torstai 3. helmikuuta 2011

Kotisohvalta

Panaman reissulta on kotiuduttu - itseasiassa jo maanantai-iltana -, mutta nyt vasta sain aikaiseksi palata takaisin blogin pariin. Jet lagilla on ollut kyllä oma vaikutuksensa asiaan. En jaksanut eilen nyrkkeilemäänkään, koska keho tuntui vielä jotenkin uupuneelta. Päätimme herätä tänään aikaisin, mutta eihän siitäkään mitään tullut, kun olimme illalla kuin kaksi hyperaktiivista maaoravaa. Nukahdin lopulta telkkaria katsoessa melkein kaksi tuntia myöhemmin, kuin oli tarkoitus. Hohhoijaa, aamulla sitten nukutti. Sen siitä saa, kun reilut pari viikkoa menee nukkumaan neljältä aamuyöllä ja herää iltapäivällä...

Kotiinpaluun jälkeen olen paneutunut lähinnä kotitöihin, jotka ovatkin olleet pääasiassa minun kontollani A:n keskittyessä töihinsä ja tietokoneen korjaukseen. Graduajatukset ovat samalla hautuneet mielessä ja aloitinkin hommat konkreettisesti eilen etsiskelemällä netistä musiikkipedagogiikkaa käsitteleviä kirjoja. Olen kyllä kirjoittanut gradua 30-40 enemmän tai vähemmän hajanaista sivua, joten ihan alussa tässä ei onneksi olla. Tämä kevät pitäisi puurtaa sinnikkäästi, koska itseäni on jo pidemmän aikaa nyppinyt, kun asiat eivät etene. En halua olla mikään ikuisuusopiskelija, vaikka juurikin siltä tilanne tällä hetkellä vaikuttaa.

Vaikka opiskelumurheet ja jet lag vievätkin vähän puhtia pois, on minulla iloistakin kerrottavaa. Olemme jo pitkään ystäväni P:n kanssa suunnitelleet hänen tänne tuloaan ja eilen hän sitten lopulta varasi lennot. Hän saapuu sitä paitsi jo parin viikon päästä, mikä on aivan mahtavaa. Ei tarvitse odottaa kauaa. :) P:n kanssa on käytävä ainakin Nizzassa ja ehkä Ezessä, maailman parhailla pizzoilla Italiassa ja Monacoonkin pitää tutustua. Ja tietenkin jutella, jutella ja jutella! :) Kuinkahan A selviää pitkästä viikonlopusta meidän tyttöjen kanssa?

Ei kommentteja: