Ruhtinashäiden tunnelmia

Viimeinkin sain aikaiseksi siirtää kesän valokuvia tietokoneelle, joten tässä tunnelmia heinäkuisista ruhtinashäistä. Olin mukana The Eaglesin konsertissa (josta jo teinkin oman postauksen), asukkaiden häävastaanotolla ja Jean-Michel Jarren konsertissa satamassa perjantaina ja lauantaina St Devoten kirkon tuntumassa. 

Asukkaiden häävastaanotolta ei ole kummempia kuvia ja siellä ei itse asiassa edes tapahtunut mitään kuvaamisen arvoista. Alue oli tupaten täynnä, tarjolla oli samppanjaa ja suklaita, joista jälkimmäiseen en edes päässyt käsiksi,  ja viihdyimme hädin tuskin puoli tuntia ennen siirtymistä väljemmille vesille. Hölmönä yksityiskohtana mainittakoon, että kuulin parin naisen puhuvan suomea, mutta nurkkakuntaisena pohjalaisena en sitten kuitenkaan viitsinyt mennä esittäytymään.

Ilta jatkui Jean-Michel Jarren showlla, joka oli... noh... ei ihan odotustenmukainen. Musiikki oli oldschool-konemusaa, eikä valo- ja lasershowkaan ollut mitenkään erityisen säväyttävä. Keikan aikana nähdyt ilotulitukset sen sijaan olivat tosi näyttäviä - mutta missähän lie niistä ottamani valokuvat?! Etsin sekä omalta että A:n koneelta, mutta niistä ei ole jälkeäkään... :(

Lauantain kuvat sentään ovat tallessa. Eli lauantaina papin aamenen jälkeen pari ajoi satamaan St Devoten kirkolle lyhyttä seremoniaa varten. Innostuin oikein kuvaamaan pienen, kotikutoisen videopätkän parin saapumisesta ja hyvä niin, koska siitä välittyy paikan tunnelma mukavasti.

Ihastelin häämuotia ja seurasin seremoniaa telkkarista odotellessani parin lähtöä. Seremonian aikana esitetyn laulun aikana morsian vieritti kyyneliä, mikä olikin hänen ensimmäinen julkinen tunteenpurkauksensa koko hääviikonlopun aikana.

Ruhtinasparin osalta juhlallisuudet jatkuivat vielä, mutta minä poistuin paikalta kotisohvan uumeniin tyytyväisenä. Edes illan megailotulitusta emme jaksaneet mennä katsomaan, tosin osaksi siksi, että allekirjoittanut luuli sen tulevan telkkarista. Eipä tullut ei. Hups.

Mitä häiden jälkitunnelmiin tulee, olin silloin jo Suomessa ja seurasin huvittuneena ja uteliaanakin iltapäivälehtien lööppejä. Harmi, kun ei voi tietää, mikä on totta ja mikä pelkkää matkan varrella moneen kertaan muuttunutta huhupuhetta. 

Ehkäpä kaikki salaisuudet selviävät aikanaan...

Moottoripyöräilyn iloja ja huolia

Teimme kauniin päivän ratoksi pienen keskiviikkokierroksen skootterilla Bordigheraan Italian puolelle. Reissun kruunasivat pizzat ja kunnon kahvit. Paluumatkalla mietiskelin aikani kuluksi moottoripyörällä liikkumisen plussia ja miinuksia, joten voilà, tässäpä niitä:

+ Elämyksellisyys: tuulen tuiverrus ja vauhdintuntu, kukkien, ravintoloiden yms tuoksut, ulkoilmassa oleminen

+ Parkkipaikka löytyy usein helposti ja läheltä, eikä siitä edes tarvitse maksaa.

+ Pieni sade tai viileys ei hyvissä varusteissa haittaa, eivätkä hiuksetkaan kastu kypärän alla.

+ Ruuhkissa ei tarvitse jonottaa, kun autojen ohi voi päästellä helposti. Aikaa säästyy yllättävän paljon.

- Elämyksellisyys ei välttämättä aina ole positiivista: pahat hajut, pakokaasut. Pyörän selässä voi joskus myös pelottaa!

- Riskit. Jos jotain sattuu, tulee helposti rumaa jälkeä. Valitettavasti.

- Hameita ja sortseja ei tule paljon käytettyä. Lämpimällä säällä mp-takissa ja farkuissa kärvistely ottaa joskus päähän. Kylmällä säällä vaatetta joutuu puolestaan laittamaan päälle älyttömästi.

- Tukka on aina lytyssä. Kampauksista haaveilun voi lopettaa, kun edes poninhäntä ei tahdo mahtua kypärän alle.

Lista ei ole kyllä lähellekään kattava, mutta nuo nyt vain sattuivat jostain syystä tulemaan tällä kertaa mieleen. :)

Minulle suurin huolenaihe ovat tietenkin riskit ja olenkin pyörän selässä jatkuvasti enemmän tai vähemmän huolestunut. Lähes poikkeuksetta aina huikkaan murulle hänen lähtiessään jonnekin, että aja varovasti. Vaikka luotankin häneen kuskina, tiedän, että tien päällä on monenlaista tomppelia. Sitä paitsi hyvillekin kuskeille sattuu joskus virheitä. Muut moottoripyöräilyn ikävät puolet ovat lähinnä pikkujuttuja, jotka ärsyttävät joskus, mutta häviävät armotta plussille.

Aikasyöpöt

Suomessa meikitöntä ja muutenkin helppoa hälläväliä-arkea viettäessä se kolahti: minulla on elämässäni aikasyöppöjä! Kirjoitin tästä jo vähän eilisessä postauksessa, kun julistin bloggauksen olevan tästä eteenpäin tehokasta ja nopeaa. Olen kai vähän vastavirran kiiski, kun muut höpisevät hitaasta elämästä ja minä yritän puolestaan elää vähän isommalla vaihteella.

Löysin pelkistä aamurutiineista monta aikasyöppöä: shampoo, jonka pitää antaa vaikuttaa 2-3 minuuttia, tehoton hiustenkuivaaja sekä meikit ja meikkausvälineet, joiden kanssa säätäessä tuhraantuu aikaa. Yhden kauppareissun se vaati ja suurin osa näistä aikasyöpöistä oli selätetty. Esimerkiksi ripsentaivuttajani oli roikkunut matkassa jo ainakin viisi vuotta, vaikka se on ollut rikki vähintään puolet ajasta! Luulin vuosia, että ripseni ovat harvinaisen itsepäiset, kun niiden taivuttamiseen meni minuutti per silmä... Kulutin 4 euroa uuteen taivuttimeen, joka taivuttaa ripset kädenkäänteessä. Ripsivärinkin saa silmiin nyt nätimmin ja nopeammin, kun taivutukset on tehty kunnolla.

Tänään postipoika toi minulle uuden hiustenkuivaajan. Philipsin tehovärkki tuli Amazonista parissa päivässä, eikä hintakaan huimannut päätä: 20 euroa. Viimeisinkin aamurutiinien turha venyttäjä on nyt häädetty. Kun säästän minuutin pari sieltä täältä, on kasassa helposti ylimääräiset 10 minuuttia. Ehkä tästä eteenpäin ehdin siis syödä aamupalan, joka on yleensä armotta saanut väistää muiden, "tärkeämpien" asioiden tieltä.

Ruuanlaittoonkin uusi oivallus toi vauhtia. Kotona ollessamme tai ollesani ruokaa täytyy tehdä kaksi kertaa päivässä. Yritämme käydä mahdollisimman vähän syömässä ulkona, mutta jos kumpaakaan ei yhtään huvita kokata, tulee tästä periaatteesta helposti joustettua. Kotipikaruokaamme on pestolla maustettu possusuikalepasta, jonka tekemiseen menee periaatteessa 10-15 minuuttia, mutta mieluummin kuitenkin söisin kiireessäkin jotain, jossa on runsaasti kasviksia. Niinpä ladoinkin pakastimen täyteen kaupan pakastevihanneksia. Niistä saa helposti ja nopeasti monenlaista, maistuvaa murkinaa. Käsittämätöntä tässä on se, kuinka loputtoman kauan minulla meni hoksata näiden arjen helpottajien olemassaolo!

Hullua, kuinka rutiineihin tottuu ja turtuu. Vaikka jokin asia joskus tai jopa jatkuvasti ärsyttää, ei siihen välttämättä tajua puuttua. Lomailu on siitä jännää, että uudessa tilanteessa ja ympäristössä joutuu etsimään uusia rutiineja tai luottamaan pelkkään sattumanvaraisuuteen. Loma ei ole pelkkää akkujen lataamista, vaan se on myös vastakohta arjelle. Kaukaa näkee joskus paremmin kuin läheltä, eikös näin ole tapana sanoa?

Night terror

Kolmas yö kotona ja mieleen on todellakin muistunut, mitä eroa on Pohjanmaan kyläpahasen ja Monacon yöelämällä. Ekana aamuna jo horrostin klo 7 eteenpäin pilvenpiirtäjätyömaan kilkkeessä ja kalkkeessa skoottereiden pärrätessä kotikadulla. Olisiko ollut toinen yö, kun havahduin minkä lie Ferrarin tai vastaavan kaahaukseen. Viime yö veti kuitenkin pisimmän korren: kello 01.35 ulkona räjähti käyntiin ilotulitus!

Jos huonosti nukkuminen on koskaan siunaus, oli se nyt sitä minulle. Ilotulituksen alkaessa olin sen verran hereillä, etten edes säikähtänyt. Olin kyllä sitäkin ärtyneempi. Syvässä unessa ollut A sen sijaan pomppasi ylös aivan paniikissa, mutta hänkin sai suht nopeasti säikähdyksestä kohonneen pulssinsa tasaantumaan. Edelleenkään en käsitä, mikä tolkku on järjestää ilotulitus noin myöhäiseen aikaan. Loppuvaiheessa räiske ja rätinä oli sitä luokkaa, että omia ajatuksiaan ei meinannut kuulla. Täällä kun kovat äänet kaikuvat aivan jumalattomasti meren, talojen ja vuoren puristuksessa.

Pohjanmaan perukoilla nukuimme pääasiassa parvekkeen ovi auki. Hyvä jos yössä pari autoa huristeli hiljaisella hiekkatiellä talon ohi ja ruuhkaisimpina öinä ehkä yksi mopo noiden lisäksi. Suurinta häiriötä aiheuttivat häikäilemättömät harakat, jotka raakkumisellaan ja peltikatolla pomppimisellaan herättivät meidät pari kertaa koko loman aikana. Ei siis paha ollenkaan. Hiljaisuutta oli mukava kuunnella.

Vanhempani kertoivat, että naapurien naapureilla on ongelma: heidän metsästyskoiransa pitävät kuulemma joistain kylän asukkaista liikaa meteliä. Pariskunta on jopa ostanut piilopirtin kylän laitamilta metsästä, jonne koiria aiotaan siirtää. En sitten tiedä, tuleeko pariskunnalle asumusero toisen muuttaessa koirien mukana vai siirtyykö koko konkkaronkka pois ihmisten ilmoilta. Tästä voi kuitenkin päätellä jotain hiljaisuudesta ja sen arvostuksesta kylässä, jossa asuin melkein 20 vuotta.

Se hyvä puoli möykkäämisen sietämisessä ainakin on, että hiljaisuutta ei pidä enää itsestäänselvyytenä. En nyt ehkä menisi valittamaan ihmisille satunnaisesta koirien haukunnasta, vaan pikemminkin arvostan niitä hetkiä, jolloin ympäriltä ei kuulu hiiskaustakaan. Lintujen laulu tai koiran räksytys ei välttämättä edes riko hiljaisuuden tuntua, koska kyllähän nuo äänet tietyllä tavalla kuuluvat maalaismaisemaan.

Hiljainen heinäkuu, energinen elokuu

Heinäkuuta vaivannut hiljaisuus päättyy nyt! Paljon jäi raportoimatta, mikä tietää sitä, etteivät postausaiheet ainakaan heti pääse loppumaan. Odotettavissa on siis ainakin muutama kuva ruhtinashäistä ja tarinointia ihanasta kolmen viikon Suomi-visiitistä, joka päättyi toissa päivänä. Ilmeisesti akkuja tuli latailtua, sillä pää on ideoita ja energiaa täynnä. Siitä olkoon esimerkkinä eilinen päivä, joka pyörähti käyntiin pakastimen sulatuksella, jatkui touhuntäyteisenä ja lopulta huipentui drinkkeihin Nizzan satamassa. Stazzy liittyi seuraan ja poimi samalla tuliaisensa, pari pikkupussia Reissumiestä ja vähän xylitol-purkkaa.

Vaikka Ranskassa kesälomakausi on vielä täydessä vauhdissa, kotiinpaluu symboloi minulle kesän loppumista ja uuden alkua. Haluan muuttaa elämässäni niitä asioita, jotka turhaan vievät aikaani ja energiaani. Syksyisin olen aina täynnä puhtia, joten nyt kannattaakin tehdä muutoksia, koska ne määrittävät tietyllä tavalla koko tulevaa vuottani ensi kesään saakka.

Yksi muutoksista on käynnissä parhaillaan: gradunteosta tuttu tomaattikello raksuttaa taustalla tätä kirjoittaessani. Olen tajuttoman hidas kirjoittaja, ja saatan helposti haaskata yksinkertaisenkin postauksen kirjoittamiseen uskomattoman paljon aikaa. Blogi-into hiipuu, kun kirjoittaminen on takkuista, ja aikaa tuntuu menevän hukkaan ihan liikaa. Nyt tälle tuli stoppi! Peruspostauksen on tästä eteenpäin valmistuttava 25 minuutissa. Kattavamman postauksen suunnittelu vie tietenkin enemmän aikaa, mutta jospa sellaisenkin saisi ainakin melkein valmiiksi samassa ajassa.

Haastan kaikki lukijat miettimään elämässään muutoksen aiheita ja mittaamaan pakastimen huurteen paksuuden. :) Meillä taisi olla aika monta senttiä, joten olihan jo aikakin tehdä asialle jotain...

Monacon hääviikonlopun ensimmäinen etappi

Hyviä uutisia! Ystävämme M soitteli meille eilen ja kyseli huolissaan, saimmeko liput illan Eaglesin keikalle. Kuultuaan, että olemme edelleen liputtomia, hän tarjosi meille kahta ylimääräistä tikettiään. Mielihyvin otimme tarjouksen vastaan ja illalla oli sitten tiedossa hääviikonlopun ensimmäinen etappi.

Albert ja Charlene saapuivat stadionille vähän ennen kymmentä yleisön hurratessa ja keikka alkoi viisi minuuttia sen jälkeen - aikataulusta etuajassa! Täällä päin maailmaa on harvinaista, että mikään alkaa vähemmän kuin vartin myöhässä, joten yllätys oli positiivinen. Meillä oli hyvät paikat keikkalavan edessä viidennellä rivillä. Suurin osa yleisöstä oli sijoitettu stadionin katsomoon, josta tarvitsee kiikarit nähdäkseen lavalle.

Bändi urakoi kaksituntisen, jonka aikana kuultiin sekä vanhoja hittejä, että tuoreempaa, 2000-luvun tuotantoa. Hotel California pärähti yllätyksekseni soimaan jo keikan alkupuolella ja mietin, että kyllähän se ainakin kerran elämässä livenä pitää kuulla. Sen verran kovan luokan hitistä on kuitenkin kysymys! Bändi soitti virheettömästi ja varman huolettomalla intensiteetillä. Laulu oli hienoa kuunneltavaa ja varsinkin moniääniset osuudet olivat upeita. Vaihtuvat laulajat lisäsivät keikan antia. Tähän ei ihan joka bändi pysty! Keikka loppui yhden maailman hienoimman laulun säveliin Desperadon kaikuessa ympäri hiljaisiksi liikuttuneiden ihmisten täyttämää stadionia.

Edes rock-konsertissa ei kuitenkaan päässyt unohtamaan, että olemme Monacossa. Esimerkiksi seisominen biisien aikana oli kiellettyä ja järjestyksenvalvojat kävivät myös huomauttamassa liian pitkien videopätkien kuvaamisesta. Huvittuneena odotin valvojien reaktiota, kun yhden kappaleen aikana koko yleisö nousi seisomaan. Kaikki istuivat kyllä sitten aplodien aikana kiltisti takaisin paikoilleen, joten asiasta ei tullut ongelmaa. Kun puolen yön jälkeen poistuimme stadionilta hyvässä järjestyksessä, jäimme monien muiden tavoin odottamaan Albertin ja Charlenen poistumista. 

Väkijoukkoa ei ollut pitelemässä aisoissa kovin montaa poliisia, mutta monacolaiseen malliin kaikki sujui ongelmitta ja hääpari pääsi poistumaan turvallisesti. Jostain kyllä kuulin, että joka tapauksessa puolet Monacon poliisivoimista on tavallisesti ihmisten joukossa siviiliasuisina. Parasta siis onkin vain olla kiltisti. Charlene näytti rennolta ja hyväntuuliselta parin pikaisen silmäyksen perusteella, joten ehkäpä kaikki on sittenkin hyvin.

Monacon häät vaarassa?

Monacon häävalmistelut ovat todellakin vertaansa vailla. Morsiamen karkaamishuhu megaluokan tapahtumasta enää puuttuikin. Huhusta uutisoi eilen ensimmäisenä L'Express.fr ja tänään se on näköjään tavoittanut Suomenkin lehdet. Me tosin kuulimme siitä jo lauantaina puskaradion kautta. En tiedä, kuinka monta kertaa huhu on muuttanut matkan varrella muotoaan, mutta meidän kuulemamme version mukaan sulholla olisi paraikaa "pullat uunissa" toisen naisen kanssa. Hups!

Viime viikolla kimppuumme hyökännyt sitkeä virus on pitänyt meidät melko tiukkaan kotosalla, mutta eilisillan pieni skootterikierros paljasti, että häähulluus on vallannut koko kaupungin. Satamassa testattiin Jean-Michel Jarren valoshown kalustoa ja keskikaupunki on käytännössä vuorattu Monacon lipuilla ja viireillä. Punavalkoiset kukkaistutukset ja samoilla väreillä somistetut liikkeiden näyteikkunat jatkavat teemaa. Siellä täällä näkyy myös Etelä-Afrikan lippuja - häiden virallisia Mariage Princier -viirejä unohtamatta.

Kotiin tultuamme napsautimme tv:n auki ja vaihdoimme kanavaksi Monaco Infon. Siellä huhuskandaalista ei tietenkään puhuttu mitään, vaan tarkastelun alla olivat vain ja ainoastaan häävalmistelut. Näimme muun muassa, kuinka matkamuistomyymälät esittelivät jos jonkinlaista hääaiheista kippoa, kuppia ja lautasta ja koululaiset harjoittelivat onnittelunumeroaan. Naureskelimme, että mikäli morsian peruu häät, nousee kaiken rihkaman arvo hulppeasti. Hääjuhlaan huolella ja hartaudella valmistautuneet lapset itkevät, juhlarahojen ja postimerkkien keräilijät hamstraavat kauppoja tyhjiksi keräilykohteistaan. Yli 50 miljoonan euron juhlat perutaan.

Ei ole helppoa olla prinsessakokelas.

Häähääräilyjä

Jo ajat sitten kommenttiboksiin kopsahti pyyntö raportoida Monacon valmistautumisesta kirjaimellisesti ruhtinaallisiin häihinsä. Koska glamoröösi elämäni on viime aikoina kulunut lähinnä remonttipölyssä lenkkarit jalassa, olen yhä valitettavasti muutaman askeleen jäljessä viimeisimpiä juoruja. Ja itseni tuntien tulen olemaankin viimeiseen asti.

Häiden ohjelmaan olen sentään perehtynyt. Täällä hääseremonia on varsin usein kaksiosainen, koska käsittääkseni pappi ei voi vihkiä avioliittoon. Varsinainen vihkiminen tapahtuu useimmiten maistraatissa. Myös Hänen Suvereeniutensa Albert vihitään Charlenensa kanssa ensin palatsissa jonkun korkea-arvoisen virkamiehen toimesta perjantaina 1.7. ja kirkolliset seremoniat hoidetaan lauantaina 2.7.

Kummankin tilaisuuden jälkeen on hulppeat juhlat. Itse asiassa juhlinta alkaa jo torstaina Monacon stadiumilla, jossa esiintyy vaatimattomasti kuvattuna megaluokan bändi: The Eagles! Monacolaisille oli tarjolla ilmaislippuja, mutta arvatkaa vaan, keneltä meni tämäkin tieto ohi, kunnes oli liian myöhäistä... Huoh. 

Siviilivihkimisen jälkeen varsinaiset Monacon kansalaiset on kutsuttu palatsin edessä pidettävälle illalliselle. Vähän myöhemmin satamassa alkaa tilaisuus, jonne ovat tervetulleita myös me Monacon asukkaat. Tämän jälkeen tilaisuus on avoin kaikille ja Jean-Michel Jarre esiintyy ilmeisesti hulppean, futuristisen valo- ja lasershow'n kera.

Lauantain ohjelma on hillitympi. Myös kirkollinen vihkiminen tapahtuu palatsissa, minkä jälkeen pari käväisee pienellä ajelulla viemässä hääkimpun sataman tuntumassa sijaisevaan St Devoten kirkkoon. Matkan varrelle on varmasti tulossa paljon ihmisiä tervehtimään tuoretta avioparia. Ympäri kaupunkia viritellään myös screenejä, joilta tapahtumia voi seurata. Lauantai-ilta huipentuu hääillalliseen ja tanssiaisiin oopperatalolla ja kasinon terasseilla. Koko komeuden kruunaa keskiöinen ilotulitus.

Sen jälkeen onkin aika arvailla, kestääkö tuore avio-onni. Paljastuuko prinssistä ehkä sittenkin sammakko vai sukeutuuko kenties prinsessasta keskiyön ilotulituksen jälkeen Tuhkimo? Tuskinpa Albert ja Charlene kuitenkaan ovat avioliittoon ihan heppoisin perustein astumassa, joten veikkaan, että pari saattaa jopa pysyäkin yhdessä. Jos ei rakkaudesta, niin vaikka sitten siksi, että diili on varsin suosillinen molemmille.