Ruokaintoilua

Jos en olisi lähtenyt opiskelemaan kielitieteitä, minusta olisi voinut tulla ravintoterapeutti. Ruoka on minusta äärimmäisen kiinnostava asia, ja jaksaisin lukea ja jauhaa siitä varmaan loputtomiin. Tietenkin myös rakastan syömistä, ja varsinkin nyrkkeilyn myötä saan ja minun pitääkin syödä paljon ja monipuolisesti, jotta urheilusta olisi jotain hyötyä. Välimeren alueella on siinä mielessä kiva asua, että täältä löytyy helposti aivan uskomattomia raaka-aineita, joilla piristää kehoaan ja mieltään.

Osuin sattumalta nettisivulle, jossa mainittiin, että Välimeren kymmenen aarretta ovat appelsiinimehu, hunaja, manteli, oliiviöljy, riisi, sitruuna, timjami, tomaatti, valkosipuli ja voikukka.

Totesin listaa tutkiessani, että tutulta kuulostaa hunajaa, mantelia ja voikukkaa lukuunottamatta. Tosin tämänkin ongelman olen jo osittain korjannut hankkimalla kaappiin hunajapurkin ja jotain pähkinäsekoitusta. Seuraavalla isommalla kauppareissulla täytyykin käydä pähkinähylly kunnolla läpi, jos sieltä vaikka löytyisi iso pussi käsittelemättömiä manteleita.

Appelsiinimehu. Löysin pari viikkoa sitten kaapin perältä sähkökäyttöisen appelsiininpuristimen. Hetken turhaketta ihmeteltyäni päätin kokeilla sitä, ja vekotinhan on aivan mahtava. Sillä puristaa hyvin tehokkaasti ja nopeasti mehun joko sellaisenaan juotavaksi tai smoothieen muiden hedelmien sekaan. Maku on kyllä aivan erilainen kaupan tuoremehuihin verrattuna...

Hunaja. Kauan hunajapurkkeja kaupassa vertailtuani päädyin ranskalaiseen, nestemäiseen metsähunajaan. Käytän sitä puhdistavaan ja virkistävään aamujuomaani, johon tulee lämmintä vettä (ei kuumaa), suurin piirtein puolen sitruunan mehu ja teelusikallinen hunajaa. Hunaja sisältää kaikenlaista terveellistä ja sen ominaisuudet pääsevät käsittääkseni parhaiten oikeuksiinsa, kun sitä ei kuumenna.

Manteli. Mantelissa on muun muassa hurjasti magnesiumia ja hyviä rasvoja. Huomasin, että myytävänä on aika paljon grillattuja, maustettuja manteleita, jotka kyllä myös kannattaa jättää kaupanhyllylle. Kunhan löydän ihan "oikeita" manteleita alan napsia niitä pienen kourallisen sellaisenaan joka päivä.

Oliiviöljy. Meillä ostetaan melkein aina samaa italialaista oliiviöljyä nimeltään Carapelli Vivace, joka on muuten aivan herkullinen, hyvin voimakas, melkein pistävänmakuinen öljy. Pyrimme nykyään lisäämään öljyn ruokaan vasta ihan viimeiseksi, öljyä kuumentamatta, jos se on mahdollista. Öljyn maku pääsee näin paremmin esiin ja varmasti ruoka on myös terveellisempää. Salaatteihin ja avocadon seuraksi meillä tehdään kastike, johon tulee 1 tl dijon-sinappia, 1-2 rkl oliiviöljyä ja 0,5 tl punaviinietikkaa tai balsamicoa. Oliiviöljy kannattaa lisätä vähitellen, jotta kastikkeen ainekset saa sekoittumaan toisiinsa hyvin.

Riisi. Kymmenestä aarteesta meidän kohdallamme heikoin lenkki on täysin tuntematonta voikukkaa lukuunottamatta riisi. Minä kyllä söisin riisiä useamminkin, mutta A ei ole ihan hirveän ihastunut siihen. Kaiken lisäksi kaapista taitaa löytyä lähinnä jasmiini- tai basmatiriisiä, vaikka ranskalaista Camarguen riisiäkin olisi kaupossa myytävänä. Täytyypä korjata tämä asia lähitulevaisuudessa.

Sitruuna. Jääkaapistamme on löytynyt jo jonkin aikaa pullo puristettua luomusitruunamehua. Se on kätevää hanaveden maustamiseen, sillä jo hyvin pieni määrä peittää ikävän kloorin maun vedestä. Ilmeisesti jatkuvassa käytössä sitruuna ei kuitenkaan ole kovin hyvä hampaille, joten olenkin päätynyt käyttämään sitä vain aamujuomassani ja heti kerralla vähän enemmän. Tämän pitäisi auttaa kehoa säännöllisesti käytettynä ainakin puhdistumaan.

Timjami. Yrtti, jota meillä on aina kuivattuna, on timjami. Sitä tulee käytettyä vähän minne milloinkin. Etenkin jauhelihapihvien, possusuikaleiden tai kalan maustamiseen yrtti on todella mainio. Tänään keksin kokeilla timjamiteetä. Laitoin 0,5 tl timjamia teepalloon ja liotin sitä lämpimässä vedessä viitisen minuuttia. Ihan hyvää siitä tuli. Timjami tekee ilmeisesti ruuansulatukselle ja karhealle kurkulle hyvää. Huomenna teen aamujuomani timjamiveteen.

Tomaatti. Tomaatti on loistovihannes. Rakastan lisätä sitä pastaan raakana ihan loppuvaiheessa. Paras lopputulos tulee luumutomaateista, joista on poistettu vetinen sisus. Raaka tomaatti toimii erityisen hyvin peston kanssa. Yhteen idioottivarmimmista pastaruuistani tulee ainoastaan keitettyä pastaa, raakaa tomaattia ja kinkkua (keitetty, savustettu, ilmakuivattu tms), oliiviöljyä, suolaa ja pippuria. Tästä tulee tosin hyvää ainoastaan, jos raaka-aineet ovat laadukkaita ja tuoreita.

Valkosipuli. Varmaan kaikki tietävät valkosipulin ihmeitä tekevästä voimasta. Valitettavasti sen syömisestä seuraava hajuhaitta on vähintään yhtä kuuluisa, joten valkosipulilla herkuttelua on pakko rajoittaa. Jos kehtaisin, söisin valkosipulia joka päivä - raakana. Tekisin gazpachoa, tsatsikia ja kaikenlaisia muita herkkuja, joihin voi ujuttaa raakaa valkosipulia.

Voikukka. Jaa-a, voikukastahan minulla ei olekaan paljoa sanottavaa. Vinkkejä?

Voisin lisätä aarrelistalle vaikka mitä: rucola, basilika, punaviini, tumma suklaa... Jos taas puhutaan pelkistä herkuista miettimättä niinkään ruuan terveellisyyttä, juuri tämän hetken suosikkini on tuore maalaisleipä ja maalaisterriini (possun lihaa, rasvaa ja maksaa ja mausteita). Kärjessä keikkuvat myös vuohenjuusto, camembert, lampaanliha, ankka ja niin edelleen.

Huh huh, nälkähän tässä tulee.

Joulukalenterin 4. luukku: Riko rutiineja

Joulu on perinteiden juhla, jota monet viettävät vuodesta toiseen saman kaavan mukaan. Joulun rutiinit ja rituaalit ovat ainakin minulle erottamaton osa joulutunnelman syntymistä: luumukakun leipominen, aattoaamun sauna, kuusenkoristelu, joulurauhan julistus, jouluruuat... Rohkeimmat luovat uusia jouluperinteitä, mutta koska joulu on vain kerran vuodessa, mikset rikkoisi sen sijaan joitain arkipäivän rutiinejasi? 

Muutin tänne reilu vuosi sitten. Yhteiseloa aloittavana pariskuntana meillä ei ollut minkäänlaisia yhteistä rytmiä. Esimerkiksi ruokaostosten teko oli painajaismaista: minä paatuneena opiskelijana laskin ostosten hintaa sentin tarkkuudella mieheni hamutessa ostoskoriin ruokia mielitekojensa perusteella. Yhdessä löysimme kompromissin jostain puolivälin hujakoilta, kun minä lupasin olla vähän vähemmän pihi ja mieheni sitoutui noudattamaan ostoslistaa. Pikkuhiljaa meille on kehittynyt rutiineja, jotka tuovat arkeen ryhtiä ja sujuvuutta, mutta hiljattain tulin siihen tulokseen, että alamme olla jo vähän liiankin kaavoihin kangistuneita.

Uuden kokeileminen piristää ja ruokkii luovuutta. Itseään ja muita oppii lisäksi tuntemaan paremmin irrottautumalla hetkeksi tutusta ja turvallisesta. Hyvin pienikin muutos tai yksittäinen kokeilu saa muilta osin rutiininomaisen arjen tuntumaan "uudelta". Me päätimme, että silloin tällöin kokeilemme keittiössä jotain uutta reseptiä tai raaka-ainetta. Aloitimme ostamalla 1,5 kiloa jäniksen lihaa! Oli jännittävää seurailla lihan kypsymistä ja haistella keittiössä uusia tuoksuja - puhumattakaan sitten myöhemmin maistelusta.

Ruokakomeron vakiot

Tämän alueen ruoka saa minulta täydet pisteet. Kokkailemme kotona lähes poikkeuksetta ihan tavallista, Välimeren alueelle tyypillistä ruokaa ja esittelenkin nyt ruokiemme perusraaka-aineita.

Raaka-aine, jota ilman emme pärjää päivääkään, on tietenkin oliiviöljy. Sitä menee keskimäärin litran pullo kolmessa viikossa. Joskus enemmän, joskus vähemmän. Oliiviöljyn pitää olla extra virginiä ja maultaan vahvaa. Hauduttelemme pastan kaveriksi vihannekset aina runsaassa öljyssä ja usein öljyä tulee vielä kaadettua valmiiseenkin pastaan. Kuivahtaneen leivän voi dipata oliiviöljyyn ja esimerkiksi viipaloitu tomaatti menee ruuan lisäkkeenä, kun seuraksi lorauttaa öljyä, tipan balsamicoa ja vähän suolaa. Oliiviöljystä valmistan myös kaikki marinadit.

Suolasta puheen ollen, kaapissa pitää aina olla isorakeista Fleur de sel de Guérandea. Harvemmin lisäämme ruokaan tekovaiheessa suolaa, joten ruokaillessa on usein tarpeen ripauttaa muutama murunen. Rakastuin kyseiseen sormisuolaan ensimaistamalla, sillä se antaa ruokaan hyvin pehmeän maun toisin kuin tavallinen suola.

Pastaa ilman ei voi elää. Useimmiten tulee ostettua Barillan tai De Ceccon spagettia, penneä ja minipenneä. Aivan hiljattain olen hurahtanut ravioliin ja muihin täytettyihin tuorepastoihin.

Käytämme kaikkiin ruokiin lihaa ja jääkaapissa onkin aina oltava possusuikaleita. Täällä kaupasta löytää todella hyvänmakuisia suikaleita, joiden pakkauskoko on täydellinen. Yhdessä paketissa on kaksi erikseen suljettua sadan gramman annosta ja yksi annos riittää meille yhteen ruokailuun.

Kuivattu timjami on hyvin tyypillinen, monipuolinen Välimeren alueen ruokayrtti. Sitä tulee käytettyä pastakastikkeisiin, munakkaaseen, pihvin mausteeksi, perunoihin... Suomessa myytävät pikku purkit eivät meillä kauaa riittäisi, kun timjamia tulee lisättyä ruokiin aika reilulla kädellä. Täältä sitä saa onneksi isoissa pusseissa ja laatukin on todella hyvä.

Vihanneksista meiltä löytyy melkein aina valkosipulia, sipulia, tuoretta persiljaa ja/tai tomaattia. Tomaateista suosikkeja ovat makeat kirsikkatomaatit ja pitkulaiset tomaatit. Valkosipulia me syömme ihan kauhean paljon. Toisinaan pastakastikkeeseen menee kokonainen iso valkosipuli! Persiljaa myydään tuoreena ympäri vuoden marketeissa, joten sitä on kiva pitää jääkaapissa aina. Sitä voi käyttääkin melkein mihin vaan ja siitä saa kivasti ekstramakua ja -väriä ruokiin.

Säilykkeenä kaapissa on oltava tomaattimurskaa ja herneitä. Tomaattimurskasta saa ihanan pastakastikkeen possusuikaleiden tai jauhelihan kanssa. Käytän sitä myös meksikolaistyyppisiin kokkailuihini, kun tulisen ruuan himo yllättää. Herneet voi syödä pastan tai kuskusin kanssa.

Pakastimen puolelta löytyy nykyään jauhelihapihvejä (100% naudanlihaa!), pommes noisettes-pussi ja pinaattia. Jauhelihapihvit ja perunapallot ovat helppoja ja pikaisia nälänsammuttajia niinä päivinä, kun vatsa kurnii siihen malliin, että ruokaa pitää saada äkkiä. Pinaatilla höystämme pastaa ja riisiä.

Tivoli tuli kaupunkiin

En edes muistanut, että tivoli parkkeeraa Monacoon näin syksystä. Viime viikolla laitekaravaanit kuitenkin saapuivat ja laitteet asennettiin paikoilleen, ja viikonloppuna tivoli oli jo täydessä toiminnassa Port Herculessa. Me kävimme siellä eilen rauhallisen sunnuntain piristykseksi, mutta emme kyllä kokeilleet laitteita. Viime vuonna menimme maailmanpyörään ja minulle tuli jo sen pyörimisestä niin huono olo, että muut kieputtimet eivät todellakaan houkuttele.

Meidän ainoa tavoitteemme oli löytää churro-koju. Kiersimme puolet tivolista, ostimme churrot ja kiersimme toisen puolen churroista nauttien. Erityisen suosittuja aikuisten keskuudessa tuntuivat olevan arvonnat ja pelit, esimerkiksi koneet, joihin voi ostaa eräänlaisia kolikkoa muistuttavia poletteja ja niillä yritetään saada lisää poletteja ja palkintoihin oikeuttavia pistekortteja putoamaan koneesta ulos pelaajalle. Varmaan koko muu maailma tuntee nämä koneet, mutta minulle ne olivat aivan uusi tuttavuus. Mieheni halusi pelata ja ostimme 35 polettia. Sitten valitsimme koneen, jossa oli mahdollisimman paljon tavaraa putoamaisillaan voiton maksimoimiseksi. Tietenkään pudottaminen ei ollut kovin helppoa, mutta pelaaminen oli todella hauskaa.

Ennen lähtöä söimme vielä soccat. Socca on paikallinen versio pannukakusta ja sen valmistamiseen käytetään kikhernejauhoa, vettä, suolaa ja oliiviöljyä. Socca paistetaan puilla lämmitetyssä uunissa pinnalta rapeaksi ja se on maukkaimmillaan juuri paistettuna. Tivolin socca oli oikein hyvää, mutta ehkä vähän liian suolaista minun makuuni. Muuten olen syönyt soccaa ainoastaan Nizzan vanhankaupungin suositussa René Soccassa. Minusta sinne on aina mukava mennä, sillä ensitreffeillämme söimme siellä lounasta. Silloin maistoin ensimmäisen kerran soccaakin.

Minusta on joskus mukava tarkkailla ihmisiä ja eilen tivolia kiertäessä silmiin pisti lasten ja erityisesti nuorten pukeutuminen. Ylipäätään Monacossa näkee hämmentävän paljon "hyvin" pukeutuvia lapsia ja teinejä. Lapset sentään on yleensä puettu lapsille sopivasti, mutta teini-ikäisten vaatetuksessa  näkyy selvä muotilehtien ja Monacon rahakkaan ilmapiirin vaikutus. Minulle on vierasta, että kasvoiltaan 13-vuotiaan näköinen tyttö keikkuu 8 sentin koroilla merkkivaatteissa Vuitton-laukku kädessä. Täysissä meikeissä tietenkin. Näin tällaisia tyttöjä eilen laumoittain. Merkkivaatteissa ja siinä, että vanhemmat suostuvat maksamaan vaatteet, ei sinänsä ole mitään pahaa, mutta jokin kokonaisuudessa saa miettimään, että ulkonäkö on saanut turhan suuren merkityksen.

Olen kyllä huomannut, että täällä arvioidaan ihmistä ulkonäön perusteella paljon enemmän kuin missään muualla, missä olen ollut. Erityisen selvästi tämän tuntee talvella turistien ja kesätyöläisten puuttuessa, kun paikalla ovat ainoastaan monacolaiset ja lähialueiden ihmiset. Paine pukeutua tiettyjen standardien mukaan on varmaan musertava nuorelle, joka vielä hakee omaa identiteettiään ja paikkaansa suhteessa muihin. Monacossa ei sitä paitsi näe esimerkiksi gootteja, punkkareita tai hippejä, joihin missä tahansa kaupungissa törmää aika nopeasti. Ihmiset ovat kaikki kuin samasta, klassisesta vaatepuusta veistettyjä, mikä on oikeastaan aika tylsää. Tivoli sentään tuo hetkiseksi vähän väriä pankkiirien ja bisnesmiesten kotikulmille.

Tomaattikastiketta!

Parkkeeraamme auton niin usein kuin mahdollista naapurikadullemme, koska siellä parkkipaikat ovat ilmaisia. Meidän rakennuksen edessä parkkimaksuihin menee viisi euroa päivässä ja parkkilippu pitää käydä laittamassa autoon aamulla yhdeksältä ja iltapäivällä puoli kolmelta. Jokaisesta unohduksesta rapsahtaa 35 euron sakko ja niitä unohduksiahan aina silloin tällöin sattuu, vaikka kuinka yrittäisi olla huolellinen. Ainoastaan sateella parkkimaksusta voi luistaa, sillä muoviset sakkotaskut eivät ainakaan vielä ole täällä käytössä. Emme edes käytä autoa kovin usein, joten meille on yleensä kätevämpää, jos auto seisoo naapurikadulla.

Ilmaiset parkkipaikat ovat tosin Ranskan puolella ja kaikki eivät ilmeisesti ole aivan tyytyväisiä monacolaisten pysäköidessä kadulle. Protesti on aika omalaatuinen: tomaattikastiketta tuulilasissa! Viimeksi näimme sotketun auton eilen ja sitä edellisen kerran viikko pari sitten. Autot on aina pysäköity samalle kadunpätkälle, samalle puolelle tietä ja autoille on yhteistä, että ne on rekisteröity Monacossa. Onneksi meidän auto on Ranskan kilvissä! Auto voi olla sitä paitsi ihan miten vanha ja surkea tahansa, sillä havaintojemme mukaan tomaattityyppiä harmittavat ihan kaikenlaiset monacolaisten autot.

Meiltä tomaattikastiketta ei jäisi yli autojen sotkemiseen, sillä se on kummankin mielestä yksi parhaista seuralaisista pastalle ja kastike syödäänkin aina viimeiseen pisaraan. Se on kaiken lisäksi todella helppo tehdä, mutta tekeminen kannattaa aloittaa hyvissä ajoin, koska keittämiseen kuluu sitten aikaa. Meillä kastikkeeseen laitetaan yleensä 

- 100g "lardons" (possusuikaleita, Suomesta samanlaisia on hankala löytää, mutta muistuttavat pekonia)

- kokonainen iso valkosipuli

- kirsikkatomaatteja

- tuoretta basilikaa

- kuivattua timjamia

- chiliä

- purkki tomaattimurskaa

- oliiviöljyä

- balsamicoa

Aikaisemmin käytimme myös tavallista sipulia ja basilikan tilalla tuoretta persiljaa, mutta meidän mielestä maukkain kastike tulee noilla aineksilla. Chili ja kirsikkatomaatit eivät ole välttämättömiä. Jos taas ei tykkää valkosipulista, voi käyttää sitä vähemmän tai jättää kokonaan pois ja vastaavasti laittaa paljon kirsikkatomaatteja. Määrien kanssa voi ylipäätään soveltaa aika vapaasti. Ainoastaan chilin ja balsamicon kanssa kannattaa olla varovainen.

Teen kastikkeen näin:

Ensin kuorin valkosipulin kynnet ja leikkaan ne kahtia. Sitten litistän lastalla kynnen puolikkaat rikki. Samalla pannu on jo kuumenemassa (teho 6/12) ja kun se on lämmennyt, lisään possusuikaleet, joiden päälle heitän näppituntumalla aika reilusti kuivattua timjamia. Ehkä 1-2 ruokalusikallista. Aika pian työnnän lihat pannun toiselle puoliskolle ja toiselle lisään valkosipulit ja kaadan niiden päälle reilusti oliiviöljyä. Siis niin, että ne melkein peittyvät. Tässä vaiheessa sekaan voi ripauttaa vähän chiliä. 

Annan valkosipulin ja lihan paistua kannen alla rauhassa tarkistaen aina välillä, etteivät ne pala. Samalla leikkaan basilikasta ison kourallisen lehtiä ja pilkon kahtia muutaman kirsikkatomaatin. Mitä enemmän kirsikkatomaatteja laittaa, sitä makeampaa kastikkeesta tulee. Makeus taas peittää valkosipulin makua, joka omasta mielestäni on tämän kastikkeen valtti, joten siksi käytän tomaattia todella kohtuudella. Tomaateista tulee pannulle myös paljon vettä: mitä enemmän tomaatteja, sitä pidempi keittämisaika, koska kaikki vesi pitää saada höyrytettyä pois. Lisään tomaatit ja basilikan pannulle, mutta en sekoita vielä kaikkia aineksia keskenään. Laitan kannen hetkeksi päälle, mutta poistan sen, kun tomaateista alkaa irrota vettä. Vihannesten ja yrttien pehmennyttyä lisään tomaattimurskan, sekoitan ja keittelen kastiketta niin kauan, että kaikki vesi on haihtunut pois. Tarvittaessa lisään vielä öljyä. 5-10 minuuttia ennen kastikkeen valmistumista sekoitan kastikkeeseen tilkan balsamicoa. 

Kastikkeen voi syödä sellaisen pastan kanssa, josta sattuu pitämään. Mielestäni De Ceccolla kaikki on älyttömän hyvää, mutta myös Barillan pastat ovat ihan ok. Barillan spaghettoni ja De Ceccon spaghetti itse asiassa muistuttavat toisiaan aika paljon. De Ceccon penne on herkkua. Näitä meillä syödään eniten. Nyt on kaapissa myös Barillan minipenneä ja capellinia (ohut spagetti, keittyy 3 minuutissa). Suomalaisilla Myllyn paras-pastoilla ei kyllä ole mitään tekemistä näiden italialaisten kanssa. Ostin aina Suomessa Myllyn parhaan spagettia ja makaronia, enkä tajunnut, miten kukaan voi syödä pastaa 'al dente'. Pastan laadustahan siinä oli kyse, sillä noita italialaisia en voisi kuvitellakaan keittäväni pehmeiksi!