu yhdestä, lumesta tehdystä, rakennelmasta, jonka sisältä löytyy kolmisenkymmentä yöpymiseen tarkoitettua huonetta, baari ja vihkikappeli. Kuvat puhunevat puolestaan, vaikka valitettavasti paikan taiasta sai kameralla vangittua vain pienen osan.

Avaruusalus vai hotelli?

Baarissa oli viehättävän surrealistinen tunnelma
Kauniisti ja yksityiskohtaisesti kaiverrettu jääpöytä kattauksineen
Jäästä tehdyt shottilasit sopivat baarin hyiseen tyyliin

Jokainen huone oli erilainen, mutta yhtälailla hämmästyttävän hieno 



Ei kommentteja: