perjantai 29. lokakuuta 2010

Juoruja

Monacolla kuulemma menee taloudellisesti huonosti ja täälläkin joudutaan siis turvautumaan valtionvelan kasvattamiseen. Kyllähän sen tietenkin järki jo sanoo, että jos Euroopan rikkaat eivät rikastu, niin ei heidän tänne kannata tullakaan, jolloin valtiolta jää paljon tuloja saamatta. Jos ja kun talous elpyy, riittää Monacoonkin taas muuttajia. Tällä hetkellä kaupungissa on paljon asuntoja vapaana, koska monet ovat joutuneet lähtemään muualle jo kuukausia sitten.

Kesäkuussa kihlautuneelle prinssi Albertille tuottanee tuskaa taloustilanteen lisäksi myös Robert Eringerin blogissaan esittämät syytökset. Albert palkkasi Eringerin vuonna 2002 selvittämään hänelle, minkälaisia bisnesdiilejä ruhtinaskunnan rajojen sisällä asukkaiden toimesta tehdään. Eringer ehti nuuskia ympäriinsä viisi vuotta ja löytää kaikenlaista ikävää, muun muassa asukkaiden yhteyksistä Venäjän ja Italian mafiaan, ase- ja huumekauppaan sekä rahanpesuun.

Albertilla meni vakoilun tuloksista ilmeisesti pupu pöksyyn, sillä vuonna 2007 hän erotti Eringerin tehtävistään, päätti jättää tämän viimeisen palkan maksamatta ja unohtaa koko kurjuuden. Tällä hetkellä palkka-asiaa puidaan Yhdysvalloissa oikeudessa ja Eringer tykittää blogissaan ilmoille kaiken löytämänsä loan. Ja sitähän riittää! Tiesittekö muuten, että alueen paikallislehti, joka kattaa Monacon ja Ranskan Rivieran alueita, ei saa kirjoittaa Monacosta mitään negatiivista? Eringerin blogista poimittua tämäkin.

Rahanpesijöillä on siis Monacossa hyvät oltavat. Kurkistetaan vertailun vuoksi tavallisen kansalaisen arkeen. Mieheni vanhemmat ovat käymässä täällä koiransa kanssa, ja palatakseen kotimaahan ongelmitta koiralla täytyy olla notarisoitu lääkärintodistus. Mies meni notaarille eläinlääkärin allekirjoittaman ja leimaaman todistuksen sekä eläinlääkärin henkkarikopion kanssa. Notaari ihmetteli, että eihän tämä nyt näin voi mennä, ja pyysi miestäni hankkimaan eläinlääkärin henkilökohtaisesti paikalle allekirjoittamaan lääkärintodistus. Öö, ehkä eläinlääkärillä on virka-aikaan parempaakin tekemistä? Mieheni kysyi notaarilta, onko se tosiaan ihan välttämätöntä, kun kyseessä on sentään vain koiran paperi... Edessä oli soitto toiseen notaaritoimistoon, jossa koiran todistusasia on yleensä hoidettu, ja sieltä notaarille vakuutettiin, että mieheni ei yritä tehdä minkäänlaista rikosta... :D

Ei kommentteja: