P lähti tänään takaisin hyiseen Suomeen. Meillä oli kyllä tosi onnistunut viikonloppu ja vaikka touhua riitti, ehdimme myös lepäillä sopivassa suhteessa. Riviera on siitä mukava paikka, että täällä ei ole varsinaisia must-see nähtävyyksiä, joten lomalla voi oikeasti vain ottaa rennosti ja nautiskella.
Perjantaina haimme P:n Nizzan lentokentältä ja ajoimme saman tien Ventimigliaan myöhäiselle lounaalle. Ventimigliassa oli suloinen tunnelma: markkinapäivä ja aurinkoinen, melko lämmin sää. Oli aivan ihanaa herkutella maailman parhailla pizzoilla maailman parhaassa seurassa. Illalla ei kyllä sitten enää ruoka maistunutkaan, kun kaikkien mahat tulivat sen verran täyteen. Loppupäivä meni muutenkin rauhallisissa merkeissä koti-iltaa viettäessä. Tunnin happihyppelylle sentään kävimme tyttöjen kesken.
Auringonpaiste jatkui lauantaina, ja me tytöt hyppäsimme autoon ja hurautimme au pair -aikojen kotikylääni Ezeen. P sai kunnon annoksen kulttuurikoulutusta jo menomatkalla, kun pysähdyimme Monacossa postiin. Jouduin parkkeeraamaan auton aika huonoon paikkaan, joten jätin vain periranskalaiseen tyyliin hätävilkut päälle ja seurailin tilannetta postista. Aika pian paikalle ajoikin poliisiauto, josta nousi poliisi kiertelemään autoamme. Laukkasin paketteineni paikalle selvittämään tilannetta, väläytin leveän, aseistariisuvan hymyn ja selitin poliisille, että siirrän auton parin minuutin päästä. Poliisi heltyi ja pääsin jatkamaan asiointiani postissa. P totesi huvittuneena, ettei olisi mennyt Suomessa läpi.
Ezessä oli huomattavasti rauhallisempaa kuin turistisesongin aikana, joten vuoristokylän kiertäminen oli oikein miellyttävää. Nopeastihan paikka oli nähty, mutta ainakin P sai otettua hienoja valokuvia sekä ostettua postikortit ja pari pientä ruokatuliaista. Kun nälkä alkoi kolkutella vatsassa, lähdimme takaisin kotiin. Illalla A meni katsomaan pöytätennismatseja stadionille ja mekin lähdimme myöhemmin käymään siellä. Kävimme samalla kaupassa vertailemassa Carrefouria Suomen marketteihin. Pienet on meillä ilot.
Sunnuntai oli yllättäen sateinen, ja masentavan sään takia Monacon kiertokävely sai jäädä. Aamupäivän jumitimme kotona: A pelasi tietokoneella, P ihaili maisemaa ja pohdiskeli ja minä soitin pianoa ja lauloin. Lounaan jälkeen painostin muita lähtemään jälkkäreille kaverimme M:n kahvilaan, vaikkei ollut varmaa, onko paikka edes auki niin huonolla säällä. Onneksi menimme, sillä istuimme kahvilassa lopulta melkein kaksi tuntia nautiskellen kakkupaloistamme ja lämpimistä juotavistamme sekä höpötellen niitä näitä. M:kin ehti istumaan kanssamme pitkät tovit sateen pitäessä asiakkaat kotosalla. Illalla menimme kaiken lisäksi vielä nelistään syömään Monacon Brasserieen, joten loppujen lopuksi sadepäivä ei olisi voinut paremmin sujua.
Maanantaiaamuna P:n ensimmäinen kysymys oli, paistaako aurinko... Ja paistoihan se lähes pilvettömältä taivaalta! Olimme ihan fiiliksissä hyvästä säästä, sillä olimme sopineet jo perjantaina, että maanantaina menemme Nizzaan. Pääsimme lähtemään älyttömän myöhään, vasta joskus vähän ennen kahtatoista, mutta eihän se mitään haitannut. Jäimme bussista poin Nizzan satamassa ja kävelimme rannanmyötäisesti kohti vanhaa kaupunkia. Meri oli hurjan kaunis auringon loisteessa, ja jälleen kerran olin iloinen siitä, että on vasta helmikuu ja kaupunki on kesään verrattuna niin rauhallinen.
Vanhan kaupungin tunnelma oli hurmaava sekoitus hyväntuulisen eloisaa ja lempeän leppoisaa. Kävelimme rauhallisesti kohti Chez Renéä, jonne halusin viedä P:n maistelemaan soccaa, ja hetken mielijohteesta ostimme jonkun pikkukadun boulangeriesta chèvre-fougassen eli eräänlaisen focaccian ja pizzan hybridin. Socca-paikkaa kohti kävellessämme P:n kulttuurikoulutus jatkui, kun yksi mies huikkasi meille "Bon appétit!" ja kysyi sitten, mitä olimme ostaneet lounaaksi ja halusi tietää muutakin meistä. Hän oli itse asiassa tosi mukava ja olin sen verran seurallisella tuulella, että jatkoin juttua, ja sitten kävikin ilmi, että myös hän soittaa ja laulaa. Vaihdoinkin mielelläni yhteystiedot ennen kuin tiet erosivat, koska musiikkikontakteja ei todellakaan voi olla liikaa.
Chez René oli suljettu ja jouduimme palaamaan vähän matkaa takaisin toiseen socca-paikkaan. Jonotimme tiiviisti iholle jonossa tulevien ranskalaisten kanssa ja otimme annoksen soccaa mukaan. Löysimme oikeustalon edestä aurinkoisen aukion, jonka suihklulähteen reunalla lounastimme. Tulimme eväistämme niin täyteen, ettei edes jälkiruualle jäänyt paljon tilaa, vaikka suunnitelmana oli maistella kaikkea ihanaa, mitä herkkupuotien näyteikkunoissa näkyy. Herttaisesta keksikauppa La Cure Gourmandesta ostin sentään pari mantelikeksiä tuliaisiksi A:lle. Lounaan jälkeen jätimme vanhan kaupungin ja kävelimme kohti Avenue Jean Medecinin kauppoja. P löysi Galeries Lafayettelta söpön Desigual-mekon ja minä Nice Étoilen Espritistä pari perustoppia. Aloimme olla jo aika poikki, joten raahustimme väsyneinä kohti bussipysäkkiä, jossa saimme nousta suoraan bussin kyytiin, eikä tarvinnut odotella. Tulimme kotiin puoli seitsemän jälkeen. Ilta meni taas mukavasti ja rauhallisesti kotona jutellessa ja vähän herkkuja napostellessa.
Viikonloppu oli aivan huippumukava, ja oli ihanaa saada viettää aikaa ystävän kanssa oikein kunnolla. Jo pitkään tapaamiset ovat olleet aika nopeita, eikä nykyään tule Skypesta huolimatta puhuttuakaan kovin usein. Kiitos P ja tervetuloa uudelleen!
