Ensimmäinen asukas, joka on jäänyt talostamme minulle mieleen, oli kerroksessamme asunut vanha herra. Ilmeisesti dementia tai alzheimer oli jo vienyt papasta parhaimman terän, sillä joka päivä hän huhuili rappukäytävässä vaimoaan, joka useimmiten oli tietenkin asunnossa sisällä. Tämä siis toistui parhaimmillaan useamman kerran päivässä. Kerran olimme lähdössä jonnekin ja mieheni meni jo edeltä autolle minun pakatessa vielä käsilaukkua. Asunnon ovi oli raollaan ja säikähdin ihan vimmatusti, kun oven raosta kuului "Luluuuu?". Naapurin pappahan siellä oli ja kovasti hymyillen ja ystävällisesti yritin sokeltaa, että minä täällä vain olen. Palatessamme joululomalta Suomesta ja Väli-Amerikasta kuulimme suru-uutiset: mies oli kuollut juuri ennen joulua. Tuntui oudolta, ettei huhuilua enää kuulunutkaan.
Alkutalvesta talossa alkoi kiertää huhu todellisesta naistenkaatajasta. Concierge oli aivan innoissaan ja arvailut kohdistuivat lopulta toisen kerroksen "Greggiin", jonka tyttöystävä oli eksoottisen näköinen. Joku naapureista kävi useamman kerran naama valkoisena valittamassa conciergelle, että ei sitä tuntikausia kestävää voihkinaa kestä, ihan kuin olisivat samassa huoneessa. Kohu hälveni yhtä nopeasti, kuin oli alkanutkin, kunnes kesällä puheet uudesta naistenkaatajasta alkoivat liikkua.
Meidät on lukemattomat kerrat ajanut raivon partaalle alakerran taitelijanaapuri. Ulospäin maalarimme näyttää ihan tavalliselta pari-kolmekymppiseltä naiselta, mutta melua hänestä lähtee uskomattoman paljon. Nytkin asunnosta kuuluu ihan hirvittävä kolina. Kuulemme vaivatta, etenkin öisin, milloin hän tiskaa tai järjestelee keittiötä. Aika usein naulaamisen äänistä päätellen hän valmistaa tauluilleen kehikoita tai kehyksiä. Koska hän myös avaa ja sulkee ikkunaluukkunsa hyvin äänekkäästi, pysymme kirjoilla hänen unirytmistään. Toisinaan luukut kolahtavat kiinni aamuviideltä sellaisella paukkeella, että siihen herää. Viime aikoina hän on onneksi mennyt suurin piirtein samoihin aikoihin nukkumaan kuin mekin. Yleistä kolinaa pahempaa on silti musiikki, jota hän mielellään kuuntelee täydellä voluumilla kellonaikaan katsomatta. Pahimmillaan olen maannut valveilla pari tuntia kuunnellen samaa kappaletta uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja... Olemme tosin oppineet kommunikoimaan: kun musiikki alkaa kiristää hermoa, paukautan tuolilla lattiaan muutaman kerran ja yleensä musiikki hiljenee saman tien kuulumattomiin.
Uusimmat juorut kuulimme tänään. Toisen rapun hissejä oltiin huoltamassa viime viikolla. Huoltomies sattui olemaan paikalla katutason hissien edessä, kun eräs vanhahko monsieur köpötteli kaupungilta kotiin. Monsieur ilmoitti huoltomiehelle, että voisitkos siirtyä siitä, että pääsen hissiin. Huoltomies totesi kohteliaasti, että hissit eivät ole vielä käytössä. Tästäkös vanhalla herralla kärähti hermo ja hän paukautti huoltomiestä kävelykepillä otsaan! Conciergen ehättäessä apuun monsieur oli jo jättiläismäisen huoltomiehen kauluksissa kiinni solvaten tätä, minkä ehti. Concierge meni tietenkin väliin ja tästähän keppiherran raivo vain äityi ja hän uhkasi pamauttaa conciergeäkin.
Samana päivänä poliisit tekivät visiitin uudehkon asukkaan luo. Kyseessä on kuulemma romanialainen miljönääri. Siviiliasuiset poliisit menivät asuntoon ja parin minuutin päästä taluttivat talosta ulos miehen käsiraudoissa. Mies oli miljönäärin pojan kaveri. Mitähän tämä lie puuhaillut?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti