Kolmas yö kotona ja mieleen on todellakin muistunut, mitä eroa on Pohjanmaan kyläpahasen ja Monacon yöelämällä. Ekana aamuna jo horrostin klo 7 eteenpäin pilvenpiirtäjätyömaan kilkkeessä ja kalkkeessa skoottereiden pärrätessä kotikadulla. Olisiko ollut toinen yö, kun havahduin minkä lie Ferrarin tai vastaavan kaahaukseen. Viime yö veti kuitenkin pisimmän korren: kello 01.35 ulkona räjähti käyntiin ilotulitus!
Jos huonosti nukkuminen on koskaan siunaus, oli se nyt sitä minulle. Ilotulituksen alkaessa olin sen verran hereillä, etten edes säikähtänyt. Olin kyllä sitäkin ärtyneempi. Syvässä unessa ollut A sen sijaan pomppasi ylös aivan paniikissa, mutta hänkin sai suht nopeasti säikähdyksestä kohonneen pulssinsa tasaantumaan. Edelleenkään en käsitä, mikä tolkku on järjestää ilotulitus noin myöhäiseen aikaan. Loppuvaiheessa räiske ja rätinä oli sitä luokkaa, että omia ajatuksiaan ei meinannut kuulla. Täällä kun kovat äänet kaikuvat aivan jumalattomasti meren, talojen ja vuoren puristuksessa.
Pohjanmaan perukoilla nukuimme pääasiassa parvekkeen ovi auki. Hyvä jos yössä pari autoa huristeli hiljaisella hiekkatiellä talon ohi ja ruuhkaisimpina öinä ehkä yksi mopo noiden lisäksi. Suurinta häiriötä aiheuttivat häikäilemättömät harakat, jotka raakkumisellaan ja peltikatolla pomppimisellaan herättivät meidät pari kertaa koko loman aikana. Ei siis paha ollenkaan. Hiljaisuutta oli mukava kuunnella.
Vanhempani kertoivat, että naapurien naapureilla on ongelma: heidän metsästyskoiransa pitävät kuulemma joistain kylän asukkaista liikaa meteliä. Pariskunta on jopa ostanut piilopirtin kylän laitamilta metsästä, jonne koiria aiotaan siirtää. En sitten tiedä, tuleeko pariskunnalle asumusero toisen muuttaessa koirien mukana vai siirtyykö koko konkkaronkka pois ihmisten ilmoilta. Tästä voi kuitenkin päätellä jotain hiljaisuudesta ja sen arvostuksesta kylässä, jossa asuin melkein 20 vuotta.
Se hyvä puoli möykkäämisen sietämisessä ainakin on, että hiljaisuutta ei pidä enää itsestäänselvyytenä. En nyt ehkä menisi valittamaan ihmisille satunnaisesta koirien haukunnasta, vaan pikemminkin arvostan niitä hetkiä, jolloin ympäriltä ei kuulu hiiskaustakaan. Lintujen laulu tai koiran räksytys ei välttämättä edes riko hiljaisuuden tuntua, koska kyllähän nuo äänet tietyllä tavalla kuuluvat maalaismaisemaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti