sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Täydellistä

Käytän aivan liikaa ylisanoja - joka toinen asia on perfect, awesome, great... Mutta eilen koin taas pitkästä aikaa, mitä nämä sanat oikeasti tarkoittavat. Olimme Nizzan filharmonisen orkesterin konsertissa, jonka ohjelmisto koostui elokuvamusiikista. Jo ensimmäisistä, Paluu tulevaisuuteen-leffan musiikin tahdeista alkaen oli itkussa pitelemistä. Kaikki oli täydellistä.

Orkesteri soitti todella hyvin, musiikki oli kaunista. Itselleni suurimman elämyksen antoivat Pirates of the Caribbean -elokuvan jännittävät, hivenen aavemaiset rytmit. Olin paratiisissa. Ja jo ensimmäisen puoliajan jälkeen ihan uuvuksissa, kun elin niin syvästi musiikin mukana joka hetken, joka ainoan sekunnin.

Ohjelmistossa olivat ainakin Out of Africa, Forrest Gump, Harry Potterit, Star Warsit, James Bondit, Superman, Jurassic Park, Indiana Jones ja Peter Pan. Yleisö taputti orkesterijohtajan konsertin lopuksi takaisin lukemattomia kertoja ja encorejakin oli kaikkiaan kolme. Meidän porukkamme - A, ystävämme M ja minä - ei siis ollut ainoa, joka oli haltioitunut konsertin annista. Kerta kaikkiaan perfect, awesome, great!

Ei kommentteja: