Suomesta hankittu Blistexin luottohuulirasvani pääsi loppumaan, ja koska jossain kuulin kehuttavan Biothermin huulirasvaa, marssin sen suuremmin ajattelematta Monacon Sephoraan, joka siis sijaitsee ylellisessä Metropolitan-ostoskeskuksessa. Kaupassa myyjä tarjosi apuaan, joten minä selitin ontuvalla ranskallani, mitä tarvitsen. Myyjä valitteli, että Biothermin rasvaa ei heillä ole, mutta:
- Voisinko esitellä teille muita vaihtoehtoja?
Vastasin, että mikä ettei ja myyjä johdatti minut toiselle hyllylle. Sain käteeni pienen purnukan ylistävän esittelyn kera.
- Ahaa. Mitenkäs paljon tällä on hintaa? kysyin, vaikka olen toki jo ymmärtänyt, ettei se ole soveliasta - jos ei ole rahaa ostaa hintaa kysymättä, ei kauppaan tulisi edes astua työntekijöiden päivää pilaamaan.
- 42 euroa, myyjätär vastasi.
42 euroa! Kerroin myyjälle samantien, että rasva on liian kallis. Tästä alkaen myyjän käytös muuttui suorastaan alentuvaksi. Marssimme Lancômen hyllylle ja myyjä oli etsimässä huulirasvaa, kun seuraamme liittyi toinenkin myyjätär.
- Etsitkö jotain? kysyi uusi tuttavuus minua palvelleelta myyjältä.
- Juu, tämä nuori tyttönen tässä haluaisi ostaa huulirasvan, kuului vastaus.
Anteeksi, mitä?! Olen 27-vuotias ja kyllä huomannut, että iäkkäämmät miehet joskus tytöttelevät, mutta eivät sentään hekään (ainakaan Suomessa) asiakaspalvelutilanteissa. No, huulirasva löytyi, ja kaksoispommitus alkoi:
- Tämä maksaa vain 17 euroa ja on erittäin riittoisa ja hoitava rasva, sanoi ensimmäinen myyjä maireasti.
- Se kestää ainakin 5-6 kuukautta, joten hintaa ei tule kuin muutama euro kuukautta kohden, lisäsi toinen silmin nähden huvittuneena.
- No entäs, jos en pidä siitä ja se jää käyttämättä? Onko teillä testeriä? tiedustelin jo hieman turhautuneena.
- Ei ole, mutta se on oikeasti todella hyvä huulirasva, pommitus jatkui.
Hetken aikaa myyntipuhetta kuunneltuani ja jo aika ärsyyntyneenä kerroin myyjälle, että haluan harkita asiaa. Hän poistui takavasemmalle naureskelemaan kollegansa kanssa.
Monacossa on juuri tällaista. Ihminen määritellään kaupoissa ulkonäön ja pankkitilin katteen perusteella. En mielelläni tee virheostoksia, joten kaupoissa käyminen on pahimmillaan painajaismaista. Myyjät katselevat nenäänsä pitkin, kun en osta lähes täydellistä mekkoa tai kenkäparia tai vaikka sitten huulirasvaa, vaan mieluummin säästän rahani siihen täydelliseen tuotteeseen, joka ehkä odottaa minua seuraavassa kaupassa. Mielestäni tämä on täysin normaalia. Olenko aivan hakoteillä?
1 kommentti:
Auts. Ahdistais olla ostoksilla Monacossa. Varsinkin kun mä olen monesti tosi nuuka.
(Muuten, huomasithan, että Centre culturel de la Providence on vanhassa kaupungissa, eikä sunkaan lentokentän lähellä, kuten ensin erehdyin...?)
Lähetä kommentti