tiistai 11. lokakuuta 2011

Pakopaikka

Jostain sieluni syövereistä on jo pitkään kummunnut tarve luoda tyhjästä jotakin kaunista tai muuten vain kiinnostavaa. Olen etsinyt omaa tapaani lapsesta saakka - olen kirjoittanut runoja ja muita tekstejä, laulanut ja soittanut, tehnyt toisten säveltämiin kappaleisiin melodioita ja sanoittanut niitä, maalannut ja jopa suunnitellut vähän vaatteita. Jos ihan tyhjästä nyhjäämisestä ei ole kysymys, voidaan listaan lisätä myös kaikenlainen askarteleminen, neulominen, virkkaaminen ja muu ideointia vaativa näpertely.

Varsinkin ompelun suhteen taidot eivät ole aivan vastanneet lennokkaita suunnitelmia, joten vaatteet - itselle tai nukelle tarkoitetut - ovat yleensä osoittautuneet vain varjoksi siitä, mitä niiden oli tarkoitus olla. Maalaamisessa oli vähän sama juttu, vaikka siinä sentään ehdin parin vuoden kansalaisopiston kurssien ansiosta hivenen kehittyäkin. Minulle olisi tosin riittänyt vain oman itsen iloksi tarkoitettu terapeuttinen maalailu hassuilla väreillä ja oudoista aiheista, mutta opettaja patisti olemaan vähän kunnianhimoisempi.

Ominta aluettani ovat kiistatta aina olleet sanat ja musiikki, mutta jostain syystä olen kehittänyt hirveän huonon itsetunnon, joka on koko nuoruuden ja aikuisuuden estänyt minua ilmaisemasta itseäni vapaasti. Olen kuvitellut olevani liian lahjaton tai tyhjäpäinen laulujen kirjoittamiseen. Luominenhan ei tietenkään onnistu, jos taustalla kummittelee taukoamatta kysymys siitä, miten muut arvottavat sen, mitä olen tekemässä. Ihan viime aikoina olen alannut ajatella positiivisemmin ja lähestynyt asiaa siitä näkökulmasta, että teen asioita siksi, että nautin niiden parissa puuhastelusta. Yllättäen olen löytänyt laulujen tekemisestä itselleni aivan ihanan pakopaikan.

Ensin syntyy idea - sen voi synnyttää jokin hetki, tunne, tunnelma. Tai ihan vaan sana tai useampi, joissa on kiva rytmi, jotka kuulostavat mukavilta, sopivat suuhun. Idean syntyminen on inspiroiva hetki. Se saa aikaan assosiaatioita, joita kuuntelemalla pääsee kiinni omiin, syvimpiin ajatuksiin ja niiden arvaamattomiin polkuihin. Idean laajentuminen voi mennä nopeasti tai kestää pitkään, se voi aueta työskentelemällä tai hauduttelemalla.

Kaikkein paras hetki työskentelyssä on istua pianon ääreen miettimään, miltä idea kuulostaa, ja etsiä sen musiikillista vastinetta. Minkälaisia värejä, tunteita, värähtelyitä, rytmejä siihen liittyy? Sävelet ja niiden yhdistelmät synnyttävät niin paljon erilaisia mielleyhtymiä! Sen oikean etsiminen on hurjan kiehtovaa. Sitten vaan äänittelemään sävelkulkuja, kuuntelemaan niitä, valikoimaan, muokkaamaan, kehittämään ideaa eteenpäin. Välillä mennään sanojen ehdoilla, välillä sävelten - ja koskaan ei tiedä, minne matka vie.

Luodessani musiikkia tunnen itseni taikuriksi. Kokoan laulun niistä aineksista, jotka on minuun kirjoitettu. Kun työni on valmis, olen kirjaimellisesti tehnyt tyhjästä jotain, jonka voin esittää muille. Saan jakaa pakopaikkani hedelmiä toisillekin maisteltavaksi.

Ei kommentteja: