perjantai 15. lokakuuta 2010

Monaco Kart Cup

Tänään alkaa Monaco Kart Cup, joka kestää koko viikonlopun. Karting-rata on rakennettu Port Hercule -satamaan eli osittain samaan paikkaan, mistä formulatkin ajavat toukokuisin. Kilpailussa on kolme luokkaa: kaksi ihan oikeaa kilpailuluokkaa ja lisäksi 6 tunnin kestävyysajo joukkueille. Meitä kiinnostaa lähinnä tuo kestävyyskisa, joka ajetaan kolmessa kahden tunnin pätkässä lauantaina ja sunnuntaina. Joukkueissa pitää olla 3-5 kuljettajaa ja joukkueenjohtaja. Muuten on sitten kuskeista itsestään kiinni, kuinka he ajamisensa järjestävät. Joukkueita kisassa on yhteensä noin 40, joten radalla ja varikollakin on paikoitellen aika ahdasta.

Lähtöä odotellessa, Kart Cup 2009
Viime vuonna mieheni oli mukana neljän hengen joukkueessa ja heidän suunnitelmansa mukaan jokaisen tuli ajaa puoli tuntia kerrallaan. Eihän siitä loppujen lopuksi mitään tullut, sillä yksi kuljettaja löi hanskat tiskiin toisen ajon jälkeen ja yhdellä ei muuten vaan kestävyys riittänyt puolen tunnin ajoon. Itse en edes tiennyt, että karting on fyysisesti niin rankkaa! Mieheni joi hiilihydraattipitoisia urheilujuomia, söi valtavia annoksia pastaa ja popsi palauttavia energiapatukoita koko viikonlopun ja onnistui pitämään itsensä ajokunnossa.


Olen tyytyväinen, että tänä vuonna menemme vain katsomaan. En tiedä, kumpaa toivon enemmän, sadetta vai hienoa säätä. Jos on nätti sää, on katsominen huomattavasti miellyttävämpää, mutta toisaalta sateella olisi enemmän katsottavaa. Televisiossa mainittiin eilen Michael Schumacherin ja Fernando Alonson nimet Kart Cupin yhteydessä, mutta en ehtinyt saada selville syytä. Viime vuonna tosin Nelson Piquet Jr oli ajamassa kestävyyskisaa, mutta en silti ihan usko, että Schumi ja Alonso tekisivät saman tempun. Eiköhän mysteeri viikonlopun aikana selviä.

Ei kommentteja: