keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Bonustelua

Viikko sitten oli tarkoitus käydä puhelinkaupassa säästämässä eli tarkastamassa, missä mallissa sopimukset ovat ja viilaamassa niitä järkevämmiksi. Kun sama taho vastaa meidän huushollissa lankapuhelimesta, internetistä, televisiosta ja kahdesta kännykästä, on ihan fiksua käydä silloin tällöin keskustelemassa soppareista.

Siinä on kuitenkin yksi iso ongelma. Koska olemme niin hyviä asiakkaita, että otamme kaikki palvelut samasta firmasta (ihan niin kuin Monacossa olisi varaa valita, heh heh), saamme bonuksia. Ja kuten aina bonusten suhteen, niitä voi käyttää vain tietyillä ehdoilla, tiettyihin tuotteisiin (eikä esimerkiksi sopimuksiin). Ei tarvittu kuin taikasanat 'yhteensä 300 euroa bonusta ja jopa 200 euroa muita alennuksia' ja etujen hyödyntäminen tuntui yhtäkkiä aivan olennaisen tärkeältä.

Oivallinen myyntimies halusi nähdä puhelimeni. Katsottuaan hetken vanhaa, naarmuista Nokiaani, joka on joutunut mm. kynsilakkaonnettomuuden kohteeksi, alkoi hän latoa uutuuttaan kiiltäviä älypuhelimia käteeni. Aluksi otin homman huumorilla ja nauroin kolkosti hänen tarjoamalleen Sony Ericssonille. 5 minuutin päästä seisoin kaupassa Samsungin Nexus S tiukasti käteen puristettuna, enkä halunnutkaan enää päästää siitä irti! Kauppiaan näyttäessä minulle, miten puhelin toimii, A:kin rakastui siihen päätä pahkaa ja halusi itselleen samanlaisen.

Periaatteessa tuli tehtyä tosi hyvät kaupat ja puhelin on itse asiassa aivan loistava. Mutta miten sitä voi ihminen noin hairahtua sivupoluille? Tulihan toki säästöjäkin tehtyä: yksi ylimääräinen liittymä lakkautettiin, puhepaketteja muokattiin ja tv:kin taitaa mennä lähiaikoina telakalle, kun ei sieltä tule yhtään mitään. Toisaalta omaan kuukausilaskuuni tuli 12 euron korotus datapaketista, mutta älypuhelimella nyt ei vaan ole paljon käyttöä ilman internetiä.

En silti kadu. Viikon kokemus käytöstä on ollut valaiseva. Koko pitkän Nokia-historiani aikana olen ehkä hakenut pari soittoääntä netistä. Muuten olen pääasiassa kuluttanut näppäimistöä pommittamalla tekstareita ympäriinsä, kuunnellut vähän musiikkia ja tietenkin soitellut ympäriinsä. Nyt minulla on puhelimessani mm. piano, jolla voi soitella pieniä melodioita ja vaikka äänittää niitä! Aamuisin luen bussissa uutiset näppärästi ja olen vaihteeksi maailman menossa mukana. Barcelonassa löysin aivan ihanan ravintolan TripAdvisorin Barcelona-oppaan avulla ja pysyin selvillä suunnista karttaa käyttäen. Mahdollisuudet ovat rajattomat... ja meikä on ihan innoissaan!

1 kommentti:

Mini kirjoitti...

kiva lukea muidenki elämisestä täällä! kirjoittele :)