maanantai 4. lokakuuta 2010

Ihanan ankea sää

Järjestään kaikki ihmiset ikään ja kansalaisuuteen katsomatta niin Suomessa kuin täälläkin ovat asuinpaikastasi kuultuaan todenneet, että mahtaa olla mukavaa säiden puolesta Suomeen verrattuna. Onhan se tietenkin kivaa, että aurinko paistaa usein, mutta varsinkin näin syksyn tullen oma sisäinen vuodenaikakello on ihan sekaisin.

Tähän aikaan vuodesta olen yleensä jo päivittänyt vaatekaapin syksyn sateita ja talven tuiverruksia varten. Kaulahuivit, pipot ja käsineet on etsitty varastoista ja ne ovat olleet jo käytössäkin kirpakoina pakkasaamuina töihin tai kouluun pyöräillessä. Uudet syyskengät ovat muotoontuneet omanlaisiksi ja sateenvarjo kuuluu olkalaukun vakiovarustukseen, vaikkei siitä tuulen viuhuessa paljon apua olekaan. Jokavuotinen kudontavimma on iskenyt, vaikka edelliskerran kaappeja siivotessa keskenjääneet ja epämuotoiset kudontayritykset kiukuttivatkin ja tuli vannottua, että ikinä enää en puikkoihin tartu.

Uusien saappaiden ostoa olen tänä vuonna suunnitellut jo kesästä, talvitakin himoitseminen alkoi ennen syyskuun puoliväliä. Ihan suomalaisella aikataululla siis. Yllätys tuli, kun aloin kierrellä kauppoja. Osassa syys- ja talvivermeitä oli jo jonkin verran tarjolla, osassa ei. Katukuvassa jotkut pukeutuvat jo varsin syksyisesti, toiset taas päästelevät skootterilla t-paidassa ja shortseissa ja viikko sitten Nizzassa näimme nuorisoa untuvatakit yllään +20 asteen lämpötilassa. Kalenterin mukaan syyspäiväntasauksesta alkoi syksy, mutta mistä lähtien vuodenaikojen vaihtuminen on todettu kalenterista?

Alitajuntani ohjaa minua jatkuvasti toimimaan, kuten jo 26 syksynä olen toiminut, vaikka järki sanookin toista. Tänä aamuna mieheni totesi, että onpas ankea sää ja ihan surulliseksihan tässä tulee. Minä hihkuin vieressä harmaasta syysmaisemasta voimaantuneena. Mutta yritäpä selittää tämä ilmiö niille lukemattomille ihmisille, jotka kuvittelevat, että automaattisesti Suomi on mielestäni maanpäällinen helvetti verrattuna Rivieraan. Kyllä se ruisleipä edelleen maistuu, vaikka on saanut maistaa Etelä-Euroopan ihanuuksia. Täytyy kyllä myöntää, että viime talvena olin tyytyväinen ulkosuomalainen. Ne kaksi kylmää viikkoa, jotka vietin Suomessa joulukuussa, riittivät ihan hyvin tyydyttämään pakkaskaipuuni. Kevät tuntuu täälläkin keväältä - kesästä puhumattakaan. Mutta syksy ei ainakaan vielä tunnu syksyltä.

Yhden varman täällä asumiselle ominaisen syksyn merkin olen tosin jo oppinut tunnistamaan. Asuntomme lämpöeristys on aivan surkea ja jo parin viikon ajan suihkuun ei ole ollut mitään asiaa ilman lämmitintä. Kyseessä on siis lämpöpuhallin, jonka hankimme aika pian tänne muuttoni jälkeen viime vuonna. Samalla kertaa ostimme sähköllä toimivan liikuteltavan lämpöpatterin olo-/makuuhuoneeseen ja eristysteippiä ovien ja ikkunoiden karmeihin. Tietenkin asunnossa on myös kiinteät patterit, mutta ne eivät ole käytössä ennen marraskuuta, eivätkä ne muutenkaan lämmitä riittävän tehokkaasti asunnossa, jossa kylmä hiipii sisään ennen kaikkea ikkunoista. Suomessa sentään on sisällä lämmin, vaikka tasapuolisuuden nimissä myönnettäköön, että monissa opiskelija-asunnoissani lämmityksen sai päälle vasta lokakuun puolen välin jälkeen...

Syksy on kaikista epämukavuuksistaan huolimatta minulle vuodenajoista rakkain, ollut lähes aina. Syksy on paradoksi, yhtä aikaa ruma ja kaunis. Luonto valmistautuu lepoon, jopa kuolemaan, mutta elämässä syksyisin aina alkaa paljon. Olen itsekin syntynyt syksyllä - merkkipäiväni on ensi perjantaina. Joskus melkein 10 vuotta sitten yhden kaverin tyttöystävä, jota en juurikaan tuntenut, antoi minulle syntymäpäivälahjaksi kotipuutarhastaan poimineensa jäätyneen omenan. Muistan sen vieläkin, koska tuohon hyvin vaatimattomaan lahjaan kiteytyi syksyn ydin. Kun ulkona myrskyää ja sataa, ei ole ihanampaa kuin sytyttää kynttilöitä ja käpertyä sohvan nurkkaan lukemaan hyvää kirjaa viltti hartioilla, teemuki kädessä. Sateen ropinaa kuunnellen.

Kurkkasin sateen toivossa ulos ja pilvisyydestä huolimatta tänään ei taida pisaroita taivaalta putoilla. Hyviä uutisia ainakin miehelle, joka jo ehti ääneen toivoa, että kunpa ei sataisi. Yritän selittää alitajunnalleni, että sadetta kyllä ehtii ennen ensi kesää tulla ihan riittävästi. Yritän myös ymmärtää, että minulla on vielä runsaasti aikaa hankkia syyskengät, talvitakki ja muut säiden taltuttamiseen tarvittavat varusteet. Enhän tosiaan Suomessakaan katso kalenteriin todetakseni, että nyt on syksy, vaan säästähän se todetaan. Kyllä se syksy tännekin vielä ehtii.

1 kommentti:

Sara kirjoitti...

Taitaa olla sama kylmyysongelma vahan joka maassa ja siina suhteessa voitaisiin ottaa oppia Suomesta. Asun itse etelaisessa Kiinassa, mutta nain talvisin lampoasteet on siina 10 kohdilla. Sisalla on lahes yhta kylma kun tuuli tulee ikkunoiden ja oven raosta sisaan.