Parkkeeraamme auton niin usein kuin mahdollista naapurikadullemme, koska siellä parkkipaikat ovat ilmaisia. Meidän rakennuksen edessä parkkimaksuihin menee viisi euroa päivässä ja parkkilippu pitää käydä laittamassa autoon aamulla yhdeksältä ja iltapäivällä puoli kolmelta. Jokaisesta unohduksesta rapsahtaa 35 euron sakko ja niitä unohduksiahan aina silloin tällöin sattuu, vaikka kuinka yrittäisi olla huolellinen. Ainoastaan sateella parkkimaksusta voi luistaa, sillä muoviset sakkotaskut eivät ainakaan vielä ole täällä käytössä. Emme edes käytä autoa kovin usein, joten meille on yleensä kätevämpää, jos auto seisoo naapurikadulla.
Ilmaiset parkkipaikat ovat tosin Ranskan puolella ja kaikki eivät ilmeisesti ole aivan tyytyväisiä monacolaisten pysäköidessä kadulle. Protesti on aika omalaatuinen: tomaattikastiketta tuulilasissa! Viimeksi näimme sotketun auton eilen ja sitä edellisen kerran viikko pari sitten. Autot on aina pysäköity samalle kadunpätkälle, samalle puolelle tietä ja autoille on yhteistä, että ne on rekisteröity Monacossa. Onneksi meidän auto on Ranskan kilvissä! Auto voi olla sitä paitsi ihan miten vanha ja surkea tahansa, sillä havaintojemme mukaan tomaattityyppiä harmittavat ihan kaikenlaiset monacolaisten autot.
Meiltä tomaattikastiketta ei jäisi yli autojen sotkemiseen, sillä se on kummankin mielestä yksi parhaista seuralaisista pastalle ja kastike syödäänkin aina viimeiseen pisaraan. Se on kaiken lisäksi todella helppo tehdä, mutta tekeminen kannattaa aloittaa hyvissä ajoin, koska keittämiseen kuluu sitten aikaa. Meillä kastikkeeseen laitetaan yleensä
- 100g "lardons" (possusuikaleita, Suomesta samanlaisia on hankala löytää, mutta muistuttavat pekonia)
- kokonainen iso valkosipuli
- kirsikkatomaatteja
- tuoretta basilikaa
- kuivattua timjamia
- chiliä
- purkki tomaattimurskaa
- oliiviöljyä
- balsamicoa
Aikaisemmin käytimme myös tavallista sipulia ja basilikan tilalla tuoretta persiljaa, mutta meidän mielestä maukkain kastike tulee noilla aineksilla. Chili ja kirsikkatomaatit eivät ole välttämättömiä. Jos taas ei tykkää valkosipulista, voi käyttää sitä vähemmän tai jättää kokonaan pois ja vastaavasti laittaa paljon kirsikkatomaatteja. Määrien kanssa voi ylipäätään soveltaa aika vapaasti. Ainoastaan chilin ja balsamicon kanssa kannattaa olla varovainen.
Teen kastikkeen näin:
Ensin kuorin valkosipulin kynnet ja leikkaan ne kahtia. Sitten litistän lastalla kynnen puolikkaat rikki. Samalla pannu on jo kuumenemassa (teho 6/12) ja kun se on lämmennyt, lisään possusuikaleet, joiden päälle heitän näppituntumalla aika reilusti kuivattua timjamia. Ehkä 1-2 ruokalusikallista. Aika pian työnnän lihat pannun toiselle puoliskolle ja toiselle lisään valkosipulit ja kaadan niiden päälle reilusti oliiviöljyä. Siis niin, että ne melkein peittyvät. Tässä vaiheessa sekaan voi ripauttaa vähän chiliä.
Annan valkosipulin ja lihan paistua kannen alla rauhassa tarkistaen aina välillä, etteivät ne pala. Samalla leikkaan basilikasta ison kourallisen lehtiä ja pilkon kahtia muutaman kirsikkatomaatin. Mitä enemmän kirsikkatomaatteja laittaa, sitä makeampaa kastikkeesta tulee. Makeus taas peittää valkosipulin makua, joka omasta mielestäni on tämän kastikkeen valtti, joten siksi käytän tomaattia todella kohtuudella. Tomaateista tulee pannulle myös paljon vettä: mitä enemmän tomaatteja, sitä pidempi keittämisaika, koska kaikki vesi pitää saada höyrytettyä pois. Lisään tomaatit ja basilikan pannulle, mutta en sekoita vielä kaikkia aineksia keskenään. Laitan kannen hetkeksi päälle, mutta poistan sen, kun tomaateista alkaa irrota vettä. Vihannesten ja yrttien pehmennyttyä lisään tomaattimurskan, sekoitan ja keittelen kastiketta niin kauan, että kaikki vesi on haihtunut pois. Tarvittaessa lisään vielä öljyä. 5-10 minuuttia ennen kastikkeen valmistumista sekoitan kastikkeeseen tilkan balsamicoa.
Kastikkeen voi syödä sellaisen pastan kanssa, josta sattuu pitämään. Mielestäni De Ceccolla kaikki on älyttömän hyvää, mutta myös Barillan pastat ovat ihan ok. Barillan spaghettoni ja De Ceccon spaghetti itse asiassa muistuttavat toisiaan aika paljon. De Ceccon penne on herkkua. Näitä meillä syödään eniten. Nyt on kaapissa myös Barillan minipenneä ja capellinia (ohut spagetti, keittyy 3 minuutissa). Suomalaisilla Myllyn paras-pastoilla ei kyllä ole mitään tekemistä näiden italialaisten kanssa. Ostin aina Suomessa Myllyn parhaan spagettia ja makaronia, enkä tajunnut, miten kukaan voi syödä pastaa 'al dente'. Pastan laadustahan siinä oli kyse, sillä noita italialaisia en voisi kuvitellakaan keittäväni pehmeiksi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti