perjantai 17. joulukuuta 2010

Joulukalenterin 17. luukku: Suunnittele ja jousta

Meidän Suomeen lähtömme lähestyy ja kaikenlaisia suunnitelmia on tekeillä. Kavereita on ainakin ehdottomasti nähtävä ympäri maakuntaa, käytävä kampaajalla, yliopiston kirjastossa ja alennusmyynneissä, rentouduttava kotosalla sekä (säiden suosiessa) ulkoiltava lenkkeillen, luistellen, lasketellen ja lumessa leikkien. Luetteloon voisi vielä lisätä ruuanlaittoa vanhempieni iloksi, leivontaa (kun kerran on uuni), nyrkkeilytreenejä tai muuta hikiliikuntaa, jos mahdollista, ja parin yön reissun jonnekin päin Suomea.

Suunnitteleminen on kivaa, mutta kannattaa pitää jalat maassa: kaikkea ei ehdi, voi eikä jaksa tehdä. Joskus myös tapahtuu jotain, jonka ansiosta kaikki menee mönkään, eikä sille yksinkertaisesti voi mitään. Mietiskelin tätä tänään siivoillessani lättyjen teosta aiheutunutta sotkua keittiössä. Sotkun aiheutti puoli lasillista kookosmaitoa, jonka onnistuin pudottamaan lattialle. Lasin kanssa... Kesti aika kauan, että sain kookosmaidon ja sirpaleiden sekaisen töhnän putsattua ja pääsin jatkamaan lättyjen paistoa. Raivari oli lähellä, mutta joku järjen ääni päässä sanoi, että siivoa nyt vaan.

Jotkut sanovat, että kun ei odota mitään, ei voi pettyäkään. Pitää varmasti paikkansa, mutta tuolla logiikalla odottamisen riemustakin jää kokonaan paitsi. Mielestäni pettymyksien välttelemistä tärkeämpää on vastoinkäymisten tullessa sopeutua tilanteeseen ja joustaa suunnitelmistaan. On mahdollista, että emme pääse Suomen lomalla ulkoilemaan, jos sää ei suosi. Esimerkiksi viime vuoden -25 asteen pakkasissa ei tehnyt mieli edes käväistä ulkosalla. On mahdollista, että en löydä yhteistä aikaa tavata kaikkia ystäviä ja kavereita, kun jokaisella on omat kiireensä ja suunnitelmansa. On myös mahdollista, että lentokoneet ja junat myöhästelevät tai työntekijät lakkoilevat. Kaikki on mahdollista. 

Tekemättömien asioiden tai vastoinkäymisten vatvomisen sijaan aion yrittää iloita toteutuneista suunnitelmista ja uusien tekemisestä. Toivotaan nyt kuitenkin, että pääsisimme kotimaisemiin turvallisesti ja suht ajallaan.

Ei kommentteja: