Miehet!

Eilisistä nyrkkeilytreeneistä jäi päällimmäisenä mieleen seuraava kysymys:

Mikä (Etelä-Euroopan macho-)miehiä oikein vaivaa???

Viime aikoina treeneissä ei ole nyrkkeilyseuran tyttöjä paljon näkynyt ainakaan maanantaisin ja perjantaisin, kun itse olen siellä ollut. Eilenkin olin ainut naispuolinen, mikä ei minua haittaisi muuten, mutta silloin valitettavasti miesten asennoitumisvammat korostuvat. 

Asennevamma näkyy joskus jo treeneihin mennessäni. Käytössä on yksi yhteinen avainnippu, jolla pääsee pukuhuoneisiin ja saliin. Eilen miesten puolelta kuului juttelua, mutta muut ovet olivat lukossa. Koputin reippaasti miesten pukuhuoneen oveen ja sain avaimen, joten tämä asia onneksi ratkesi helposti. Mielessä kyllä kävi, olisiko ollut kovin vaikeaa avata myös naisten pukuhuoneen ovi lukosta - ihan vain varmuuden ja huomaavaisuuden vuoksi? Joku aika sitten treenien jälkeen puolestaan etsin avainta kissojen ja koirien kanssa ja bussillekin oli kiire. Arvatkaa, mistä sen lopulta yksi kiva mies kävi minulle hakemassa? No, miesten pukkaristapa tietenkin.

Itse treenit ovat sitten oma lukunsa. Miehet voi jakaa karkeasti neljään ryhmään: 

On ensinnäkin ne, joille olen jo todistanut, että treenaan tosissani ja minun kanssani voi ihan oikeasti harjoitella.

Toinen ryhmä on ne, jotka eivät ole koskaan treenanneet kanssani ja ajattelevat, ettei tuosta tytöstä ole mihinkään. Tämän ryhmän miehet sanovat treeneistä lähtiessään "Au revoir, messieurs" eli moi vaan jätkät! Kivaa olla näkymätön. Näitä miehiä saa siirtymään ensiksi mainittuun ryhmään vetämällä heitä kerran kunnolla turpaan sparratessa tai ainakin tarjoamalla jonkinlaista vastusta. Tähän ryhmään voisi myös lukea ne tyypit, jotka ovat minua kaksi kertaa suurempia ja käyvät päälle mörssärin lailla. Ei sekään kovin reilua ole.

Kolmanneksi on valmentajakokelaat, jotka ovat kyllä mukavia, mutta jakavat neuvoja kyllästymiseen saakka ja muuttavat oikean valmentajan määräämiä harjoituksia mielensä mukaan. Pitemmän päälle ei oikeasti ole kovin kivaa treenata besserwissereitten kanssa, vaikka kai he toimivat pääasiassa hyvässä tarkoituksessa. Eilen jouduin niin pahasti tällaisen hampaisiin, että valmentaja tuli lopulta puolustamaan minua. Hänellekin kyseinen know-it-all tietenkin väitti vastaan. 

Sitten on vielä neljäs ryhmä, joka ei ole kovin suuri. Siihen kuuluvat ne miehet, jotka treenaavat fiksusti ja vastuullisesti, ottavat kokoni huomioon, mutta eivät kohtele minua kuin idioottia.

Ainut eilisen treenipari, joka mutkattomasti kohteli minua kuin tasa-arvoista, oli 12-vuotias poika! Hän teki harjoitukset tosissaan, noudatti valmentajan ohjeita ja harjoitellessa löi kunnolla. Itse jarruttelin hieman, koska olin häntä isokokoisempi, mutta sain kyllä ihan tehdä töitä minäkin.

Onneksi seuran valmentajat ovat fiksuja, vaikka miehiä ovatkin. He osaavat juuri sopivassa suhteessa neuvoa ja antaa tilaa, kannustaa tekemään harjoituksissa parhaansa ja toisaalta sallivat tahdin hölläämisen, jos siltä tuntuu. Heille ei tarvitse todistella oikeuttaan osallistua treeneihin. Olisipa asennoituminen yhtä järkevää muidenkin osalta!

Vauhdissa

Blogissa oli oikein tekstiryöppy viime viikolla ja nyt on ollut taas hiljaista. Syy onneksi on hyvä eli täällä on tehty näppäimistö sauhuten gradua. Teorialuvun ensimmäinen kokonainen versio lähti tänään sähköpostissa ohjaajalle luettavaksi, mikä on oikeasti aika mielettömän mahtavaa. Samaan syssyyn rykäisin yhden pikkuraportin pois roikkumasta ja lähetin opettajalle. Jos raportti on hyväksytty, on valmistumiseen matkaa enää sen gradun verran.

Nyt varmaan lukijat ihmettelevät, mikä kumma työnarkomania minuun on iskenyt. En sitä ihan itsekään tajua, mutta mainiolta Gradutakuu-sivustolta löytynyt Pomodoro-tekniikka on ollut tekemisen avain. 

Pomodoro tarkoittaa tomaattia ja yksinkertaisuudessaan homma menee näin: Napsautan tomaattilaskurin  päälle ja painan hommia 25 minuuttia. Sitten laskuri hälyttää minut tauolle, jota ennen näpyttelen laskuriin lyhyen kuvauksen tekemisistäni. Kuvaukset jäävät laskuriin näkyviin (niitä on aika motivoivaa lukea!). Tauko on yleensä 5 minuuttia, mutta tietenkin pitempiäkin voi pitää tarpeen mukaan. Laskuri hälyttää minut tauon jälkeen takaisin töihin ja homma alkaa uudestaan.

Maanantaiaamun ja tämän torstai-iltapäivän välillä olen tehnyt huikeat 48 tomaattia eli 25 minuutin työrupeamaa. Tekstiä on syntynyt liukuhihnalta - 25 minuutissa kun ei ehdi ihan mahdottoman itsekriittinen olla. Jälkikäteen olen sitten tutkinut, mitä on tullut runoiltua, ja yllätyksekseni omat höpinät eivät ihan niin kamalilta kuulostakaan, mitä voisi kuvitella. Iltaisin on kyllä pää  kuin pumpulia täynnä ja pahimmillaan tomaattikello on tullut uniinkin.

Toivottavasti vauhtia riittää, eikä tomaatti ala maistua puulta, jotta tuo tutkielmanpoikanen tuosta kasvaisi täyteen mittaansa ja alkaisi lopultakin elää omaa elämäänsä. Alan olla jo vähän väsynyt tähän kasvatusvastuuseen!

Propagandaa

Monacon maine on päässyt ryvettymään sen verran pahasti viime aikoina, että minivaltiossa on meneillään melkoinen kasvojenkohotus. Kampanja ei tosin ulotu ongelmien syihin, vaan tässä sodassa aseina ovat iskulauseet ja mainokset. Medianikkarit on päästetty irti ja talven mittaan olenkin huvittuneena saanut todistaa jos jonkinlaista yritystä Monacon houkuttelevuuden palauttamiseksi.

Sitten näin nämä ja siitähän riemu vasta repesikin:

Kyseessä ovat siis Monacon esimaksetut kirjekuoret Ranskaan lähetettävään postiin. Näitä viimeksi ostaessamme kuoret olivat ihan tavallisen valkoiset ilman mitään Monaco-propagandaa. Kuvissa nyt ei sinänsä ole mitään vikaa, vaikka nekin ehkä ovat hieman mahtipontiset, mutta kurkataanpas tarkemmin, mitä kuorissa lukee:

'A wonderful country for work and vacation'
Upea maa työhön ja lomailuun

'Un piccolo paese che fa sognare i grandi'
Pieni maa, joka saa isot (=aikuiset) uneksimaan.

'Un pays de rêve et de réalités'
Unelmien ja todellisuuden maa

Tässä on nyt selkeästi kaksi vaihtoehtoa: 1. valtion mainosbudjettia on silpaistu juustohöylän sijaan viidakkoveitsellä tai 2. edes Monacossa ei oteta tätä mainoskampanjaa tosissaan. Nämä iskulauseethan olisi voinut keksiä alakoulun kolmasluokkalainen!

Mitähän seuraavaksi...

Uusi menopeli

Minun vasta haaveillessani Giuliettasta, josta lisää tässä postauksessa, A toteutti oman pitkäaikaisen menopeleihin liittyvän unelmansa eilen, ja niinpä meidän ajoneuvoperheeseemme liittyi Gilera GP 800 -skootteri! 

(kuva täältä)

Kuulemma jo kymmenisen vuotta A on miettinyt jonkin sortin isomman kaksipyöräisen hankintaa, joten voitte kuvitella, kuinka onnellinen mies skootterillaan nyt ajelee. Kävimme tänään vähän testailemassa pyörää ja täytyy sanoa, että kyllä matkustajallakin on tuon kyydissä paremmat oltavat kuin edellisessä skootterissamme, joka oli Yamaha X-MAX 125.

Kaikkein upeinta Gilerassa on ääni, joka on ihan oikean moottoripyörän murahtelua. Ihan oikea pyörähän tuo muutenkin on. Sitä ei vain suomalaisena ole tottunut muihin kuin pikkuskoottereihin, joten välillä on ollut vähän hankaluuksia ottaa tosissaan näitä isompiakin skoottereita. Eipä ole enää!

Nyt tietenkin tekee kauheasti mieli skootteriretkille. Gileralla tohtii lähteä vähän pidemmällekin, ja esitin tänään jo toiveen tehdä retkiä sisämaahan päin ainaisten rantareittien sahaamisen sijasta. Vähän täytyy vielä odotella säiden lämpenemistä ja tasoittumista, ennen kuin uskaltaa pariakymmentä kilometriä kauemmas. Ai ai, pitää varmaan kaivella kartat esiin ja ruveta jo suunnittelemaan.

Vaihtelevaa säätä

Säänhaltija taitaa olla nainen, kun mieli muuttuu vähän väliä. Muutama päivä sitten Meteo France uhkaili kymmenen päivän sadeputkella, mutta jo pari päivää myöhemmin luvassa olikin pelkkää aurinkoa. Tämän päivän ennusteen meteorologit sentään saivat nappiin, kun olivat valinneet mahdollisimman geneerisen symbolin:

Ehkä pilvistä, ehkä sadetta, ehkä aurinkoa?

Aamu valkeni ihan kauniina, mitä nyt jotain pilvenhahtuvaa leijaili ohuena kerroksena taivaalla. Siitä tunnin päästä sainkin yllättyä kurkatessani ulos: paksu pilvi roikkui masentavana päällämme. Kului pari tuntia ja kuin taikasauvan heilautuksesta taivas loisti kirkkaan sinisenä, kunnes jonkun tunnin kuluttua harmaat sadepilvet alkoivat ilmestyä uhkaavasti vuorten takaa. Siitä asti sää onkin ollut aika ankea, vaikka sadetta ei ole kunnolla vielä ripauttanutkaan.

Yöksi olisi luvassa ukkosta, jos ennusteisiin nyt ylipäätään on mitään luottamista. Tavallaan toivon, että meteorologit olisivat saaneet tämänkin väärin, sillä pelkään ukkosta yöllä. Mikähän siinä on, ettei se niin pelota päivällä, mutta yöllä jyrähdellessä ja salamoidessa sitä on kuin vauhko eläin? Muutenkin joskus jyrisee niin, että ikkunat vaan helisevät, kun ääni kaikuu meren, vuorten ja kerrostalojen puristuksessa. Kerran taas salamointi ei lakannut hetkeksikään yli tuntiin, mikä oli jo aika outoa. Onneksi voin aina käpertyä A:n kainaloon piiloon, jos oikein käy jännittämään. 

Mainoksen uhri

Yhtenä sunnuntaina ei kovin kauan sitten loikoilin sohvalla katselemassa Frendejä ja mainostauolla näin tämän, ranskankielisenä tosin:

Katsoin mainoksen henkeä pidätellen, koska siinä oli jotain aivan taianomaista. Uma Thurman on valtavan kaunis ja auto toinen näkemäni elämässäni, josta saan kylmiä väreitä. Ensimmäisen näin yli kymmenen vuotta sitten Yhdysvalloissa ja se oli Jaguarin uusi malli. Monacon Ferrarit, Bentleyt ja muut eivät päätäni pahemmin kääntele, vaikka ihan hienoja ovatkin, mutta Giuliettan kadulta äkätessäni melkein nyrjäytin niskani.

Löysin netistä toisenkin lumoavan Giulietta-mainoksen:

Shakespeare-lainaus "Je suis Giulietta et je suis faite de la même matière que les rêves" (eli olen Giulietta ja tehty samoista aineksista kuin unelmat) sekä motto "Sans coeur nous ne serions que des machines" (ilman sydäntä olisimme vain koneita) osuivat ja upposivat.

Olen myyty!

Huono puoli tosin on se, että Giulietta on omalla kohdallani ihan kirjaimellisestikin tehty unelmista ja unelmaksi se jääkin, jos jonkinlaista työllistymiseen liittyvää onnenpotkua ei tapahdu. :) Käytettyjä Giuliettoja odotellessa...

Juomisongelma

Minulla on juomisongelma, jolla ei kylläkään ole mitään tekemistä alkoholin kanssa. Päin vastoin ongelmani liittyy niinkin triviaaliin asiaan kuin vedenjuontiin. En nimittäin muista juoda, enkä oikein edes tunnista janoa. Aika usein jopa luulen sitä näläksi! Tätä on jatkunut jo vuosia ja vaikka toisinaan olen sinnikkäästi pyrkinyt rutiininomaistamaan juomistani, lipsahdan aina takaisin kamelimoodiin.

Muutamaan otteeseen olen yrittänyt saada tilannetta tasapainoon juomalla 1,5 litran vesipullosta, josta onkin helppo seurata juomisen määrää ja se toimii ihan muistutuksenakin siitä, että pitää juoda. Elimistön totuttaminen suurempiin vesimääriin on vaan siitä ärsyttävää, että aluksi aineenvaihdunta pukkaa kaiken pihalle, mitä kurkusta menee alas. Vessassa saa siis juosta hengästymiseen asti. Salamapissahätä voi iskeä myös ihan varoittamatta ja silloin vessaan on päästävä 3 minuutin kuluessa. Tämä on ehkä yksi suurimmista käytännön syistä, miksi en ole saanut juomisongelmaani kuriin.

Nyrkkeily on hieman auttanut normalisoimaan juomista, koska treenipäivinä muistutan itseäni keskimääräistä ahkerammin juomaan. Liian usein kuitenkin käy niin, että treeneihin on aikaa pari tuntia ja huomaan juoneeni ehkä lasillisen tai pari. Kuten tänään. Nyt sitten yritän epätoivoisesti nesteyttää itseäni. Treeneissä ja treenien jälkeen janon tunne on onneksi niin vahva, että yhteensä tulee juotua ainakin litran verran.

Treeniä seuraavana aamuna jano on myös melkoinen ja silloin vesi tuntuu lisäksi imeytyvän aika hyvin. Aamuisin kai yleensäkin kannattaisi juoda pari lasillista heti alkuun, kun kroppa on yöstä vähän kuivunut. Sitten pitäisi vaan muistaa jatkaa veden lipittämistä tasaisin väliajoin. A ehdotti muistutuksia post-it-lapuilla tai kännykässä. Itse olen huomannut, että pienenkin vesipullon pitäminen käden ulottuvilla auttaa. Toinen tehokas, mutta vähän epäekologinen keino on ostaa jääkaappiin trippimehuja. Sellainen on kätevä napata mukaan käsilaukkuun kiireessäkin.

Tuntuu ihan tyhmältä, että näin tavallinen asia voi muodostua ongelmaksi. Milloin ja miten lakkasin kuuntelemasta kehoani, jonka tehtävä on kuitenkin ilmoittaa, kun vettä on saatava? Ja ennen kaikkea: miten päästä tästä kierteestä irti?

Ajoharjoituksia

Tänään oli kirjaimellisesti tiukat paikat autoa parkkiruudusta pois ajaessa, kuten kuvista näkyy:

"Ööö, mitäs nyt tehään?"

Takana oli tilaa 10 senttiä...

... ja edessä ehkä vähän enemmän?

Mutta tulipa todistettua, että kyllä auton saa noinkin tiiviistä välistä pois kärsivällisesti muutamaa senttiä kerrallaan pakittaen ja edeten. Joku mies pysähtyi tupakalle juuri parahiksi seuraamaan ajoharjoituksiani ja siinä meinasi olla hermo vähän koetuksella. Mutisin ja kiroilin itsekseni suomeksi, oliko sen pakko tulla siihen vahtaamaan. Kaikki meni kuitenkin hyvin, enkä edes pökkinyt muita autoja. 

Toisen auton hipaiseminen on muuten tapahtunut minulle vain kerran kymmenen vuoden ajokorttihistoriani aikana, viime viikolla nimittäin. Vatsa siinä kyllä kääntyi ylösalaisin, kun näin yli-innokkaan mielikuvitukseni värittämän kuvan pilalle naarmuuntuneista autoista. Karmeasta äänestä huolimatta mitään vahinkoa ei todellisuudessa edes tullut.

Sattuu ja tapahtuu

Minulla on ilmeisesti synnynnäinen taito mokailla ja nolata itseni. Varsinkin teini-iässä tuli hölmöiltyä oikein antaumuksella ja välillä puoliksi tahallaankin omaksi ja kavereiden viihdykkeeksi sekä ryppyotsaisten ärsyttämiseksi. Viime aikoina on taas alkanut sattua ja tapahtua melkein entiseen malliin. Nähtäväksi jää, onko kyseessä vain joku ohimenevä vaihe vai onko sekoilu sitten kuitenkin sitä normaalia Emiliaa, vielä 27-vuotiaanakin.

Kuten Stazzy jo ihanasti paljasti, edes käynti elokuvissa ei sujunut kanssamme kommelluksitta. Allekirjoittanut rapisutteli ahkerasti popcorn-pussia ja kirsikkana kakun päälle levitti parisataa grammaa pähkinä-hedelmä-sekoitusta takana istuvan herrasmiehen jaloille. Häpesin niin kovasti, etten edes anteeksi saanut pyydettyä. Keskityin lähinnä maan alle vajoamiseen ajatuksen voimalla siinä kuitenkaan onnistumatta. Elokuvan jälkeen kontinkin sitten tyylikkäästi penkkirivien välissä siivoamassa jälkiäni.

Tänään tein kaupassa pienen virhearvion ottaessani kärryn sijaan korin. Löysin lopulta itseni jonottamasta itsepalvelukassalle tavaroita tursuavan korin kanssa ja isoa pussillista kylmiä ruokia kantaen. Lounasaikaan. Eli silloin, kun itsepalvelukassoja käyttävät lähinnä kiireiset lounastuntilaiset parin hassun tavaran maksamiseen. Toinen virhearvio siis. En tietenkään tätä tajunnut ennen kuin vasta kassalla, kun en voinut enää muuttaa mieltäni ja mennä tavalliselle kassalle. 

Arvatkaa, oliko kivaa lappaa tavaroita kassalle ja huomata, kuinka jono kasvaa kasvamistaan ja kaikki jonossa tuijottavat, ja syy on ihan täysin oma. Kaiken lisäksi kassa oli vähän väliä jumissa, ja hikoilevana ja naama punaisena halusin taas vain vajota maan alle. Onneksi vasta aivan lopussa hoksasin kysyä itseltäni, miten aion kantaa yksin kolme täyttä kassillista ruokaa autolle. Ja oikea vastaushan on sisulla ja ylpeydellä, p****le. Eteläpohjalaiseen malliin kulissit pidetään pystyssä, joten hammasta purren kannoin ne pirun kassit autoon ja yritin kovasti näyttää siltä, että eihän tämä vielä mitään.

Tällaisten ihan erillisten esimerkkien lisäksi mainittakoon myös arkipäiväisemmät pikkumokailut eli kompastelut, ovenkarmeihin törmäilyt, raajojen muksautukset erilaisiin esineisiin ynnä muut koordinaatio-ongelmat, eksymiset sekä sisä- että ulkotiloissa, sanoissa sekoilu ja muu kummallinen höpinä, nauraminen ja puhuminen liian kovaan ääneen sekä liitetiedostojen unohtelu sähköposteista. Käytännössä siis esimerkiksi unohdan aina, mistä ovesta tulin jonnekin ja matkalla pois päädyn usein siivouskomeroon, tai saatan yhtäkkiä horjahtaa aika pahastikin, vaikka vain seison paikoillani. :)

Loppuun lukijoiden piristykseksi vielä pari pianonsoittoon liittyvää mokailumuisteloa teini-iästä. 14-15-vuotiaana pianoläksyjen harjoittelu ei ollut varsinaisesti prioriteettilistalla ihan ensimmäisenä. Soitin kyllä joka päivä, mutta kaikkea muuta kuin läksyjä. Silti soitin konserteissakin, ja opettajaparka sai varmaan useampaan otteeseen harmaita hiuksia edesottamuksistani. Kerran sävelsin improvisoiden erään sonatiinin uusiksi, kun en yksinkertaisesti muistanut kappaletta ulkoa. Olin kuitenkin niin ihastunut yhteen samassa konsertissa esiintyneeseen soittokaveripoikaan, etten ollut moksiskaan mokailusta, sillä pääasia oli lähinnä hengata hänen kanssaan. 

Harjoitteluongelmat jatkuivat myöhemminkin ja jossain vaiheessa opettajalla meni minuun täysin hermot tutkintoon valmistautuessamme. Sama menuetti oli ollut läksynä jo kuukausia, enkä ollut vaivautunut harjoittelemaan sitä ulkoa. Niinpä hän ilmoitti minut pieneen tilaisuuteen soittamaan kyseisen kappaleen, jotta opettelisin sen viimein. Esiintyessäni kävi pahin mahdollinen: täydellinen black-out. Kesken kappaleen mieli meni aivan tyhjäksi, enkä saanut millään mieleeni, miten kappale jatkuu. Istuin vaan pianon edessä kädet ilmassa pitkien sekuntien raksuttaessa korvissa. Aloitin kappaleen alusta ja black-out tapahtui uudestaan samassa kohdassa. Jotenkin onnistuin takeltelemaan menuetin loppuun, naama valkoisena niksautin pikaniiauksen yleisölle ja juoksin itku kurkussa autoon äidin luo. Voi sitä hävetyksen määrää!

Ruokaintoilua

Jos en olisi lähtenyt opiskelemaan kielitieteitä, minusta olisi voinut tulla ravintoterapeutti. Ruoka on minusta äärimmäisen kiinnostava asia, ja jaksaisin lukea ja jauhaa siitä varmaan loputtomiin. Tietenkin myös rakastan syömistä, ja varsinkin nyrkkeilyn myötä saan ja minun pitääkin syödä paljon ja monipuolisesti, jotta urheilusta olisi jotain hyötyä. Välimeren alueella on siinä mielessä kiva asua, että täältä löytyy helposti aivan uskomattomia raaka-aineita, joilla piristää kehoaan ja mieltään.

Osuin sattumalta nettisivulle, jossa mainittiin, että Välimeren kymmenen aarretta ovat appelsiinimehu, hunaja, manteli, oliiviöljy, riisi, sitruuna, timjami, tomaatti, valkosipuli ja voikukka.

Totesin listaa tutkiessani, että tutulta kuulostaa hunajaa, mantelia ja voikukkaa lukuunottamatta. Tosin tämänkin ongelman olen jo osittain korjannut hankkimalla kaappiin hunajapurkin ja jotain pähkinäsekoitusta. Seuraavalla isommalla kauppareissulla täytyykin käydä pähkinähylly kunnolla läpi, jos sieltä vaikka löytyisi iso pussi käsittelemättömiä manteleita.

Appelsiinimehu. Löysin pari viikkoa sitten kaapin perältä sähkökäyttöisen appelsiininpuristimen. Hetken turhaketta ihmeteltyäni päätin kokeilla sitä, ja vekotinhan on aivan mahtava. Sillä puristaa hyvin tehokkaasti ja nopeasti mehun joko sellaisenaan juotavaksi tai smoothieen muiden hedelmien sekaan. Maku on kyllä aivan erilainen kaupan tuoremehuihin verrattuna...

Hunaja. Kauan hunajapurkkeja kaupassa vertailtuani päädyin ranskalaiseen, nestemäiseen metsähunajaan. Käytän sitä puhdistavaan ja virkistävään aamujuomaani, johon tulee lämmintä vettä (ei kuumaa), suurin piirtein puolen sitruunan mehu ja teelusikallinen hunajaa. Hunaja sisältää kaikenlaista terveellistä ja sen ominaisuudet pääsevät käsittääkseni parhaiten oikeuksiinsa, kun sitä ei kuumenna.

Manteli. Mantelissa on muun muassa hurjasti magnesiumia ja hyviä rasvoja. Huomasin, että myytävänä on aika paljon grillattuja, maustettuja manteleita, jotka kyllä myös kannattaa jättää kaupanhyllylle. Kunhan löydän ihan "oikeita" manteleita alan napsia niitä pienen kourallisen sellaisenaan joka päivä.

Oliiviöljy. Meillä ostetaan melkein aina samaa italialaista oliiviöljyä nimeltään Carapelli Vivace, joka on muuten aivan herkullinen, hyvin voimakas, melkein pistävänmakuinen öljy. Pyrimme nykyään lisäämään öljyn ruokaan vasta ihan viimeiseksi, öljyä kuumentamatta, jos se on mahdollista. Öljyn maku pääsee näin paremmin esiin ja varmasti ruoka on myös terveellisempää. Salaatteihin ja avocadon seuraksi meillä tehdään kastike, johon tulee 1 tl dijon-sinappia, 1-2 rkl oliiviöljyä ja 0,5 tl punaviinietikkaa tai balsamicoa. Oliiviöljy kannattaa lisätä vähitellen, jotta kastikkeen ainekset saa sekoittumaan toisiinsa hyvin.

Riisi. Kymmenestä aarteesta meidän kohdallamme heikoin lenkki on täysin tuntematonta voikukkaa lukuunottamatta riisi. Minä kyllä söisin riisiä useamminkin, mutta A ei ole ihan hirveän ihastunut siihen. Kaiken lisäksi kaapista taitaa löytyä lähinnä jasmiini- tai basmatiriisiä, vaikka ranskalaista Camarguen riisiäkin olisi kaupossa myytävänä. Täytyypä korjata tämä asia lähitulevaisuudessa.

Sitruuna. Jääkaapistamme on löytynyt jo jonkin aikaa pullo puristettua luomusitruunamehua. Se on kätevää hanaveden maustamiseen, sillä jo hyvin pieni määrä peittää ikävän kloorin maun vedestä. Ilmeisesti jatkuvassa käytössä sitruuna ei kuitenkaan ole kovin hyvä hampaille, joten olenkin päätynyt käyttämään sitä vain aamujuomassani ja heti kerralla vähän enemmän. Tämän pitäisi auttaa kehoa säännöllisesti käytettynä ainakin puhdistumaan.

Timjami. Yrtti, jota meillä on aina kuivattuna, on timjami. Sitä tulee käytettyä vähän minne milloinkin. Etenkin jauhelihapihvien, possusuikaleiden tai kalan maustamiseen yrtti on todella mainio. Tänään keksin kokeilla timjamiteetä. Laitoin 0,5 tl timjamia teepalloon ja liotin sitä lämpimässä vedessä viitisen minuuttia. Ihan hyvää siitä tuli. Timjami tekee ilmeisesti ruuansulatukselle ja karhealle kurkulle hyvää. Huomenna teen aamujuomani timjamiveteen.

Tomaatti. Tomaatti on loistovihannes. Rakastan lisätä sitä pastaan raakana ihan loppuvaiheessa. Paras lopputulos tulee luumutomaateista, joista on poistettu vetinen sisus. Raaka tomaatti toimii erityisen hyvin peston kanssa. Yhteen idioottivarmimmista pastaruuistani tulee ainoastaan keitettyä pastaa, raakaa tomaattia ja kinkkua (keitetty, savustettu, ilmakuivattu tms), oliiviöljyä, suolaa ja pippuria. Tästä tulee tosin hyvää ainoastaan, jos raaka-aineet ovat laadukkaita ja tuoreita.

Valkosipuli. Varmaan kaikki tietävät valkosipulin ihmeitä tekevästä voimasta. Valitettavasti sen syömisestä seuraava hajuhaitta on vähintään yhtä kuuluisa, joten valkosipulilla herkuttelua on pakko rajoittaa. Jos kehtaisin, söisin valkosipulia joka päivä - raakana. Tekisin gazpachoa, tsatsikia ja kaikenlaisia muita herkkuja, joihin voi ujuttaa raakaa valkosipulia.

Voikukka. Jaa-a, voikukastahan minulla ei olekaan paljoa sanottavaa. Vinkkejä?

Voisin lisätä aarrelistalle vaikka mitä: rucola, basilika, punaviini, tumma suklaa... Jos taas puhutaan pelkistä herkuista miettimättä niinkään ruuan terveellisyyttä, juuri tämän hetken suosikkini on tuore maalaisleipä ja maalaisterriini (possun lihaa, rasvaa ja maksaa ja mausteita). Kärjessä keikkuvat myös vuohenjuusto, camembert, lampaanliha, ankka ja niin edelleen.

Huh huh, nälkähän tässä tulee.

Harmeja

Voi kurjuus, minulla on ilmeisesti rasitusmurtumia vasemmassa sääressä. Nyrkkeilytreeneissä hyppynarulla hyppiessä ja juostessa säären etuosaan alkaa sattua, mutta kipu helpottaa nyrkkeillessä ja levossa. Kaikki riskitekijäthän minun tilanteestani löytyvät: lättäjalat, huonot urheilukengät ja äkillisesti aloitettu, kuormittava urheiluharrastus, johon sisältyy juoksua ja hyppimistä. Rasitusmurtumien pääasiallinen hoito on lepo, joten nyt taistelenkin itseni kanssa siitä, kuinka kirjaimellisesti jalkaa pitäisi lepuuttaa. Toivon, että hoidoksi riittää juoksemisen ja hyppimisen lopettaminen, jotta voisin sentään jatkaa nyrkkeilyä normaalisti. Vähän kyllä pelottaa, aiheutanko itselleni vain enemmän vahinkoa.

Myös uusien, kunnollisten kenkien hankinta on suunnitteilla. Kävin tänään Decathlonissa sovittelemassa ja tajusin, että urheilukenkien valitseminen on järjettömän vaikeaa! En oikeastaan edes tiedä, miltä sopivan juoksukengän kuuluu tuntua jalassa, ja kymmenen parin kokeilemisen jälkeen olen aivan hukassa. Kotona jatkoin projektia etsimällä netistä tietoa ja törmäsin termeihin pronaatio ja supinaatio, jotka ilmeisesti kuvaavat jalan askellusta eri ihmisillä ja joiden mukaan kenkä tulisi valita. Apua, homma meni siis vielä vaikeammaksi...

Jostain luin, että rasitusmurtumien hoitovaiheessa uinti saattaa olla sopivan hellävarainen liikuntamuoto. Pläääh, olen lättäjalkaisena ja lievän skolioosin vääristämänä kuullut tämän tsiljoona kertaa ja vastustanut ajatusta uintiharrastuksesta aina yhtä johdonmukaisesti. Uinti on tylsää, inhoan, kun vettä menee silmiin ja nenään ja pelkään sukeltamista. Eli jos vaihtoehdot ovat 1. uinti liikuntamuotona lopun ikään tuhoutuneen sääriluun takia tai 2. ajan ja rahan panostaminen hyvien kenkien löytämiseen ja nyrkkeilyn lopettaminen kokonaan kuukaudeksi tai pariksi, ei ole ihan hirveän vaikeaa valita. Bonuksena täytyy myös mainita, että A motivoi minua kovasti ottamaan rasitusmurtumat vakavasti. Hän nimittäin kertoo minulle joka päivä inhottavia yksityiskohtia siitä, kuinka hänen rasitusmurtumiaan hoidettiin rikkomalla luuta lääkärin toimesta lisää. Ja se kuulemma sattui ihan himona. Uskon!