Päivällistä kokatessa muistui mieleen, mitä entinen poikakaveri totesi vasta vähän aikaa murun kanssa seurusteltuani: ei taida kotiruoka enää maistua, kun on päässyt kerran ravintolaan syömään. Jos ei välissä olisi ollut yli 2000km olisin käynyt välittömästi herran räiveliin kiinni. Kertaheitolla mieleen palasivat myös kaikki syyt etuliitteeseen 'entinen'.
Mutta: eipä liene ensimmäinen kerta, kun suomalainen päästää suustaan vastaavan kommentin. Suomi24:n suhteet-ulkkiksen-kanssa -palstat ovat täynnä uskomatonta kuraa. Suomalainen nainen saa kuulla olevansa a) liian paska suomalaismiehelle ja b) paska, jos on parisuhteessa ulkomaalaisen kanssa. Minulle tästä ja exän kommentista tulee lähinnä mieleen, onko näiden suurisuiden itsetunto todella NOIN huono?
Miksei tämä minun valintani voisi olla sitä kotiruokaa, minulle? Mies ei tule koskaan kännissä kotiin, ei polta. Tekee paljon töitä, mutta osaa nauttia vapaahetkistä. Kokkaa, tiskaa ja siivoaa olematta tossukka. Muru on itse asiassa opettanut minulle ihan mahdottomasti pukeutumisesta ja täkäläisestä ruuanlaitosta. Äiti opetti pukeutumaan lämpimästi, mutta muru paremmin. Pariin otteeseen olen löytänyt itseni sovituskopista miehen ja myyjän kantaessa vaatteita kokeiltavaksi ja arvioidessa tulosta. Olin hölmistynyt ja samaan aikaan innoissani. Minulla on vihdoin oma stylisti! Miehen aloitteesta meillä soi kotona klassinen musiikki, mörköhevi ajaisi kummatkin 5 sekunnissa raivon partaalle. Tietenkin meilläkin on kinamme ja erimielisyytemme, mutta ilman jatkuvaa ristiriitaa elämäntapojen ja sen vuoksi, minkälainen ihminen toinen on.
Ylipäätään silloin on jotain pahasti vinossa, kun minun valinnoistani joku ulkopuolinen ottaa itseensä ja kuvittelee tulleensa jotenkin kritisoiduksi, moralisoiduksi. Kuten eräänä juhannuksena 10 vuotta sitten, kun tuttava totesi, että joisit sinäkin, ettei meistä muista tuntuisi niin juopoilta. Ei auttanut selittää, että olen autolla ja allerginen tarjotulle kermaliköörille, saatika että ei tee mieli… Onko ihme, että muutama vuosi takaperin vannoin viettäväni viimeistä keskikesän juhlaa Suomessa - ja se lupaus on pitänyt, ainakin toistaiseksi. Juhlapyhinä odotus määkiä lauman mukana korostuu entisestään.
Ei minulla ole tarvetta todistaa kenellekään mitään, paitsi ehkä itselleni. Minun valintani eivät satuta ketään, joten niiden kommentoiminen kertoo enemmän kommentoijasta kuin minusta.
Tässä "vähän" avautuessa tuli ruokakin sivussa valmiiksi: tomaatti-munakoiso-basilika-pasta aimo lorauksella oliiviöljyä höystettynä. Minun kotiruokaani!
Mutta: eipä liene ensimmäinen kerta, kun suomalainen päästää suustaan vastaavan kommentin. Suomi24:n suhteet-ulkkiksen-kanssa -palstat ovat täynnä uskomatonta kuraa. Suomalainen nainen saa kuulla olevansa a) liian paska suomalaismiehelle ja b) paska, jos on parisuhteessa ulkomaalaisen kanssa. Minulle tästä ja exän kommentista tulee lähinnä mieleen, onko näiden suurisuiden itsetunto todella NOIN huono?
Miksei tämä minun valintani voisi olla sitä kotiruokaa, minulle? Mies ei tule koskaan kännissä kotiin, ei polta. Tekee paljon töitä, mutta osaa nauttia vapaahetkistä. Kokkaa, tiskaa ja siivoaa olematta tossukka. Muru on itse asiassa opettanut minulle ihan mahdottomasti pukeutumisesta ja täkäläisestä ruuanlaitosta. Äiti opetti pukeutumaan lämpimästi, mutta muru paremmin. Pariin otteeseen olen löytänyt itseni sovituskopista miehen ja myyjän kantaessa vaatteita kokeiltavaksi ja arvioidessa tulosta. Olin hölmistynyt ja samaan aikaan innoissani. Minulla on vihdoin oma stylisti! Miehen aloitteesta meillä soi kotona klassinen musiikki, mörköhevi ajaisi kummatkin 5 sekunnissa raivon partaalle. Tietenkin meilläkin on kinamme ja erimielisyytemme, mutta ilman jatkuvaa ristiriitaa elämäntapojen ja sen vuoksi, minkälainen ihminen toinen on.
Ylipäätään silloin on jotain pahasti vinossa, kun minun valinnoistani joku ulkopuolinen ottaa itseensä ja kuvittelee tulleensa jotenkin kritisoiduksi, moralisoiduksi. Kuten eräänä juhannuksena 10 vuotta sitten, kun tuttava totesi, että joisit sinäkin, ettei meistä muista tuntuisi niin juopoilta. Ei auttanut selittää, että olen autolla ja allerginen tarjotulle kermaliköörille, saatika että ei tee mieli… Onko ihme, että muutama vuosi takaperin vannoin viettäväni viimeistä keskikesän juhlaa Suomessa - ja se lupaus on pitänyt, ainakin toistaiseksi. Juhlapyhinä odotus määkiä lauman mukana korostuu entisestään.
Ei minulla ole tarvetta todistaa kenellekään mitään, paitsi ehkä itselleni. Minun valintani eivät satuta ketään, joten niiden kommentoiminen kertoo enemmän kommentoijasta kuin minusta.
Tässä "vähän" avautuessa tuli ruokakin sivussa valmiiksi: tomaatti-munakoiso-basilika-pasta aimo lorauksella oliiviöljyä höystettynä. Minun kotiruokaani!
1 kommentti:
Minun puolesta jokainen saa olla minun valinnoista ja tekemisistä ihan mitä mieltä haluaa ja saa vaikka esittääkin mielipiteensä jos siltä tuntuu. Voin jopa keskustella toisen mielipiteestä hänen kanssaan ja ehkä näin ymmärrän paremmin miksi hän niin ajattelee kuin ajattelee, ihan vain mielenkiinnosta. Muuta painoarvoa ei muiden kannanotoilla minulle ole. Meitähän on niin moneksi joka maassa ja kaikkialla.
reissulainen
Lähetä kommentti