Kauneimmat joululaulut

Kävimme eilen laulamassa Nizzassa Kauneimmat joululaulut, jotka Rivieran Suomi-seura järjesti jo seitsemättä kertaa. Tarkennanpa nyt vielä, että minä lauloin ja mies kuunteli. Suomalaisen kulttuurin pakkosyöttöä? :) Oli kyllä ihanaa laulaa suomalaisia joululauluja, vaikkei täällä nyt niin jouluista vielä olekaan - jouluvaloista ja muista tunnelmannostattajista huolimatta.Tilaisuudessa oli arviolta sata osallistujaa ja ulkosuomalaisten oma piispa, Wille Riekkinenkin, oli ennättänyt paikalle.

Vinkki lauleloihin tuli Stazzylta, jonka kanssa tutustuttiin tilaisuuden jälkeen lisää. Kiitos seurasta, hauskaa oli ja otetaan ehdottomasti uusiksi!

Pintaa syvemmältä

Suomesta hankittu Blistexin luottohuulirasvani pääsi loppumaan, ja koska jossain kuulin kehuttavan Biothermin huulirasvaa, marssin sen suuremmin ajattelematta Monacon Sephoraan, joka siis sijaitsee ylellisessä Metropolitan-ostoskeskuksessa. Kaupassa myyjä tarjosi apuaan, joten minä selitin ontuvalla ranskallani, mitä tarvitsen. Myyjä valitteli, että Biothermin rasvaa ei heillä ole, mutta:

- Voisinko esitellä teille muita vaihtoehtoja?

Vastasin, että mikä ettei ja myyjä johdatti minut toiselle hyllylle. Sain käteeni pienen purnukan ylistävän esittelyn kera.

- Ahaa. Mitenkäs paljon tällä on hintaa? kysyin, vaikka olen toki jo ymmärtänyt, ettei se ole soveliasta - jos ei ole rahaa ostaa hintaa kysymättä, ei kauppaan tulisi edes astua työntekijöiden päivää pilaamaan.

- 42 euroa, myyjätär vastasi.

42 euroa! Kerroin myyjälle samantien, että rasva on liian kallis. Tästä alkaen myyjän käytös muuttui suorastaan alentuvaksi. Marssimme Lancômen hyllylle ja myyjä oli etsimässä huulirasvaa, kun seuraamme liittyi toinenkin myyjätär. 

- Etsitkö jotain? kysyi uusi tuttavuus minua palvelleelta myyjältä.

- Juu, tämä nuori tyttönen tässä haluaisi ostaa huulirasvan, kuului vastaus.

Anteeksi, mitä?! Olen 27-vuotias ja kyllä huomannut, että iäkkäämmät miehet joskus tytöttelevät, mutta eivät sentään hekään (ainakaan Suomessa) asiakaspalvelutilanteissa.  No, huulirasva löytyi, ja kaksoispommitus alkoi:

- Tämä maksaa vain 17 euroa ja on erittäin riittoisa ja hoitava rasva, sanoi ensimmäinen myyjä maireasti.

- Se kestää ainakin 5-6 kuukautta, joten hintaa ei tule kuin muutama euro kuukautta kohden, lisäsi toinen silmin nähden huvittuneena.

- No entäs, jos en pidä siitä ja se jää käyttämättä? Onko teillä testeriä? tiedustelin jo hieman turhautuneena.

- Ei ole, mutta se on oikeasti todella hyvä huulirasva, pommitus jatkui.

Hetken aikaa myyntipuhetta kuunneltuani ja jo aika ärsyyntyneenä kerroin myyjälle, että haluan harkita asiaa. Hän poistui takavasemmalle naureskelemaan kollegansa kanssa.

Monacossa on juuri tällaista. Ihminen määritellään kaupoissa ulkonäön ja pankkitilin katteen perusteella. En mielelläni tee virheostoksia, joten kaupoissa käyminen on pahimmillaan painajaismaista. Myyjät katselevat nenäänsä pitkin, kun en osta lähes täydellistä mekkoa tai kenkäparia tai vaikka sitten huulirasvaa, vaan mieluummin säästän rahani siihen täydelliseen tuotteeseen, joka ehkä odottaa minua seuraavassa kaupassa. Mielestäni tämä on täysin normaalia. Olenko aivan hakoteillä?

Vain röhkeys rajana

Pari päivää sitten lähdimme viettämään päivää Nizzaan. Olin todella innoissani, sillä sää oli riittävän kaunis matkan taittamiseen skootterilla. Pääsimme perille vähän ennen kahtatoista ja parkkeerasimme skootterin Nice Etoilen kulmille eli ihan keskelle kaupunkia. Nautiskelimme päivästämme ajan kanssa, söimme hitaan lounaan Fnacin kahviossa ja tutkimme siellä kirjahyllyjä ja kiertelimme muutaman kaupan. Rauhallinen ja miellyttävä päivämme tyssäsi kuin seinään, kun palasimme skootterille.

Skootterin kori lukon vieressä repsotti hieman auki. Mies totesi ensimmäisenä - yllättävän rauhallisesti -, että kypärät on sitten varastettu. En oikein edes ehtinyt kunnolla käsittää tätä, ennen kuin avasimme skootterin istuimen ja tutkailimme säilytystilaa. Toinen kypärä, se kalliimpi ja parempi, oli viety. Mieheni päivä jatkui poliisiasemalla jononjatkeena ja minä tulin bussilla kotiin. Monta tuntia jonotettuaan mieheni sai lopulta rikosilmoituksen tehtyä ja kotiutui lopulta pimeän jo tultua.

Onneksi skootteri oli ajokuntoinen. Onneksi toinen kypärä oli tallella. Onneksi meillä ei ollut minnekään kiire. Mutta ottaa se silti päähän. Miksi pitää kajota toisen omaisuuteen? Seuraava askel on hakea korvauksia vakuutusyhtiöstä. Näinköhän sieltäkään mitään liikenee...

Fête Nationale

Perjantaina Monacossa oli Fête Nationale eli kansallispäivä. Jo viikkoa ennen juhlapäivää parvekkeille, sisäänkäynneille, jopa autoihin alkoi ilmestyä punavalkoisia Monacon lippuja. Perjantain lähestyessä jopa monien kauppojen näyteikkunat oli koristeltu punavalkoisin vaattein, autoin, leivoksin...

Vilkusta asiaa

Täkäläisestä liikenteestä on tullut pauhattua jo parin postauksen verran, mutta vielä haluan harrastaa ainakin vähän vilkunviilausta. Minulle opetettiin autokoulussa hyvin selkeästi, miten vilkkua käytetään. Vaikken läpäissytkään ajokoetta ensimmäisellä kerralla, ei vilkuttamisen logiikka jäänyt epäselväksi. Täällä kuitenkin törmää kaikenlaisiin vilkunkäytön variaatioihin.

1. Mikä vilkku?

Yleisin ongelma on tietenkin vilkun puuttuminen. On aina hauskaa arvailla, mitä edessä ajava suunnittelee, kun vauhti hidastuu, hidastuu, hidastuu ja sitten auto kääntyy johonkin suuntaan tai vaihtaa yllättäen kaistaa.

2. Kestovilkku

Kestovilkuttaja laittaa vilkun fiksusti päälle, vaihtaa kaistaa, ohittaa auton, vilkku on edelleen päällä, siirtyy takaisin samalle kaistalle, vilkku on edelleen päällä ja ajaa satoja metrejä - vilkku edelleen päällä. Tätä näkee useimmiten moottoritiellä.

3. Yllätysvilkku

Yllätysvilkku tarkoittaa vilkuttamista eri suuntaan, kuin siihen, mihin on kääntymässä. Tätä loogista vilkunkäyttötapaa näkee etenkin kaupungeissa.

4. Pikavilkku

Pikavilkku on viime hetkessä päälle huitaistu vilkku eli käytännössä vilkun puuttumisen astetta lievempi versio. Pikavilkuttajia näkee joka paikassa.

5. Hätävilkku

Hätävilkku on kätevä. Parkkeerata voi vaikka keskelle tietä ruuhka-aikaan, kunhan napsauttaa hätävilkut päälle. Kun ajaa ruuhkaan, voi silloinkin laittaa hätärit. Moottoritiellä toista kaistaa ajaville tämä on erityisen mukavaa, kun saa arvailla, onko auto kenties vaihtamassa kaistaa. Ruuhkassa kun ei autosta näe kuin toisen puolen. Joskus voi ajellakin hätärit päällä, jos siihen kokee tarvetta.

Monaco-Barcelona-Monaco

Kun mieheni vanhemmat tulivat Eurooppaan käymään reilut pari viikkoa sitten, Ranskan eläkeuudistuksesta johtuva kuohunta oli pahimmillaan. Heidän oli tarkoitus lentää Madridista Nizzaan, mutta lennoissa oli jotain ongelmia, ja he vuokrasivatkin auton ja ajoivat matkan. Auto vuokrattiin koko siksi ajaksi, kun he ovat täällä, ja heidän suunnitelmansa oli palauttaa auto Madridiin ja jatkaa sieltä kotimatkaa lentäen. Keskiviikkona he kuitenkin huomasivat suunnitelmassa ikävän porsaanreiän: jos he eivät lennä Nizzasta, koko matkasuunnitelma raukeaa. Vaihtoehtoina oli siis a) perua lennot ja varata uudet Madridista Väli-Amerikkaan, b) palauttaa auto Ranskaan ja maksaa huikea lisämaksu tai c) lähteä kahdella autolla Espanjaan palauttamaan vuokra-auto. 

Torstaina aamupäivällä mieheni isältä tuli käsky lähteä ajamaan kohti Espanjaa niin pian kuin mahdollista, sillä he olivat jo lähdössä. Impulsiivista, mutta minkäs voit! Puoli neljältä pääsimme mekin lopulta tien päälle. Torstaina ajoimme vain muutaman tunnin ja pysähdyimme Montpellierin jälkeen yöksi pieneen rannikon kylään nimeltään Bouzigues. Vanhemmat olivat myös siellä ja menimme kaikki neljä ihanalle päivälliselle yhteen kylän äyriäisravintoloista. Itse en äyriäisistä oikein innostunut, mutta onneksi listalla oli myös kalaa.

Aamulla yhdeksältä huonosti nukutun yön jälkeen jatkoimme matkaa. Mikä kumma siinä muuten on, että ensimmäinen yö vieraassa paikassa on aina painajaismainen? Jo 2-3 tunnin päästä ylitimme Espanjan rajan ja ennen kahta olimme jo Barcelonassa. Kahdelta vuokra-auto oli palautettu, me, vanhemmat ja heidän pieni koiransa kaikki meidän autossamme ja auton nokka kohti Ranskaa. Paluumatkalla taisimme pysähtyä kaksi vai peräti kolme kertaa. Mieheni ajoi koko matkan(!) ja olimme kuolla nälkään, kun lopulta illalla vähän ennen kymmentä pääsimme kotiin. Laskeskelin, että koko reissuun meni sellaiset 30 tuntia, joista yli puolet istuttiin autossa. Auton mittariin tuli huikeat 1500 kilometriä! Pikaista toimintaa.

Ruokakomeron vakiot

Tämän alueen ruoka saa minulta täydet pisteet. Kokkailemme kotona lähes poikkeuksetta ihan tavallista, Välimeren alueelle tyypillistä ruokaa ja esittelenkin nyt ruokiemme perusraaka-aineita.

Raaka-aine, jota ilman emme pärjää päivääkään, on tietenkin oliiviöljy. Sitä menee keskimäärin litran pullo kolmessa viikossa. Joskus enemmän, joskus vähemmän. Oliiviöljyn pitää olla extra virginiä ja maultaan vahvaa. Hauduttelemme pastan kaveriksi vihannekset aina runsaassa öljyssä ja usein öljyä tulee vielä kaadettua valmiiseenkin pastaan. Kuivahtaneen leivän voi dipata oliiviöljyyn ja esimerkiksi viipaloitu tomaatti menee ruuan lisäkkeenä, kun seuraksi lorauttaa öljyä, tipan balsamicoa ja vähän suolaa. Oliiviöljystä valmistan myös kaikki marinadit.

Suolasta puheen ollen, kaapissa pitää aina olla isorakeista Fleur de sel de Guérandea. Harvemmin lisäämme ruokaan tekovaiheessa suolaa, joten ruokaillessa on usein tarpeen ripauttaa muutama murunen. Rakastuin kyseiseen sormisuolaan ensimaistamalla, sillä se antaa ruokaan hyvin pehmeän maun toisin kuin tavallinen suola.

Pastaa ilman ei voi elää. Useimmiten tulee ostettua Barillan tai De Ceccon spagettia, penneä ja minipenneä. Aivan hiljattain olen hurahtanut ravioliin ja muihin täytettyihin tuorepastoihin.

Käytämme kaikkiin ruokiin lihaa ja jääkaapissa onkin aina oltava possusuikaleita. Täällä kaupasta löytää todella hyvänmakuisia suikaleita, joiden pakkauskoko on täydellinen. Yhdessä paketissa on kaksi erikseen suljettua sadan gramman annosta ja yksi annos riittää meille yhteen ruokailuun.

Kuivattu timjami on hyvin tyypillinen, monipuolinen Välimeren alueen ruokayrtti. Sitä tulee käytettyä pastakastikkeisiin, munakkaaseen, pihvin mausteeksi, perunoihin... Suomessa myytävät pikku purkit eivät meillä kauaa riittäisi, kun timjamia tulee lisättyä ruokiin aika reilulla kädellä. Täältä sitä saa onneksi isoissa pusseissa ja laatukin on todella hyvä.

Vihanneksista meiltä löytyy melkein aina valkosipulia, sipulia, tuoretta persiljaa ja/tai tomaattia. Tomaateista suosikkeja ovat makeat kirsikkatomaatit ja pitkulaiset tomaatit. Valkosipulia me syömme ihan kauhean paljon. Toisinaan pastakastikkeeseen menee kokonainen iso valkosipuli! Persiljaa myydään tuoreena ympäri vuoden marketeissa, joten sitä on kiva pitää jääkaapissa aina. Sitä voi käyttääkin melkein mihin vaan ja siitä saa kivasti ekstramakua ja -väriä ruokiin.

Säilykkeenä kaapissa on oltava tomaattimurskaa ja herneitä. Tomaattimurskasta saa ihanan pastakastikkeen possusuikaleiden tai jauhelihan kanssa. Käytän sitä myös meksikolaistyyppisiin kokkailuihini, kun tulisen ruuan himo yllättää. Herneet voi syödä pastan tai kuskusin kanssa.

Pakastimen puolelta löytyy nykyään jauhelihapihvejä (100% naudanlihaa!), pommes noisettes-pussi ja pinaattia. Jauhelihapihvit ja perunapallot ovat helppoja ja pikaisia nälänsammuttajia niinä päivinä, kun vatsa kurnii siihen malliin, että ruokaa pitää saada äkkiä. Pinaatilla höystämme pastaa ja riisiä.

Autolla ajetaan varo-varovasti?

Vuonna 2009 tullessani Rivieralle kesätöihin tiesin, että tulen työssäni ajamaan autoa vähäsen lähes päivittäin. Onneksi en etukäteen tiennyt, minkälaiset maisemat ja liikennekulttuuri täällä päin maailmaa on. Aluksi olin tietenkin ihan paniikissa. Ensinnäkin tiet ovat mutkaisia ja kapeita. Alueen nimi ei turhaan ole Alpes-Maritimes, merelliset Alpit, sillä maasto on vuoristoista ja korkeuserot suuria. Niinpä tietkin ovat usein jyrkkiä tai vähintäänkin jonkinsortin ylä- tai alamäkiä. Maastosta johtuen koko teiden logiikka on ihan erilainen kuin Suomessa, mikä on minusta aika hämmentävää.

Viime aikoina olen ollut autoillessa lähinnä apukuskin paikalla, mistä käsin ehdin tehdä paljon huomioita paikallisesta liikennekulttuurista. Parhaimmillaan liikennekulttuuri on joustava, mutta joidenkin ihmisten käytös ihmetyttää. Monacossa ja sen ympäristössä ajelee eniten Monacoon, Ranskaan ja Italiaan rekisteröityjä autoja. Puheet italialaisten heikoista ajotaidoista pitävät kyllä paikkansa minun kokemuksieni mukaan. Usein, kun joku tekee jotain täysin kummallista ja odottamatonta, on autossa Italian kilvet. Etenkin kesäisin myös turistit aiheuttavat kaaosta. Klassikkona voitaneen pitää äkkipysähdystä vuoristotien sivuun ihailemaan maisemia ja ottamaan valokuvia. Siinä pääsevät testaamaan reaktioaikojaan ennen muuta ne lukuisat autoilijat, joille turvavälin käsite on tuntematon.

Liikeenteessä on paljon kuskeja, jotka ajavat hiljaa ja epävarmasti, mutta heitä, jotka kaahaavat röyhkeästi muista piittaamatta, on liikaa. Muutaman kerran olen herännyt yöllä siihen, että joku ajaa (äänestä päätellen Ferrarilla) meidän kotikatua hirvittävää vauhtia. Auto vain suhahtaa talon ohi ja sitten kuuluu kamala jarrujen kirskunta auton ajaessa mutkaan. Viime keväällä olimme liikennevaloissa Nizzassa Promenade des Anglaisilla, kun vierekkäistä kaistaa ohitsemme - punaisia päin siis - ajoi 150 km/h iso katumaasturi. Ja samoin päin seuraavia punaisia ja seuraavia ja seuraavia... Vihreä valo oli siis suojatietä ylittäville jalankulkijoille. Ihme ja onni, ettei mitään sattunut.

Yllättävän monille liikenneympyrässä ajaminen on täysi mysteeri. Milloin ei käsitetä sitä, että ympyrään tullessa täytyy väistää, milloin taas sitä, että ympyrässä ajaessa ei tarvitse väistää. Vilkunkäyttö on usein satunnaista tai muuten vaan epäloogista - muuallakin kuin liikenneympyrässä. Skootteri- ja moottoripyöräkuskit ovat sitten oma lukunsa. Jotkut heistä tuntuvat ajattelevan, etteivät mitkään liikennesäännöt koske heitä. Liikenteen seassa saatetaan jopa temppuilla esimerkiksi nostamalla etupyörä ilmaan puhumattakaan ihan perusjutuista, kuten vaikkapa ylinopeuksista ja vastaantulevien kaistalla ajamisesta.

Sitten on tietenkin vielä ne ihmiset, jotka vaan tekevät yksiselitteisesti jotain ihan käsittämättömän typerää, kuten se roskakuski, jonka näimme tänään moottoritiellä. Moottoritiellä Nizzasta Italian rajalle on jonkin verran tunneleita ja tunneleissa jokaisen kaistan yläpuolella on näyttötauluja, jotka osoittavat, onko kaista käytössä vai ei. Yhden tunnelin suulla huomasin, että oikeanpuoleisen kaistan ensimmäinen näyttötaulu roikkuu katosta johtojen varassa. Ajoimme tunnelista ulos juuri parahiksi nähdäksemme ison rekan ajavan samanlaisen näyttötaulun yli voimakkaasti jarruttaen. Ohitettuamme rekan turvallisesti, näimme roska-auton, joka ajoi roskalaatikoiden poimuri ylhäällä. Siinä asennossa auto on paljon rekkaakin korkeampi! Roskakuski onnistui kuulemastamme pamahduksesta päätellen kolauttamaan kolmannenkin näyttötaulun hajalle. Emme jääneet katsomaan, tuliko vahinkoa enemmän, kun emme halunneet näyttötaulua eteemme tai päällemme. Olisipa kiva tietää, mitä ihmettä sen kuskin päässä liikkui...