Ahkera

Minun pitää nyt ihan tänne tulla uhoamaan, että tein gradua tänään ja vähän eilenkin! Eihän sen nyt tietenkään pitäisi olla mikään maailmaa mullistava uutinen, mutta kun graduntekele on roikkunut matkassa mukana jo vähän pidemmän aikaa, sen edistymisestä oppii olemaan varauksettoman innoissaan ja onnellinen. Laskelmieni mukaan työskentelin tänään kuusi tuntia eli tuossa ajassa pääsee jo vähän eteenpäinkin. Tiedonhakuun menee tosin edelleen yllättävän paljon aikaa, vaikka materiaalia on vajaan puolentoista vuoden aikana kertynyt mappeihin, tietokoneelle ja kirjahyllyyn ihan mukavasti. Sitä vain ei koskaan tunnu olevan tarpeeksi... 

Sen olen kyllä huomannut tämän ja eilisen päivän aikana, että tosi paljon tietoa on jo tallessa päänupissa ja kirjoittaminen on nyt paljon helpompaa kuin vuosi sitten, jolloin vasta tutustuin kirjallisuuteen, litteroin aineistoani ja yritin hahmottaa, mistä koko touhussa on kysymys ja mitä tarkalleen ottaen haluan tutkia. Olen tehnyt vähän sitä sun tätä näiden nopeasti kuluneiden kuukausien aikana ja, vaikkei gradu sinänsä ole näyttänyt välillä etenevän mihinkään suuntaan, on kokonaisuus selkiytynyt mielessäni valtavan paljon tänä aikana. Tietenkin siitä on kiittäminen myös niitä tuskallisia aineiston analysoimiseen ja luokitteluun käytettyjä päiviä, jolloin tunsin itseni masentavan tyhmäksi ja riittämättömäksi.

Olen työskennellyt nyt kahden ensimmäisen luvun parissa ja olen valtavan tyytyväinen tulokseen. Osan tekstistä olin jo kirjoittanut aiemmin, ja tiukan lisäilyn, karsimisen ja muokkauksen jäljiltä teksti vaikuttaa nyt loogiselta ja harkitulta. Katsotaan sitten myöhemmin, meneekö vielä jotain uusiksi vai kelpaavatko sivut melkein sellaisinaan lopulliseen tutkielmaan. Kaiken lisäksi minulla on ollut hauskaa, koska olen oikeasti kiinnostunut aiheestani, joka yhdistää opinnot ja työkokemukseni rakkaaseen harrastukseen. 

Kirjoittelin itselleni jo huomiselle ylös muutaman tehtävän gradun suhteen ja siihen oheen lisäsin oikein kunnon kannustustekstin. Olen kuukausikaupalla tuntenut olevani epäonnistunut opiskelija, ja olen vihdoinkin oivaltanut, ettei tuollaisella negatiivisella asenteella mikään tulekaan valmiiksi. Tästä eteenpäin keskitynkin ajattelemaan positiivisesti sekä itsestäni että tutkielmastani ja olen varma, että tuloksia syntyy. 

Optimistiksi ei voi tulla tai optimisti ei voi olla kuin optimistisesti ajattelemalla, ja jos en maailmassa mitään muuta voi muuttaa, voin ainakin muuttaa sen, kuinka suhtaudun asioihin. Iloa ja valoisia ajatuksia jokaisen päivään!