Ruhtinashäiden tunnelmia

Viimeinkin sain aikaiseksi siirtää kesän valokuvia tietokoneelle, joten tässä tunnelmia heinäkuisista ruhtinashäistä. Olin mukana The Eaglesin konsertissa (josta jo teinkin oman postauksen), asukkaiden häävastaanotolla ja Jean-Michel Jarren konsertissa satamassa perjantaina ja lauantaina St Devoten kirkon tuntumassa. 

Asukkaiden häävastaanotolta ei ole kummempia kuvia ja siellä ei itse asiassa edes tapahtunut mitään kuvaamisen arvoista. Alue oli tupaten täynnä, tarjolla oli samppanjaa ja suklaita, joista jälkimmäiseen en edes päässyt käsiksi,  ja viihdyimme hädin tuskin puoli tuntia ennen siirtymistä väljemmille vesille. Hölmönä yksityiskohtana mainittakoon, että kuulin parin naisen puhuvan suomea, mutta nurkkakuntaisena pohjalaisena en sitten kuitenkaan viitsinyt mennä esittäytymään.

Ilta jatkui Jean-Michel Jarren showlla, joka oli... noh... ei ihan odotustenmukainen. Musiikki oli oldschool-konemusaa, eikä valo- ja lasershowkaan ollut mitenkään erityisen säväyttävä. Keikan aikana nähdyt ilotulitukset sen sijaan olivat tosi näyttäviä - mutta missähän lie niistä ottamani valokuvat?! Etsin sekä omalta että A:n koneelta, mutta niistä ei ole jälkeäkään... :(

Lauantain kuvat sentään ovat tallessa. Eli lauantaina papin aamenen jälkeen pari ajoi satamaan St Devoten kirkolle lyhyttä seremoniaa varten. Innostuin oikein kuvaamaan pienen, kotikutoisen videopätkän parin saapumisesta ja hyvä niin, koska siitä välittyy paikan tunnelma mukavasti.

Ihastelin häämuotia ja seurasin seremoniaa telkkarista odotellessani parin lähtöä. Seremonian aikana esitetyn laulun aikana morsian vieritti kyyneliä, mikä olikin hänen ensimmäinen julkinen tunteenpurkauksensa koko hääviikonlopun aikana.

Ruhtinasparin osalta juhlallisuudet jatkuivat vielä, mutta minä poistuin paikalta kotisohvan uumeniin tyytyväisenä. Edes illan megailotulitusta emme jaksaneet mennä katsomaan, tosin osaksi siksi, että allekirjoittanut luuli sen tulevan telkkarista. Eipä tullut ei. Hups.

Mitä häiden jälkitunnelmiin tulee, olin silloin jo Suomessa ja seurasin huvittuneena ja uteliaanakin iltapäivälehtien lööppejä. Harmi, kun ei voi tietää, mikä on totta ja mikä pelkkää matkan varrella moneen kertaan muuttunutta huhupuhetta. 

Ehkäpä kaikki salaisuudet selviävät aikanaan...

Monacon hääviikonlopun ensimmäinen etappi

Hyviä uutisia! Ystävämme M soitteli meille eilen ja kyseli huolissaan, saimmeko liput illan Eaglesin keikalle. Kuultuaan, että olemme edelleen liputtomia, hän tarjosi meille kahta ylimääräistä tikettiään. Mielihyvin otimme tarjouksen vastaan ja illalla oli sitten tiedossa hääviikonlopun ensimmäinen etappi.

Albert ja Charlene saapuivat stadionille vähän ennen kymmentä yleisön hurratessa ja keikka alkoi viisi minuuttia sen jälkeen - aikataulusta etuajassa! Täällä päin maailmaa on harvinaista, että mikään alkaa vähemmän kuin vartin myöhässä, joten yllätys oli positiivinen. Meillä oli hyvät paikat keikkalavan edessä viidennellä rivillä. Suurin osa yleisöstä oli sijoitettu stadionin katsomoon, josta tarvitsee kiikarit nähdäkseen lavalle.

Bändi urakoi kaksituntisen, jonka aikana kuultiin sekä vanhoja hittejä, että tuoreempaa, 2000-luvun tuotantoa. Hotel California pärähti yllätyksekseni soimaan jo keikan alkupuolella ja mietin, että kyllähän se ainakin kerran elämässä livenä pitää kuulla. Sen verran kovan luokan hitistä on kuitenkin kysymys! Bändi soitti virheettömästi ja varman huolettomalla intensiteetillä. Laulu oli hienoa kuunneltavaa ja varsinkin moniääniset osuudet olivat upeita. Vaihtuvat laulajat lisäsivät keikan antia. Tähän ei ihan joka bändi pysty! Keikka loppui yhden maailman hienoimman laulun säveliin Desperadon kaikuessa ympäri hiljaisiksi liikuttuneiden ihmisten täyttämää stadionia.

Edes rock-konsertissa ei kuitenkaan päässyt unohtamaan, että olemme Monacossa. Esimerkiksi seisominen biisien aikana oli kiellettyä ja järjestyksenvalvojat kävivät myös huomauttamassa liian pitkien videopätkien kuvaamisesta. Huvittuneena odotin valvojien reaktiota, kun yhden kappaleen aikana koko yleisö nousi seisomaan. Kaikki istuivat kyllä sitten aplodien aikana kiltisti takaisin paikoilleen, joten asiasta ei tullut ongelmaa. Kun puolen yön jälkeen poistuimme stadionilta hyvässä järjestyksessä, jäimme monien muiden tavoin odottamaan Albertin ja Charlenen poistumista. 

Väkijoukkoa ei ollut pitelemässä aisoissa kovin montaa poliisia, mutta monacolaiseen malliin kaikki sujui ongelmitta ja hääpari pääsi poistumaan turvallisesti. Jostain kyllä kuulin, että joka tapauksessa puolet Monacon poliisivoimista on tavallisesti ihmisten joukossa siviiliasuisina. Parasta siis onkin vain olla kiltisti. Charlene näytti rennolta ja hyväntuuliselta parin pikaisen silmäyksen perusteella, joten ehkäpä kaikki on sittenkin hyvin.

Monacon häät vaarassa?

Monacon häävalmistelut ovat todellakin vertaansa vailla. Morsiamen karkaamishuhu megaluokan tapahtumasta enää puuttuikin. Huhusta uutisoi eilen ensimmäisenä L'Express.fr ja tänään se on näköjään tavoittanut Suomenkin lehdet. Me tosin kuulimme siitä jo lauantaina puskaradion kautta. En tiedä, kuinka monta kertaa huhu on muuttanut matkan varrella muotoaan, mutta meidän kuulemamme version mukaan sulholla olisi paraikaa "pullat uunissa" toisen naisen kanssa. Hups!

Viime viikolla kimppuumme hyökännyt sitkeä virus on pitänyt meidät melko tiukkaan kotosalla, mutta eilisillan pieni skootterikierros paljasti, että häähulluus on vallannut koko kaupungin. Satamassa testattiin Jean-Michel Jarren valoshown kalustoa ja keskikaupunki on käytännössä vuorattu Monacon lipuilla ja viireillä. Punavalkoiset kukkaistutukset ja samoilla väreillä somistetut liikkeiden näyteikkunat jatkavat teemaa. Siellä täällä näkyy myös Etelä-Afrikan lippuja - häiden virallisia Mariage Princier -viirejä unohtamatta.

Kotiin tultuamme napsautimme tv:n auki ja vaihdoimme kanavaksi Monaco Infon. Siellä huhuskandaalista ei tietenkään puhuttu mitään, vaan tarkastelun alla olivat vain ja ainoastaan häävalmistelut. Näimme muun muassa, kuinka matkamuistomyymälät esittelivät jos jonkinlaista hääaiheista kippoa, kuppia ja lautasta ja koululaiset harjoittelivat onnittelunumeroaan. Naureskelimme, että mikäli morsian peruu häät, nousee kaiken rihkaman arvo hulppeasti. Hääjuhlaan huolella ja hartaudella valmistautuneet lapset itkevät, juhlarahojen ja postimerkkien keräilijät hamstraavat kauppoja tyhjiksi keräilykohteistaan. Yli 50 miljoonan euron juhlat perutaan.

Ei ole helppoa olla prinsessakokelas.

F1-viikon huumaa

F1-viikonloppu lähestyy ja puoli Monacoa on paketoitu tyylikkäästi kanaverkkoon. Tunnelma on hektinen ja tiivistyy yhä vielä nämä viimeiset päivät ennen h-hetkeä. Lisäksi viime päivinä reilusti kohonnut lämpötila kuumentaa ilmapiiriä entisestään. Kisavalmistelut ovat näkyneet katukuvassa jo kuukauden pari rataa ja katsomoita rakennettaessa. Port Hercule -sataman ympäristö on kaiken keskipiste, joten siellä varustelu on luonnollisesti raskain.

Port Hercule isännöi varikkoaluetta ja isoimpia katsomoita. Kisa starttaa sinisten katsomoiden takaa.

Ensimmäisen mutkan jälkeen pitkä ja suora nousu kohti Kasinoa

Joka päivä kaupunkiin tuodaan bussilasteittain turisteja, ja en voi kuin ihmetellä, eikö joku toinen ajankohta sopisi paremmin. Hienoista valokuvista on ainakin turha unelmoida verkkoaitojen, porttien, katsomoiden ja kisaparakkien takia. Toisaalta formulakisa on yksi tämän kaupungin kuuluisimpia "nähtävyyksiä", joten ehkä osa turisteista kokee olevansa hyvinkin onnekkaita.

Formulat suhahtavat Kasinon ohi ja laskeutuvat sitten kohti tunnelia ja satamaa

Suora ennen saapumista takaisin satamaan

Rataa Port Herculessa uima-altaan shikaaneihin saakka

Muitakin lieveilmiöitä on havaittavissa. Marlboro-mainoksia on painettu suorastaan metritavarana ja ripustettu joka toiseen lyhtypylvääseen. Tupakkatuotteiden ja formulakisan lisäksi paljon muuta kaupungissa ei tällä hetkellä mainostetakaan lukuunottamatta radan valtavia banderolleja.

Kyseessä on jo 69. Monacon kisa!

Liikenne on lisääntynyt ja hankaloituu entisestään, kun tiimien rekat ja katsojat alkavat saapua tässä alkuviikosta. Liikennekaaosta aiheuttavat myös omilla autoillaan saapuvat turistit, jotka haluavat välttämättä ajaa formularadan ympäri. Täytyy myöntää, että kyllähän se omaakin mieltä sykähdytti vielä pari vuotta sitten. 

Kaupunki tulee olemaan loppuviikosta aivan tukossa. Ensimmäiset harjoitukset ajetaan torstaina, mikä tarkoittaa, että rata eli puoli kaupunkia suljetaan ensimmäisen kerran jo silloin. Minne tahansa ja mihin tahansa aikaan päivästä menet, joudut matelemaan ruuhkassa. Jopa busseilla oli jo eilen hankaluuksia, koska radan asfalttiin ei ole tehty kaistamerkintöjä. Ihmiset ajelevat bussikaistoilla ja muutenkin miten sattuu. Tilanne on niin hankala, että esimerkiksi koulut ovat lomalla keskiviikosta alkaen ja ihan Monacon vieressä Cap d'Ailin satamassa kahvilaa pitävä ystävämme M kulkee kaupungin halki töihin skeittilaudalla. Monacolaisista iso osa lähtee kokonaan pois hulinan alta. Mekin pakenemme Pohjois-Italiaan, mutta vasta perjantaiaamuna.

Opasteet tulevat tarpeeseen, jotta rekat, toimitsijat ja median edustajat löytävät perille

Sunnuntaille on näillä näkymin luvassa aurinkoista säätä, mutta nähtäväksi jää, pitääkö ennuste paikkansa. Sade toisi kyllä varmasti kisaan oman lisäjännityksensä. 

Voi olla, että meilläkin pakopaikassamme on pieni kisastudio lopulta pystyssä niin kummalliselta kuin se kuulostaakin, että ensin lähdemme pois ja sitten katsomme kuitenkin. :)

Varikkoalueen uloskäynti

Tästä se alkaa ja tähän se loppuu. Nopein voittakoon!

Joulukalenterin 20. luukku: Arvostele toisten joulukoristeita ;)

Joku tykkää vilkkuvista, soivista, monivärisistä valosarjoista, yhden mielestä kaikki valohärpäkkeet enkelikelloa lukuunottamatta ovat mautonta roskaa ja joillekin kelpaavat ainoastaan perinteiset ikkunatähdet ja kolmiomaiset kyntteliköt. Makuja on monenlaisia ja ne yleensä sekoittuvat hauskasti naapurustossa. Mikäpä siis hauskempaa, kuin arvostella toisten joulukoristeita - leikkimielellä tietenkin.

Me teimme eilen pienen kierroksen Monacon jouluvaloja ja -koristuksia ihmetellen, ihaillen ja pilkaten. Otin tietenkin mukaan myös kameran, jotta voin ikuistaa tämän vuoden hitit ja hudit.

Katukuvaa. Kadun yläpuolelle ripustetut jääpuikkoketjut ovat tosi nättejä.

Onkohan noita valoja ihan varmasti tarpeeksi? :D

Hotelli Hermitagelle (ja punaiselle Ferrarille) johtaa kuusin reunustettu polku. 

Katu, jolla pitävät majaa mm. YSL, Dior, Cartier ja Louis Vuitton, pitää valaista näyttävästi.

Kasinopuiston kuusi sai mieheltäni rankkaa kritiikkiä. Minä sain hyvät naurut.

Kasinon eteen oli loihdittu taikametsä, jonka kuusien keskeltä pilkotti palmuja.

Osa puiston palmuista oli valaistu ihan tarkoituksella.

Joulukylässä oli tunnelmaa...

... churroja, joilla ei sinänsä ole mitään tekemistä jouluvalojen kanssa...

... kilttejä poneja siliteltäväksi...

... pelottavia Pähkinänsärkijä-ukkeleita...

... ihana karuselli valkoisine hevosineen... 

... ja maailmanpyörä.

Pintaa syvemmältä

Suomesta hankittu Blistexin luottohuulirasvani pääsi loppumaan, ja koska jossain kuulin kehuttavan Biothermin huulirasvaa, marssin sen suuremmin ajattelematta Monacon Sephoraan, joka siis sijaitsee ylellisessä Metropolitan-ostoskeskuksessa. Kaupassa myyjä tarjosi apuaan, joten minä selitin ontuvalla ranskallani, mitä tarvitsen. Myyjä valitteli, että Biothermin rasvaa ei heillä ole, mutta:

- Voisinko esitellä teille muita vaihtoehtoja?

Vastasin, että mikä ettei ja myyjä johdatti minut toiselle hyllylle. Sain käteeni pienen purnukan ylistävän esittelyn kera.

- Ahaa. Mitenkäs paljon tällä on hintaa? kysyin, vaikka olen toki jo ymmärtänyt, ettei se ole soveliasta - jos ei ole rahaa ostaa hintaa kysymättä, ei kauppaan tulisi edes astua työntekijöiden päivää pilaamaan.

- 42 euroa, myyjätär vastasi.

42 euroa! Kerroin myyjälle samantien, että rasva on liian kallis. Tästä alkaen myyjän käytös muuttui suorastaan alentuvaksi. Marssimme Lancômen hyllylle ja myyjä oli etsimässä huulirasvaa, kun seuraamme liittyi toinenkin myyjätär. 

- Etsitkö jotain? kysyi uusi tuttavuus minua palvelleelta myyjältä.

- Juu, tämä nuori tyttönen tässä haluaisi ostaa huulirasvan, kuului vastaus.

Anteeksi, mitä?! Olen 27-vuotias ja kyllä huomannut, että iäkkäämmät miehet joskus tytöttelevät, mutta eivät sentään hekään (ainakaan Suomessa) asiakaspalvelutilanteissa.  No, huulirasva löytyi, ja kaksoispommitus alkoi:

- Tämä maksaa vain 17 euroa ja on erittäin riittoisa ja hoitava rasva, sanoi ensimmäinen myyjä maireasti.

- Se kestää ainakin 5-6 kuukautta, joten hintaa ei tule kuin muutama euro kuukautta kohden, lisäsi toinen silmin nähden huvittuneena.

- No entäs, jos en pidä siitä ja se jää käyttämättä? Onko teillä testeriä? tiedustelin jo hieman turhautuneena.

- Ei ole, mutta se on oikeasti todella hyvä huulirasva, pommitus jatkui.

Hetken aikaa myyntipuhetta kuunneltuani ja jo aika ärsyyntyneenä kerroin myyjälle, että haluan harkita asiaa. Hän poistui takavasemmalle naureskelemaan kollegansa kanssa.

Monacossa on juuri tällaista. Ihminen määritellään kaupoissa ulkonäön ja pankkitilin katteen perusteella. En mielelläni tee virheostoksia, joten kaupoissa käyminen on pahimmillaan painajaismaista. Myyjät katselevat nenäänsä pitkin, kun en osta lähes täydellistä mekkoa tai kenkäparia tai vaikka sitten huulirasvaa, vaan mieluummin säästän rahani siihen täydelliseen tuotteeseen, joka ehkä odottaa minua seuraavassa kaupassa. Mielestäni tämä on täysin normaalia. Olenko aivan hakoteillä?

Fête Nationale

Perjantaina Monacossa oli Fête Nationale eli kansallispäivä. Jo viikkoa ennen juhlapäivää parvekkeille, sisäänkäynneille, jopa autoihin alkoi ilmestyä punavalkoisia Monacon lippuja. Perjantain lähestyessä jopa monien kauppojen näyteikkunat oli koristeltu punavalkoisin vaattein, autoin, leivoksin...

Juoruja

Monacolla kuulemma menee taloudellisesti huonosti ja täälläkin joudutaan siis turvautumaan valtionvelan kasvattamiseen. Kyllähän sen tietenkin järki jo sanoo, että jos Euroopan rikkaat eivät rikastu, niin ei heidän tänne kannata tullakaan, jolloin valtiolta jää paljon tuloja saamatta. Jos ja kun talous elpyy, riittää Monacoonkin taas muuttajia. Tällä hetkellä kaupungissa on paljon asuntoja vapaana, koska monet ovat joutuneet lähtemään muualle jo kuukausia sitten.

Kesäkuussa kihlautuneelle prinssi Albertille tuottanee tuskaa taloustilanteen lisäksi myös Robert Eringerin blogissaan esittämät syytökset. Albert palkkasi Eringerin vuonna 2002 selvittämään hänelle, minkälaisia bisnesdiilejä ruhtinaskunnan rajojen sisällä asukkaiden toimesta tehdään. Eringer ehti nuuskia ympäriinsä viisi vuotta ja löytää kaikenlaista ikävää, muun muassa asukkaiden yhteyksistä Venäjän ja Italian mafiaan, ase- ja huumekauppaan sekä rahanpesuun.

Albertilla meni vakoilun tuloksista ilmeisesti pupu pöksyyn, sillä vuonna 2007 hän erotti Eringerin tehtävistään, päätti jättää tämän viimeisen palkan maksamatta ja unohtaa koko kurjuuden. Tällä hetkellä palkka-asiaa puidaan Yhdysvalloissa oikeudessa ja Eringer tykittää blogissaan ilmoille kaiken löytämänsä loan. Ja sitähän riittää! Tiesittekö muuten, että alueen paikallislehti, joka kattaa Monacon ja Ranskan Rivieran alueita, ei saa kirjoittaa Monacosta mitään negatiivista? Eringerin blogista poimittua tämäkin.

Rahanpesijöillä on siis Monacossa hyvät oltavat. Kurkistetaan vertailun vuoksi tavallisen kansalaisen arkeen. Mieheni vanhemmat ovat käymässä täällä koiransa kanssa, ja palatakseen kotimaahan ongelmitta koiralla täytyy olla notarisoitu lääkärintodistus. Mies meni notaarille eläinlääkärin allekirjoittaman ja leimaaman todistuksen sekä eläinlääkärin henkkarikopion kanssa. Notaari ihmetteli, että eihän tämä nyt näin voi mennä, ja pyysi miestäni hankkimaan eläinlääkärin henkilökohtaisesti paikalle allekirjoittamaan lääkärintodistus. Öö, ehkä eläinlääkärillä on virka-aikaan parempaakin tekemistä? Mieheni kysyi notaarilta, onko se tosiaan ihan välttämätöntä, kun kyseessä on sentään vain koiran paperi... Edessä oli soitto toiseen notaaritoimistoon, jossa koiran todistusasia on yleensä hoidettu, ja sieltä notaarille vakuutettiin, että mieheni ei yritä tehdä minkäänlaista rikosta... :D

Tivoli tuli kaupunkiin

En edes muistanut, että tivoli parkkeeraa Monacoon näin syksystä. Viime viikolla laitekaravaanit kuitenkin saapuivat ja laitteet asennettiin paikoilleen, ja viikonloppuna tivoli oli jo täydessä toiminnassa Port Herculessa. Me kävimme siellä eilen rauhallisen sunnuntain piristykseksi, mutta emme kyllä kokeilleet laitteita. Viime vuonna menimme maailmanpyörään ja minulle tuli jo sen pyörimisestä niin huono olo, että muut kieputtimet eivät todellakaan houkuttele.

Meidän ainoa tavoitteemme oli löytää churro-koju. Kiersimme puolet tivolista, ostimme churrot ja kiersimme toisen puolen churroista nauttien. Erityisen suosittuja aikuisten keskuudessa tuntuivat olevan arvonnat ja pelit, esimerkiksi koneet, joihin voi ostaa eräänlaisia kolikkoa muistuttavia poletteja ja niillä yritetään saada lisää poletteja ja palkintoihin oikeuttavia pistekortteja putoamaan koneesta ulos pelaajalle. Varmaan koko muu maailma tuntee nämä koneet, mutta minulle ne olivat aivan uusi tuttavuus. Mieheni halusi pelata ja ostimme 35 polettia. Sitten valitsimme koneen, jossa oli mahdollisimman paljon tavaraa putoamaisillaan voiton maksimoimiseksi. Tietenkään pudottaminen ei ollut kovin helppoa, mutta pelaaminen oli todella hauskaa.

Ennen lähtöä söimme vielä soccat. Socca on paikallinen versio pannukakusta ja sen valmistamiseen käytetään kikhernejauhoa, vettä, suolaa ja oliiviöljyä. Socca paistetaan puilla lämmitetyssä uunissa pinnalta rapeaksi ja se on maukkaimmillaan juuri paistettuna. Tivolin socca oli oikein hyvää, mutta ehkä vähän liian suolaista minun makuuni. Muuten olen syönyt soccaa ainoastaan Nizzan vanhankaupungin suositussa René Soccassa. Minusta sinne on aina mukava mennä, sillä ensitreffeillämme söimme siellä lounasta. Silloin maistoin ensimmäisen kerran soccaakin.

Minusta on joskus mukava tarkkailla ihmisiä ja eilen tivolia kiertäessä silmiin pisti lasten ja erityisesti nuorten pukeutuminen. Ylipäätään Monacossa näkee hämmentävän paljon "hyvin" pukeutuvia lapsia ja teinejä. Lapset sentään on yleensä puettu lapsille sopivasti, mutta teini-ikäisten vaatetuksessa  näkyy selvä muotilehtien ja Monacon rahakkaan ilmapiirin vaikutus. Minulle on vierasta, että kasvoiltaan 13-vuotiaan näköinen tyttö keikkuu 8 sentin koroilla merkkivaatteissa Vuitton-laukku kädessä. Täysissä meikeissä tietenkin. Näin tällaisia tyttöjä eilen laumoittain. Merkkivaatteissa ja siinä, että vanhemmat suostuvat maksamaan vaatteet, ei sinänsä ole mitään pahaa, mutta jokin kokonaisuudessa saa miettimään, että ulkonäkö on saanut turhan suuren merkityksen.

Olen kyllä huomannut, että täällä arvioidaan ihmistä ulkonäön perusteella paljon enemmän kuin missään muualla, missä olen ollut. Erityisen selvästi tämän tuntee talvella turistien ja kesätyöläisten puuttuessa, kun paikalla ovat ainoastaan monacolaiset ja lähialueiden ihmiset. Paine pukeutua tiettyjen standardien mukaan on varmaan musertava nuorelle, joka vielä hakee omaa identiteettiään ja paikkaansa suhteessa muihin. Monacossa ei sitä paitsi näe esimerkiksi gootteja, punkkareita tai hippejä, joihin missä tahansa kaupungissa törmää aika nopeasti. Ihmiset ovat kaikki kuin samasta, klassisesta vaatepuusta veistettyjä, mikä on oikeastaan aika tylsää. Tivoli sentään tuo hetkiseksi vähän väriä pankkiirien ja bisnesmiesten kotikulmille.

Elokuviin!

En ole aina ollut mitenkään innokas elokuvissa kävijä (tai elokuvien katselija muutenkaan), mutta toisinaan on aikoja, jolloin elokuvat kiinnostavat. Kesällä tein taas täyskäännöksen, kun huomasin, että Sinkkuelämää 2 pyörii leffateattereissa. Sitähän oli sitten päästävä katsomaan.

Ranskassa suurin osa leffatarjonnasta on joko ranskalaisia elokuvia tai kansainvälisiä, mutta ranskaksi dubattuja, elokuvia. Kun tuttu näyttelijä mongertaa vieraalla äänellä ranskaa suun ja ilmeiden liikkuessa eri tahtiin, ei alkuperäisiin versioihin tottunut ole ihan vakuuttunut. Lopputulos on pahimmillaan koominen tai vaihtoehtoisesti ärsyttävä ja epäuskottava. Ranskan ymmärtäminenkään ei minulta käy aina ihan saumattomasti. Elokuvasta riippuen dubbaus voi joskus olla ihan siedettävää, mutta onneksi alueen elokuvateattereissa on tarjolla jonkin verran alkuperäisversioita. Dubbaamattomat versiot on merkitty lyhenteellä VO eli Version Originale. Niissä on käsittääkseni aina ranskankielinen tekstitys. Ranskaksi dubatut on puolestaan merkitty lyhenteellä VF, Version Francaise. Internetissä elokuvat voi helposti tarkistaa AlloCinéstä ja sieltä selviää myös, mitä versioita missäkin lähiteattereista on tarjolla.

Sinkkuelämää 2:n päädyimme katsomaan Cinéma Rialtoon, Nizzaan. Jo tämän kokemuksen perusteella oivalsin, että VO-leffoja ei pääasiassa moderneimmissa teattereissa esitetä. Lippuja oli myymässä karmeasta tupakkayskästä kärsivä nainen, joka näytti siltä, kuin olisi työskennellyt lipunmyyjänä teatterin perustamisesta lähtien. Aulassa oli limsa- ja karkkiautomaatti, joten rakastamani popcornin narskuttamisen sai unohtaa tykkänään. Sali oli nätisti sanottuna ajan patinoima. Millään näistähän ei loppujen lopuksi ole kovin paljon painoarvoa, mutta ongelmia oli myös kuvan- ja äänenlaadussa. Tekstitys tuli ihan tarpeeseen. Uusimman Twilight-elokuvankin taisimme tosin käydä katsomassa Rialtossa, koska sitä ei muualla juuri esitetty VO:na.

Mercuryssa Nizzassa kävimme katsomassa toimintasekoilu Kick Assin. Mercury menee vähän samaan kastiin Rialton kanssa, mutta kaikin puolin hitusen modernimpi leffateatteri on kuitenkin kyseessä. Kuvassa ja äänessä ei ollut mitään valittamista ja Mercuryynkin menimme uudestaan. Toisella kertaa katsoimme aivan loistavan englantilaisen elokuvan An Education salissa 3, joka oli todella pieni! Sali oli vain puoliksi täynnä ja olo oli silti kuin 40-paikkaisessa lentokoneessa.

Nizzan elokuvateattereista tasokkaimmat ovat Pathé - Massena ja Pathé - Le Paris. Kävimme niissä ensimmäistä kertaa ihan hiljattain. Massenassa katsoimme hauskan ja sympaattisen animaatioelokuvan Moi, moche et mechant (Itse ilkimys) 3D-versiona. Olimme kummatkin ensimmäistä kertaa katsomassa 3D-elokuvaa ja kokemus oli erittäin viehättävä. Toisessa mainituista Pathén elokuvateattereista näimme vampyyrielokuvan Laisse-moi entrer (Let me in). Verrattuna Rialtoon ja Mercuryyn lippujen hinnat ovat muutaman euron kalliimmat ja 3D-elokuvalipusta saa maksaa vielä pari euroa ekstraa. Pathén teattereissa myydään popcornia, mikä on ihanaa, ja siihen sujahtaakin tällaiselta herkkusuulta liian usein muutama lisäeuro.

Monacossa on ainoastaan yksi leffateatteri, Le Sporting. Aivan kasinon lähellä sijaitseva teatteri on tietenkin kaikin puolin moderni ja teknisestikin kaiketi tasokas. Olen ollut Sportingissa katsomassa useammankin elokuvan (mm. Ice Age 3, viimeisin Harry Potter, Going the Distance), mutta ongelma on VO-elokuvien vähäinen tarjonta. Liput ovat hinnoiltaan samaa luokkaa kuin Pathén teattereissa Nizzassa ja popcorniakin on myytävänä. Joku aika sitten hoksasin, että sitä voi pyytää kippoon puolet sokeroituna ja puolet suolattuna, mikä oli aivan loistava idea.

Kesäisin Monacossa toimii muutaman viikon ajan myös ulkoilmaelokuvateatteri Monaco Open Air Cinema. Itse en ole koskaan käynyt siellä katsomassa mitään. Olen ehdottanut sinne menoa pari kertaa, mutta mieheni on valittanut, että penkit ovat äärimmäisen epämukavat, muoviset puutarhatuolit ja hyttysetkin ovat riesana. Sitä paitsi elokuvaintoni heräsi viime kesänä toden teolla juuri heinäkuun helteiden aikaan, jolloin oli ihanaa vetäytyä ilmastoituun elokuvateatteriin pariksi tunniksi kuumuutta pakoon. Ulkoilmassa tämä puoli elokuvaelämyksestä jää vuoden kuumimpaan aikaan valitettavasti kokematta.

Monaco Kart Cup, osa 2

Laiskuus iski huomatessani, että Kart Cup tulee suorana Monacon tv-kanavalta ja paikan päälle menon sijaan jännitimme kisoja siis kotisohvalla. Kävimme tosin perjantaina seuraamassa kestävyyskilpailun aika-ajoja satamassa. Televisiosta kyllä näki huomattavasti paljon paremmin, mitä radalla oikeasti tapahtuu - kameroita kun oli sen verran monta, että autoja pystyi seuraamaan vaikka radan ympäri. Televisiosta näimme myös kaikki ulosajot ja kolarit. Muutama oli aika pahan näköinen. Sunnuntaina puolet kestävyysajon autoista kolaroi heti startin jälkeen ensimmäisessä mutkassa ja silloin paikalle lähetettiin ihan ambulanssi.

Sunnuntaina kaikki ei muutenkaan mennyt loistavasti. Kisa jouduttiin keskeyttämään ensimmäisen kolarin jälkeen ja startti uusittiin 15 minuutin odottelun jälkeen. Autot ehtivät olla radalla alle 20 minuuttia, kun alkoi sataa ja kisa keskeytettiin uudestaan. Kaikkiin autoihin vaihdettiin sadekelin renkaat ja siinähän meni aikaa. Sadetta ei kestänyt kauaa, mutta autot pääsivät takaisin radalle 45 minuuttia ennen ruutulippua. Siinä vaiheessa rata olikin jo täysin kuiva ja sadekelin renkaista enemmän haittaa kuin hyötyä. Loppupäivä jatkui samoissa merkeissä - välillä satoi, välillä ei ja kilpailuluokat saatiin hädin tuskin ajettua.

Joukkue, jossa mieheni ajoi viime vuonna, oli tälläkin kertaa mukana kestävyysajossa. Viimeksi yksi kuskeista kolaroi auton sen verran pahasti, että joukkue menetti paljon ajoaikaa, kun autoa korjattiin. Sijoitus ei ollut mitenkään loistava silloin ja tänä vuonna kisa meni vielä huonommin ahkeran kolaroimisen seurauksena. Viimeinen kolmesta ajokerrasta päättyi heidän osaltaan jo ensimmäiseen mutkaan. Parempi onni ensi kerralla.

Monaco Kart Cup

Tänään alkaa Monaco Kart Cup, joka kestää koko viikonlopun. Karting-rata on rakennettu Port Hercule -satamaan eli osittain samaan paikkaan, mistä formulatkin ajavat toukokuisin. Kilpailussa on kolme luokkaa: kaksi ihan oikeaa kilpailuluokkaa ja lisäksi 6 tunnin kestävyysajo joukkueille. Meitä kiinnostaa lähinnä tuo kestävyyskisa, joka ajetaan kolmessa kahden tunnin pätkässä lauantaina ja sunnuntaina. Joukkueissa pitää olla 3-5 kuljettajaa ja joukkueenjohtaja. Muuten on sitten kuskeista itsestään kiinni, kuinka he ajamisensa järjestävät. Joukkueita kisassa on yhteensä noin 40, joten radalla ja varikollakin on paikoitellen aika ahdasta.

Lähtöä odotellessa, Kart Cup 2009

Viime vuonna mieheni oli mukana neljän hengen joukkueessa ja heidän suunnitelmansa mukaan jokaisen tuli ajaa puoli tuntia kerrallaan. Eihän siitä loppujen lopuksi mitään tullut, sillä yksi kuljettaja löi hanskat tiskiin toisen ajon jälkeen ja yhdellä ei muuten vaan kestävyys riittänyt puolen tunnin ajoon. Itse en edes tiennyt, että karting on fyysisesti niin rankkaa! Mieheni joi hiilihydraattipitoisia urheilujuomia, söi valtavia annoksia pastaa ja popsi palauttavia energiapatukoita koko viikonlopun ja onnistui pitämään itsensä ajokunnossa.

Olen tyytyväinen, että tänä vuonna menemme vain katsomaan. En tiedä, kumpaa toivon enemmän, sadetta vai hienoa säätä. Jos on nätti sää, on katsominen huomattavasti miellyttävämpää, mutta toisaalta sateella olisi enemmän katsottavaa. Televisiossa mainittiin eilen Michael Schumacherin ja Fernando Alonson nimet Kart Cupin yhteydessä, mutta en ehtinyt saada selville syytä. Viime vuonna tosin Nelson Piquet Jr oli ajamassa kestävyyskisaa, mutta en silti ihan usko, että Schumi ja Alonso tekisivät saman tempun. Eiköhän mysteeri viikonlopun aikana selviä.

Jouluvaloista inspiroitunut

Monacossa asennetaan jouluvaloja! Ihanaa. Urakka alkoi maanantai-iltana. Tulimme treeneistä kotiin juuri kun ensimmäisiä valoja asennettiin. Tähän päivään mennessä valoja on saatu ripustettua jo aika paljon meidän päässä kaupunkia. Valot ovat hyvin tyylikkäät, yksiväriset jääpuikkoketjut, jotka ulottuvat kadun yli. Vaikkei täällä olekaan loppusyksystä ihan niin pimeää ja ankeaa kuin Suomessa, jouluvalot tuovat tunnelmaa ja piristävää valoa kaduille.

Odotan jo innolla paitsi valojen sytyttämistä myös perinteistä joulutoria. Eipä torilta viime vuonnakaan löytynyt yhtään mitään ostettavaa - paitsi churroja. Niillä täytyy tänäkin vuonna käydä herkuttelemassa pari kertaa. Lämpimät churrot kalseassa Etelä-Euroopan talvisäässä joululaulujen soidessa ympärillä ovat jotain sellaista, mitä Suomessa asuessani tulisin kaipaamaan. Kuulostaako oudolta? Pari vuotta sitten joulukuussa tein jopa pienen ja pikaisen kiertomatkan, jonka teemana oli joulutorit! Kävin toreilla Milanossa, Baselissa, Colmarissa, Strasbourgissa ja Frankfurtissa aikataululla päivä per tori. :)

Basel, Sveitsi

Colmar, Ranska

Strasbourg, Ranska

Frankfurt, Saksa

Jossain vaiheessa talvea joulutorin kylkeen Monacoon avataan myös ulkoilmaluistinrata. Kävimme siellä viime vuonna kerran. Oli aika omituista luistella lämpötilan ollessa jotain +12 astetta. Jää oli luistimen alla pehmeää ja kesti hetken ennen kuin "aitoihin" pakkasjäihin tottunut suomalainen sai kunnon tuntuman omituiseen, pehmoiseen rataan. Luisteleminen oli kuitenkin älyttömän kivaa ja ihan varmasti menemme tänäkin vuonna kokeilemaan.

Jouluvalojen asentaminen olisi muuten saattanut vielä viime viikolla ahdistaa, mutta löysin lauantaina Cannesista nätin talvitakin ja puoleen hintaan lämpimän neuletakin. Nyt saa syksy tai vaikka talvi tulla ihan milloin vain. Kenkiä en kyllä vieläkään löytänyt, joten niiden etsintöjä joudun vielä sinnikkäästi jatkamaan. Huoh.

Journée du Patrimoine

Tänään Monacossa vietetään EU:n kulttuuripäivää, minkä ansiosta eri puolilla kaupunkia on monenlaista ohjelmaa ja museoihin ja nähtävyyksiin pääsee ilmaiseksi tai alennettuun hintaan. Tämän vuoden teemana on urheilu, vaikka suurin osa ohjelmasta ei kyllä minun nähdäkseni liity siihen mitenkään.

Meidän kulttuuripäivään urheilu sentään sisältyi, sillä mieheni oli lupautunut stadionille pöytätennisnäytökseen pelaamaan. Aamulla yhdeksältä olimme jo skootterin selässä ja naureskellen arvelimme, että näytöstä ei kyllä ole yhtään kukaan katsomassa niin varhain. Stadionin aulassa oli kuitenkin yllätykseksemme jo vierailijoita odottamassa ensimmäisen opastetun kierroksen alkua. Pöytätennis ja taekwondo esiteltiin ensimmäiselle ryhmälle yhtä aikaa ja vierailijat pääsivät halutessaan kokeilemaankin lajeja. Näytökset olivat kauhean kiinnostavia ja olisin voinut istua stadionilla vaikka koko päivän katsomassa eri lajien esittelyjä!

Näytöksen jälkeen pyörähdimme kotona syömässä ja jatkoimme kulttuuripäivää. Vierailujen kohteeksi tarjonnasta valikoituivat Grands Appartements du Palais Princier (palatsin museohuoneet) ja Musée Océanographique (merimuseo ja akvaario). Kummatkin olivat ihan käymisen arvoisia, mutta odotettu väenpaljous häiritsi etenkin akvaarioiden ihailua. Palatsin museohuoneissa oli maalauksia ruhtinaskunnan hallitsijoista ja vanhoja esineitä. Myös huoneet sinänsä olivat kattomaalaustensa ja sisustuksensa puolesta näkemisen arvoiset. Mieleenpainuvin yksityiskohta oli tunnelmaltaan suorastaan enkelimäinen maalaus Rainier III:sta ja Gracesta lapsineen (ja koirineen). Kuvassa perheen kuopus Stéphaniekin on jo vähintään teini-iässä, joten perheen arki ei tainnut ihan vetää vertoja kuvan harmonisuudelle.

Merimuseossa ei ollut tällä hetkellä näyttelyä, mikä oli vähän tylsää, mutta kaloja me sinne menimmekin katselemaan. Ja kyllähän niitä olikin kaikenvärisiä, - muotoisia ja -kokoisia. Monet kaloista olivat niin upeita, että niitä olisi voinut ihailla loputtomiin, mutta niin vaan oli siirryttävä ja annettava tilaa toisille katselijoille. Valokuvien ottaminenkin jäi, sillä palatsissa kuvaaminen oli kielletty ja kaloista en jaksanut edes yrittää ottaa nättejä kuvia, kun koko ajan joku oli tuuppimassa johonkin suuntaan.

Illalla kaupungilla olisi vielä tarjolla ilmainen elokuvanäytös. Filmi on muistaakseni 60-luvulta, mutta en nyt muista sen nimeä. Pääosissa Alain Delon ja Jane Fonda. Saa nähdä, tuleeko mentyä vai voittaako kotisohvan kutsu.

Muurari muuraa taloa

Aina jossain päin kaupunkia rempataan tai rakennetaan. Kesän aikana valmistui uusi tunnelinpätkä ja nyt kaupungilta päin pääsee kätevästi Fontvielleen. Tätä reittiä meidän taloudesta kuljetaankin ahkerasti, kun käymme kumpikin stadionilla treenaamassa pari kertaa viikossa ja asumme ihan toisella puolella Monacoa. Tunneleita pitkin pääsee suht nopeasti hurauttamaan kaupungin läpi - paitsi ruuhka-aikaan, joka kesäkuukausina kyllä tuntuu jatkuvan aamusta iltaan.

Tunnelin jälkeen valmistui liikenneympyrä Place d'Armesille. Tästä projektista emme edes tienneet, koska olimme Suomessa koko elokuun. Saimme virkistävät naurut, kun kotiin palattuamme samana iltapäivänä raahauduimme väsyneinä Monte Carlo Bariin syömään ja seurasimme liikenneympyrän käyttöönoton sujumista. Ongelmia aiheutti ympyrästä lähtevä bussikaista, jonka Kielletty ajosuunta -merkki jäi aika isolta osalta huomaamatta. Tietenkin paikalla oli myös pari poliisia seuraamassa tilannetta. Poliiseilla näytti alkavan hiljalleen keittää, kun joka toinen minuutti joku päästeli bussikaistalle ja pahimmat skootterilla tuhatta ja sataa. Siinä sitten vihellettiin pilliin, huidottiin käsillä ankarasti ja tarpeen tulleen vähän huudettiinkin kuskin levitellessä hämmentyneenä käsiään.

Tällä hetkellä Boulevard d'Italie on tietyömaana. Viime viikolla olimme autolla aamulla liikkeellä ja, kappas, osasta katua oli tullut yksisuuntainen ja vastaantulevan kaistan liikenne ohjataan nyt eri katua pitkin liikenneympyrään, joka on myös ihan uusi. Tosin luulen, ettei tämä ole mikään pysyvä järjestely, vaan ilmeisesti kyseessä on sähköverkon huoltotyö.

Eniten päänvaivaa meille aiheuttaa kuitenkin Tour Odéonin rakennustyömaa. Ensinnäkin se sijaitsee 200 metrin päässä asunnoltamme, jonka ikkunat ovat tietenkin samaan suuntaan. Varsinkin loppukeväästä meteli oli lähes sietämätön. Mahdoton jyminä alkoi puoli kahdeksalta ja jatkui helposti kellon ympäri ja ylikin. Suomen matkan jälkeen tilanne on ollut melun osalta paljon parempi, mutta nyt siellä näytetään tekevän perjantaisinkin töitä ainakin iltayhdeksään. Edelleen sieltä kuuluu tasainen kilkatus ja kolina ja rekat jyristävät ohi tuon tuosta, mutta desibelit ovat huomattavasti pienemmät.

Toinen ongelma on parkkipaikkojen puute. Aamulla asukkaat lähtevät töihin ja paikkoja vapautuu, mutta ne täyttyvät hyvin nopeasti Odéonin rakennustyöläisten autoista. Illalla tilaa alkaa taas vapautua, mutta sitten asukkaat tulevat takaisin. Useina päivinä mieheni on tullut lounasaikaan töistä kotiin ja kaikkien kilometrin säteellä sijaitsevien laillisten sekä laittomien parkkipaikkojen oltua varattuina ei ole muu auttanut kuin lähteä ulos syömään tai muuten vain kuluttamaan aikaa. Hyvällä onnella parkkipaikan on löytänyt sitten myöhemmin, mutta helppoa ei sekään aina ole ollut. Ongelma näyttäisi olevan pahimmillaan maanantaista torstaihin, joten nyt voi taas huokaista helpotuksesta muutamaksi päiväksi.

Väliaikaisista hammastenkiristelyistä huolimatta on hieno juttu, että katuverkostoa kehitetään. Siitä huolimatta tulee mieleen, onko tänne mitään järkeä rakentaa lisää asuntoja. Tour Odéon koostuu kahdesta tornista, joista toisessa on 47 ja toisessa 49 kerrosta. Korkeutta talohirviölle tulee 170 metriä! Olen ymmärtänyt, että osa pinta-alasta rakennetaan toimistoiksi, mutta suurimmaksi osaksi torniin valmistuu asuntoja. Asunnot tietävät lisää ihmisiä, mikä taas tarkoittaa enemmän autoja Monacon jo valmiiksi tukkoisille kaduille.

Onneksi edessä on nyt pitkä ja rauhallinen off-season, jolloin ruuhkia pystyy välttämään ajoittamalla liikkumisensa. Kesän aikana hoidamme kauppareissut skootterilla ja silloin pitää aina ostaa vain sitä, mikä on ehdottomasti tarpeellisinta. Sitä paitsi tavaroiden pakkaaminen skootteriin on minusta hermoja raastavaa hommaa! Pian voimme hoitaa kauppareissut autolla, jolloin yksi kaupassa käynti viikossa riittää. Minulle tämä on sitä arkipäivän luksusta.

Terveisiä Monacosta!

Elämä täällä on aika erilaista kuin koti-Suomessa. Taskukokoisen kaupunkivaltion kaduilla huristelevat lukemattomat luksusautot ja naiset kopistelevat korkeissa koroissaan Vuittonin laukut olkapäillä heiluen. Julkkiksista kiinnostunut löytää bongailtavaa - kerran kanssani samaan hissiin asteli kukapa muukaan kuin ruhtinaskunnan kohuprinsessa, Stephanie. Ylellisyydellä on kuitenkin kääntöpuolensa, eikä kaikki ole niin täydellistä, kuin ulospäin näyttää...

Bisous et à bientôt,

Emilia